Näen Annen, Jussin, äiskän ja iskän huomenna! Olen huippuinnoissani, en malta odottaa! En siis palaa Suomeen jouluksi, vaan perheeni tulee Madridiin kokemaan navidad españolan. Äiskä, iskä ja Jussi palaavat Suomeen 28. joulukuuta, mutta Anne jää vielä juhlimaan uuttavuottakin tänne. Tuntuu hassulta, että lasken nyt tunteja perheeni näkemiseen, koska en ole kärsinyt täällä kuluneiden kolmen kuukauden aikana lainkaan koti-ikävää. Ikävä on viimeisen viikon aikana kasvanut ihan eksponentiaalisesti käänteisessä suhteessa aikaan, joka on jäljellä siihen että nähdään.
Olen viime päivät hoitanut ahkerasti asioita, ja nyt alkaa olla aika rentoutua ja virittäytyä joulutunnelmaan. Suurin osa joululoman jälkeen palautettavista koulutöistä on valmiina (en aio suoda opiskeluille ajatustakaan ennen, kuin Anne lähtee tammikuussa), koti on siivottu ja kaapit ovat täynnä ruokaa. Lähikaupassa varmaan ihmetellään jo, että onpas nuori suurperheen äiti, kun kävin siellä viidesti ja raahasin joka kerta kotiin monta muovikassillista perhepakkauksia.
Ei tunnu vielä yhtään joululta, kun suurin osa joulun ulkoisista merkeistä puuttuu. Meillä ei ole täällä joulukuusta, jouluseimeä tai lunta ulkona, glögistä ja pipareista puhumattakaan. Mutta eiköhän joulutunnelma synny ihan itsestään huomenna, kun näen lentokentällä perheeni. Joulussahan tärkeintä on rakkaimpien ihmisten seura. Se ei kyllä koskaan aiemmin ole tuntunut niin tärkeältä kuin nyt, mutta ennen siitä ei olekaan ollut puutetta.
lauantai 22. joulukuuta 2007
torstai 20. joulukuuta 2007
Adiós Fanny!
Madridin metrotunnelit ja -junat muistuttavat tällä hetkellä kaatopaikkaa, kun siivoojat ovat lakossa. Ihmettelin eilen matkalla yliopistolle, miten sotkuiseksi kaikki päivässä parissa oikein muuttuukaan. Lattiat täynnä ilmaislehtien sivuja, ihan kuin niitä olisi joku tahallaan repinyt irti ja levitellyt ympäriinsä. Sitten junassa luin 20 Minutos -lehden yleisönosastoa, jossa tuohtuneet lukijat tuomitsivat kovin sanoin lakon tai ainakin sen metodit: ilmeisesti lakkoilevat siivoojat tehostavat mielenilmaustaan roskaamalla metroa tahallaan. Ja siltä se tosiaan paluumatkalla vaikutti, kun tajusin kiinnittää huomiota. Joka toinen roskis oli avattu ja kaadettu. Siivoojat epäilemättä ansaitsevat palkankorotuksen ja parannuksia työehtoihin, mutta minusta tahallinen roskaaminen on silti aika paksua. Sehän on terveysriskikin. Toivottavasti sopu syntyy ennen joulua. Haluan päästä esittelemään perheelleni sunnuntaina Madridin siistiä ja toimivaa joukkoliikennettä, en viikon roskien kuorruttamaa metroa!
Fanny lähti eilen Sveitsiin joululomalle, ja nyt kotona tuntuu oudon hiljaiselta. Meillä oli tiistaina pienet läksiäisjuhlat. Viisi kaveria tulivat illalliselle, ja tarjolla oli sveitsiläisiä herkkuja: pääruoaksi racclette (pannulla sulatettua juustoa, jota kaadetaan keitettyjen perunoiden päälle) ja jälkiruoaksi fondant au chocolat. Herkullista! Tasan kahdeltatoista alkoi hiljaisuus ja lähdimme lasilliselle baariin.
Yleensä Espanjassa kukaan ei valita melusta, mutta meidän rakas naapurimme hakkaa seinää varttia yli puolenyön, jos me uskallamme keskustella olohuoneessa muuten kuin kuiskaten. Seinät ovat pahvia, ja naapurinrouvan halvaantunut puoliso ei kuulemma voi nukkua rauhassa, jos emme ole hipi hiljaa. Meillä oli aluksi hiukan vaikeuksia sisäistää tämä elämän realiteetti. Nyt tilanne on kuitenkin harvinaisen sisäistetty, koska vuokraemäntä soitti meille kolmisen viikkoa sitten ja uhkasi potkia meidät pellolle, jos naapuri soittaa ja valittaa hänelle melusta toisen kerran.
Jätimme siis naapurit rauhaan ja etsimme lähistöltä mukavan kapakan. Hanne ja Celine olivat kiinnittäneet huomiota La Mar de Copas -baariin, joka kuulemma vaikutti "marginaaliselta". Se kuulosti lupaavalta, ja menimme siis sinne. Se ei lopulta ollut yhtään marginaalinen, vaan pikemminkin hyvin tyypillinen, mutta ihan mukava paikka. Jouluvaloja oli kunnioitettava määrä. Ja siellä sai heittää tikkaa!
Hanne tuulettaa tikkatulostaan.
Fanny, François ja Celine
Fanny lähti eilen Sveitsiin joululomalle, ja nyt kotona tuntuu oudon hiljaiselta. Meillä oli tiistaina pienet läksiäisjuhlat. Viisi kaveria tulivat illalliselle, ja tarjolla oli sveitsiläisiä herkkuja: pääruoaksi racclette (pannulla sulatettua juustoa, jota kaadetaan keitettyjen perunoiden päälle) ja jälkiruoaksi fondant au chocolat. Herkullista! Tasan kahdeltatoista alkoi hiljaisuus ja lähdimme lasilliselle baariin.
Yleensä Espanjassa kukaan ei valita melusta, mutta meidän rakas naapurimme hakkaa seinää varttia yli puolenyön, jos me uskallamme keskustella olohuoneessa muuten kuin kuiskaten. Seinät ovat pahvia, ja naapurinrouvan halvaantunut puoliso ei kuulemma voi nukkua rauhassa, jos emme ole hipi hiljaa. Meillä oli aluksi hiukan vaikeuksia sisäistää tämä elämän realiteetti. Nyt tilanne on kuitenkin harvinaisen sisäistetty, koska vuokraemäntä soitti meille kolmisen viikkoa sitten ja uhkasi potkia meidät pellolle, jos naapuri soittaa ja valittaa hänelle melusta toisen kerran.
Jätimme siis naapurit rauhaan ja etsimme lähistöltä mukavan kapakan. Hanne ja Celine olivat kiinnittäneet huomiota La Mar de Copas -baariin, joka kuulemma vaikutti "marginaaliselta". Se kuulosti lupaavalta, ja menimme siis sinne. Se ei lopulta ollut yhtään marginaalinen, vaan pikemminkin hyvin tyypillinen, mutta ihan mukava paikka. Jouluvaloja oli kunnioitettava määrä. Ja siellä sai heittää tikkaa!
Hanne tuulettaa tikkatulostaan.
Fanny, François ja Celine
tiistai 18. joulukuuta 2007
Muutto-operaatio
Celine asuu nyt virallisesti meillä! Meitä on siis helmikuun loppuun asti neljä, sitten Celine palaa Belgiaan. Neljä asukasta kolmea makuuhuonetta kohti on tietysti aika paljon, mutta minuun se ei vaikuta mitenkään, koska saan pitää pikkuruisen makuuhuoneeni kokonaan itselläni. Ja vuokra tippui 225 euroon kuussa!
Syksyn ajan Celine vuokrasi huonetta nuorelta pariskunnalta, joka ei käynyt töissä vaan hengasi kotona päivät pitkät. Espanjassa ei ole niin kattava sosiaaliturva kuin Suomessa, niin sosiaalipummeus ei ole kovin helppoa. Siispä nuoripari oli keksinyt ovelan tavan selviytyä vuokranmaksusta: he vuokrasivat kolmen makuuhuoneen kämppää 600 eurolla, ottivat kaksi alivuokralaista ja maksattivat koko vuokran alivuokralaisilla. Mitään kirjallista vuokrasopimusta ei tietenkään laadittu, mikä ei kyllä ole Espanjassa lainkaan epätavallista. Minulla on peräti kolmen sivun mittainen vuokrasopimus, mutta se on poikkeuksellista ja johtuu siitä, että vuokraemäntämme on juristi.
Sen lisäksi, että Celine siis käytännössä kustansi vuokranantajiensa asumisen, he ilmeisesti kuvittelivat saavansa "lainata" Celinen ruokia jääkaapista ja voivansa käyttää Celinen kannettavaa tietokonetta. Ja on masentavaa katsella sitä, kun kämppikset lojuvat sohvalla rumissa verkkareissa telkkaria tuijottaen kaiket päivät. Parin kuukauden jälkeen Celine alkoi olla kurkkuaan myöten täynnä. Lisäksi hän oli aika varma, ettei saisi 300 euron takuuvuokraansa takaisin, koska vuokranantajilla ei kertakaikkiaan ollut rahaa. Niinpä syntyi suunnitelma: Celine päätti jättää joulukuun vuokran maksamatta (se olisi pitänyt maksaa kuun alussa) ja muuttaa kuun puolessa välissä vaivihkaa pois. Niin takuuvuokra kuittaisi ikään kuin joulukuun vuokran ja he olisivat sujut.
Muuttopäiväksi valittiin viime torstai. Tarkkaan suunniteltu operaatio toteutettiin yösydännä, kun vuokranantajat olivat nukkumassa. Celine oli kaikessa hiljaisuudessa pakannut tavaransa matkalaukkuihin, ja ne kannettiin ulos alle minuutissa. Todellinen täsmäisku! Celine jätti tyhjän huoneen sängylle avaimet ja lapun, jossa ilmoitti muuttaneensa pois ja toivotti hyvää jatkoa. Vuokranantajilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua tilanteeseen, koska heidän on mahdotonta tavoittaa Celineä. He eivät tiedä hänen sukunimeään, puhelinnumeroaan tai nykyistä osoitettaan, sotusta puhumattakaan. Ainoa yhteystieto on messenger-sähköpostiosoite.
Syksyn ajan Celine vuokrasi huonetta nuorelta pariskunnalta, joka ei käynyt töissä vaan hengasi kotona päivät pitkät. Espanjassa ei ole niin kattava sosiaaliturva kuin Suomessa, niin sosiaalipummeus ei ole kovin helppoa. Siispä nuoripari oli keksinyt ovelan tavan selviytyä vuokranmaksusta: he vuokrasivat kolmen makuuhuoneen kämppää 600 eurolla, ottivat kaksi alivuokralaista ja maksattivat koko vuokran alivuokralaisilla. Mitään kirjallista vuokrasopimusta ei tietenkään laadittu, mikä ei kyllä ole Espanjassa lainkaan epätavallista. Minulla on peräti kolmen sivun mittainen vuokrasopimus, mutta se on poikkeuksellista ja johtuu siitä, että vuokraemäntämme on juristi.
Sen lisäksi, että Celine siis käytännössä kustansi vuokranantajiensa asumisen, he ilmeisesti kuvittelivat saavansa "lainata" Celinen ruokia jääkaapista ja voivansa käyttää Celinen kannettavaa tietokonetta. Ja on masentavaa katsella sitä, kun kämppikset lojuvat sohvalla rumissa verkkareissa telkkaria tuijottaen kaiket päivät. Parin kuukauden jälkeen Celine alkoi olla kurkkuaan myöten täynnä. Lisäksi hän oli aika varma, ettei saisi 300 euron takuuvuokraansa takaisin, koska vuokranantajilla ei kertakaikkiaan ollut rahaa. Niinpä syntyi suunnitelma: Celine päätti jättää joulukuun vuokran maksamatta (se olisi pitänyt maksaa kuun alussa) ja muuttaa kuun puolessa välissä vaivihkaa pois. Niin takuuvuokra kuittaisi ikään kuin joulukuun vuokran ja he olisivat sujut.
Muuttopäiväksi valittiin viime torstai. Tarkkaan suunniteltu operaatio toteutettiin yösydännä, kun vuokranantajat olivat nukkumassa. Celine oli kaikessa hiljaisuudessa pakannut tavaransa matkalaukkuihin, ja ne kannettiin ulos alle minuutissa. Todellinen täsmäisku! Celine jätti tyhjän huoneen sängylle avaimet ja lapun, jossa ilmoitti muuttaneensa pois ja toivotti hyvää jatkoa. Vuokranantajilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua tilanteeseen, koska heidän on mahdotonta tavoittaa Celineä. He eivät tiedä hänen sukunimeään, puhelinnumeroaan tai nykyistä osoitettaan, sotusta puhumattakaan. Ainoa yhteystieto on messenger-sähköpostiosoite.
tiistai 11. joulukuuta 2007
Barcelonassa
Viime viikon torstai oli täällä Espanjassa kansallinen juhlapäivä (Día de la Constitución, perustuslain päivä), ja siksi oli neljän päivän viikonloppuvapaa. Iris ja minä lähdimme käymään Barcelonassa. Alun perin meidän oli tarkoitus yöpyä Iriksen isovanhempien tyhjässä asunnossa, mutta keskiviikkona selvisi, että täti ja setä, joiden olisi pitänyt antaa meille avaimet, olivat Ranskassa lomailemassa. Se siitä siis. Hetken aikaa se harmitti aika lailla, ja vaikutti jo toivottomalta löytää hostellia yhden päivän varoitusajalla, kun oli vielä pitkä viikonloppu ja siis otollinen aika espanjalaisille harrastaa kotimaanmatkailua.
Lopulta Iris löysi meille halvan hostellin aivan keskustasta. Se maksoi viitisenkymppiä kolmelta yöltä, mikä oli minusta halpa hinta, kun aamiainen vielä kuului hintaan. En ollut koskaan ennen yöpynyt hostellissa ja olin vähän huolissani, että meidän kuuden hengen huoneessamme majoittuisi jotain huligaaneja. Turhaan - huonekaverimme olivat ihan tavallisia ja mukavia. Pari ranskalaista tyttöä kyllä viipyi tarpeettoman pitkään huoneen ainoassa vessassa aamuin illoin. No, eivätpä ainakaan haisseet pahalta.
Torstaipäivä meni bussissa, koska matka Madridista Barcelonaan kesti pysähdyksineen melkein kahdeksan tuntia. Ystäväni Kaarina, joka asuu Barcelonassa, oli meitä vastassa bussiasemalla ja saattoi meidät hostellille. Oli ihanaa nähdä Kaarinaa pitkästä aikaa! Aika sattuma, että olemme molemmat täällä Espanjassa. Kaarina oli täällä viime vuonna vaihto-opiskelijana, ja on nyt palannut, koska ei malttanut enää jäädä Suomeen. Ymmärrän hyvin miksi!
Kaarina asuu suomalaisen Siljan, hänen marokkolaisen poikaystävänsä Aminin ja yhden muun marokkolaispojan kanssa. Koti oli sisustettu marokkolaistyyliin. Se oli viiden minuutin kävelymatkan päässä meidän hostelliltamme, niin sinne oli helppo mennä viettämään aikaa. Kämppä oli alueella, jonne ei uskaltaudu yksikään turisti, koska se on pakistanilaisten ja marokkolaisten asuttama ghetto. Herätin ilmeisesti huomiota vaaleine hiuksineni ja ehdin kolmen päivän aikana kuulla kadulla lukemattomia kertoja ¡Hola guapa/rubia/bonita! En välttämättä haluaisi liikkua siellä yksin yöllä. Kaarinaa ei kuulemma häiritä, koska hän on Aminin "suojeluksessa".
Torstai-iltana kiertelimme Barcelonan vanhassa keskustassa. Kävimme katedraalissa ja ihmettelimme joulumarkkinoita katedraaliaukiolla. Kaarina esitteli meille Barcelonetan rannan ja Las Ramblas.
Katedraalissa.
Kaarinan luona.
Perjantain teema oli Gaudí. Aamupäivällä kävelimme Las Ramblasilla ja Passeig Gràcialla ja ihailimme kauniita art nouveau -tyylisiä taloja. Näimme Gaudín suunnitteleman Casa Batllòn ulkopuolelta ja olisimme halunneet käydä sisällä, mutta pääsylippu maksoi opiskelijoilta 13,50€, niin jätimme sen väliin. Kävimme sen sijaan toisessa Gaudín talossa, La Pedrerassa. Sitten suuntasimme Sagrada Familialle. Se on vielä keskeneräinen (rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882 enkä usko, että kirkko valmistuu minun elinaikanani), mutta jo nykyisellään se on todellinen arkkitehtuurin taidonnäyte. Gaudí oli harras katolilainen ja halusi suunnitella kirkon, joka olisi itsensä Jumalan veroinen. Sagrada Familian alakerrassa oli museo, jossa esiteltiin pienoismallien, piirrosten ja valokuvien avulla rakennustöiden etenemistä. Kuvien perusteella vaikutti siltä, että ne eivät ainakaan toisen maailmansodan jälkeen ole edenneet lainkaan, mutta ehkä minä maallikkona en vain ymmärrä rakennusvaiheiden päälle! ;) Joka tapauksessa minusta tuli aamupäivän aikana Gaudín suuri ihailija.
Las Ramblas.
Casa Batllò.
La Pedrera.
Sagrada Familia.
Söimme kolmen ruokalajin lounaan pienessä ravintolassa ja lähdimme sulattelemaan sitä olympiakylään ja Välimeren rannalle. Keräilimme simpukankuoria ja värikkäitä pikkukiviä rannalta. Huomasin, että minun on ollut Madridissa ikävä merta. On rauhoittavaa kuunnella aaltojen loisketta ja tuijottaa horisonttiin. Ja ah, Barcelonassa oli palmuja! Kun aurinko oli jo laskemassa, vaeltelimme Parc de la Ciutadellassa. Sitten palasimme hiljalleen hostellille lepuuttamaan jalkoja. Aloimme olla hysteerisen väsyneitä ja nauroimme kyyneleet silmissä kaikelle ja ei millekään. Iris kirjoitti seinälle sadun meidän matkastamme lumottuun kaupunkiin (Barcelonaan) haltiaa (Kaarinaa) tapaamaan ja sisustimme vessan rannalta kerätyillä kivillä.
Illalla menimme Kaarinan luo pikkujoulujuhliin ja tapasimme Kaarinan kavereita. Juhlien teeman oli tarkoitus olla Suomi, mutta suomalaisuus ei kyllä näkynyt erityisesti mitenkään. No, minä kyllä soitatin Irikselle parin kappaleen verran suomalaista musiikkia (en ollut kyllä koskaan kuullut kappaleita enkä edes bändin nimeä, mutta lauloivatpa ainakin suomeksi) ja lauloimme itsenäisyyspäivän kunniaksi (päivän myöhässä) Maamme-laulua peräti parin säkeen verran. Muut lähtivät yhden aikaan kiertämään baareja, mutta Iris ja minä palasimme hostellille nukkumaan, koska halusimme herätä aikaisin aamulla.
Lauantaina kiipesimme Montjüic-kukkulalle. Siellä oli hienojen maisemien lisäksi linnoitus, sotamuseo, monenlaisia puutarhoja ja vähän matkan päässä olympiastadioni. Otin taas kymmeniä kuvia merestä. Laskeuduimme kukkulalta Plaça de Espanyalle ja haimme pienestä kuppilasta patongit, jotka söimme Joan Mirón puistossa. Muistin viime visiitiltä hienon Mirón veistoksen ja kuvittelin, että puistossa olisi niitä paljon, mutta niitä oli tietenkin vain se yksi ainoa, joka oli jäänyt minulle mieleen. Mutta olipahan ainakin palmupuita.
Montjüic-kukkulalla.
Iltapäivällä menimme Parc Güelliin, joka on sekin Gaudín suunnittelema. Se oli aivan täynnä turisteja. Halusimme hengähdystauon turisteista (mehän emme tietenkään olleet turisteja vaan tulevia paikallisia ;)) ja lähdimme seikkailemaan puiston pohjoisosaan. Löysimme puiston laidalta periespanjalaisen kapakan ja joimme café con lechet siellä. Auringonlaskun aikaan palasimme Gaudín veistosten liepeille. Pari poikaa kärkkyi turistien rahoja puhaltamalla valtavia saippuakuplia.
Parc Güellin aidan takana luki WHY CALL IT TOURIST SEASON IF WE CAN'T SHOOT THEM?
Illalla kävimme syömässä annoksen pastaa eurolla baarissa, joka on reppumatkailijoiden suosiossa juuri puoli-ilmaisen ruoan ansioista. Kiertelimme jonkin aikaa turistikaupoissa. Ostin joitain lahjoja ja Barcelona-laukun. Saa nähdä, hakataanko minut nyt Madridissa, kun kanniskelen sitä ympäriinsä ja tunnustaudun Barcelona-faniksi! ;) Iris oli Aasiassa matkustellessaan sisäistänyt tinkimiskulttuurin, ja sehän toimi intialaisten pitämissä turistiputiikeissa vaikka kuinka hyvin. Hinnan sai yleensä tippumaan alle puoleen alkuperäisestä. Illalla lähdimme Kaarinan kanssa ulos, ensin "Aminin" baariin eli marokkolaistyyliseen baariin, jossa Amin on töissä. Juomat olivat meille puoli-ilmaisia, ja join elämäni herkullisimman mojiton. Jatkoimme salsabaariin, jossa oli kyllä vaikea tanssia, koska musiikki oli liian hiljaisella. Univelat alkoivat painaa päälle jo kolmen aikaan, ja lähdimme hostellille nukkumaan.
Huone piti luovuttaa sunnuntaina kymmeneen mennessä, niin tulimme heränneeksi aikaisin ja ehdimme viimeisenäkin päivänä tehdä kaikenlaista. Veimme tavarat Kaarinan luo ja suuntasimme Tibidabo-kukkulalle, jolta on hienot näkymät yli Barcelonan. Kukkulalla on huvipuisto ja kaunis pieni kirkko. Siellä tuuli aivan uskomattoman kovaa. Tuuli oli viedä huivini, vaikka se oli sidottu kaulaan. Pieni juna (funicular) vei meidät ylös ja alas. Junan päätepysäkiltä oli runsaan kilometrin kävely metroasemalle. Reitti vei halki hienostokaupunginosan ja ihailin taas kauniita taloja. Tällä kertaa meitä ei kyllä kutsuttu sisään yhteenkään eikä edes tarjottu chocolate con churros! ;)
Kävimme syömässä pizzaa Ramblasin lähellä ja sitten olikin jo aika hakea tavarat Kaarinan luota. Kaarina olikin sopivasti jo herännyt ja oli juomassa aamukahvia, kun tulimme puoli kolmen aikaan sanomaan hyvästit. Seitsemän ja puolen tunnin bussimatka takaisin Madridiin meni aika lailla unten mailla. Madridissa meidät otti vastaan pureva kylmyys. Barcelonassa oli ollut niin ihanan lämmin, kuin Suomessa kesällä.
Matka oli kaiken kaikkiaan ihan loistava, ihastuin Barcelonaan täysin. Opettelen vielä jonain päivänä katalaanin kielen ja muutan sinne! Iriksen kanssa oli helppo matkustaa, koska meitä kiinnostivat samat asiat. Ja me molemmat kävelemme mielellämme ja kovaa vauhtia! ;) Minä pääsin matkajärjestelyistä vähällä, koska Iris suunnitteli kaiken, varasi hostellin, hankki opaskirjan ja kartan. Olen tottunut siihen, että minun pitää hoitaa kaikki, koska olen esikoinen. Nyt tuntui, kuin minulla olisi isosisko. Minun panokseni oli: "hienoa, selvä, käy hyvin, sopii". :)
Lopulta Iris löysi meille halvan hostellin aivan keskustasta. Se maksoi viitisenkymppiä kolmelta yöltä, mikä oli minusta halpa hinta, kun aamiainen vielä kuului hintaan. En ollut koskaan ennen yöpynyt hostellissa ja olin vähän huolissani, että meidän kuuden hengen huoneessamme majoittuisi jotain huligaaneja. Turhaan - huonekaverimme olivat ihan tavallisia ja mukavia. Pari ranskalaista tyttöä kyllä viipyi tarpeettoman pitkään huoneen ainoassa vessassa aamuin illoin. No, eivätpä ainakaan haisseet pahalta.
Torstaipäivä meni bussissa, koska matka Madridista Barcelonaan kesti pysähdyksineen melkein kahdeksan tuntia. Ystäväni Kaarina, joka asuu Barcelonassa, oli meitä vastassa bussiasemalla ja saattoi meidät hostellille. Oli ihanaa nähdä Kaarinaa pitkästä aikaa! Aika sattuma, että olemme molemmat täällä Espanjassa. Kaarina oli täällä viime vuonna vaihto-opiskelijana, ja on nyt palannut, koska ei malttanut enää jäädä Suomeen. Ymmärrän hyvin miksi!
Kaarina asuu suomalaisen Siljan, hänen marokkolaisen poikaystävänsä Aminin ja yhden muun marokkolaispojan kanssa. Koti oli sisustettu marokkolaistyyliin. Se oli viiden minuutin kävelymatkan päässä meidän hostelliltamme, niin sinne oli helppo mennä viettämään aikaa. Kämppä oli alueella, jonne ei uskaltaudu yksikään turisti, koska se on pakistanilaisten ja marokkolaisten asuttama ghetto. Herätin ilmeisesti huomiota vaaleine hiuksineni ja ehdin kolmen päivän aikana kuulla kadulla lukemattomia kertoja ¡Hola guapa/rubia/bonita! En välttämättä haluaisi liikkua siellä yksin yöllä. Kaarinaa ei kuulemma häiritä, koska hän on Aminin "suojeluksessa".
Torstai-iltana kiertelimme Barcelonan vanhassa keskustassa. Kävimme katedraalissa ja ihmettelimme joulumarkkinoita katedraaliaukiolla. Kaarina esitteli meille Barcelonetan rannan ja Las Ramblas.
Katedraalissa.
Kaarinan luona.
Perjantain teema oli Gaudí. Aamupäivällä kävelimme Las Ramblasilla ja Passeig Gràcialla ja ihailimme kauniita art nouveau -tyylisiä taloja. Näimme Gaudín suunnitteleman Casa Batllòn ulkopuolelta ja olisimme halunneet käydä sisällä, mutta pääsylippu maksoi opiskelijoilta 13,50€, niin jätimme sen väliin. Kävimme sen sijaan toisessa Gaudín talossa, La Pedrerassa. Sitten suuntasimme Sagrada Familialle. Se on vielä keskeneräinen (rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882 enkä usko, että kirkko valmistuu minun elinaikanani), mutta jo nykyisellään se on todellinen arkkitehtuurin taidonnäyte. Gaudí oli harras katolilainen ja halusi suunnitella kirkon, joka olisi itsensä Jumalan veroinen. Sagrada Familian alakerrassa oli museo, jossa esiteltiin pienoismallien, piirrosten ja valokuvien avulla rakennustöiden etenemistä. Kuvien perusteella vaikutti siltä, että ne eivät ainakaan toisen maailmansodan jälkeen ole edenneet lainkaan, mutta ehkä minä maallikkona en vain ymmärrä rakennusvaiheiden päälle! ;) Joka tapauksessa minusta tuli aamupäivän aikana Gaudín suuri ihailija.
Las Ramblas.
Casa Batllò.
La Pedrera.
Sagrada Familia.
Söimme kolmen ruokalajin lounaan pienessä ravintolassa ja lähdimme sulattelemaan sitä olympiakylään ja Välimeren rannalle. Keräilimme simpukankuoria ja värikkäitä pikkukiviä rannalta. Huomasin, että minun on ollut Madridissa ikävä merta. On rauhoittavaa kuunnella aaltojen loisketta ja tuijottaa horisonttiin. Ja ah, Barcelonassa oli palmuja! Kun aurinko oli jo laskemassa, vaeltelimme Parc de la Ciutadellassa. Sitten palasimme hiljalleen hostellille lepuuttamaan jalkoja. Aloimme olla hysteerisen väsyneitä ja nauroimme kyyneleet silmissä kaikelle ja ei millekään. Iris kirjoitti seinälle sadun meidän matkastamme lumottuun kaupunkiin (Barcelonaan) haltiaa (Kaarinaa) tapaamaan ja sisustimme vessan rannalta kerätyillä kivillä.
Illalla menimme Kaarinan luo pikkujoulujuhliin ja tapasimme Kaarinan kavereita. Juhlien teeman oli tarkoitus olla Suomi, mutta suomalaisuus ei kyllä näkynyt erityisesti mitenkään. No, minä kyllä soitatin Irikselle parin kappaleen verran suomalaista musiikkia (en ollut kyllä koskaan kuullut kappaleita enkä edes bändin nimeä, mutta lauloivatpa ainakin suomeksi) ja lauloimme itsenäisyyspäivän kunniaksi (päivän myöhässä) Maamme-laulua peräti parin säkeen verran. Muut lähtivät yhden aikaan kiertämään baareja, mutta Iris ja minä palasimme hostellille nukkumaan, koska halusimme herätä aikaisin aamulla.
Lauantaina kiipesimme Montjüic-kukkulalle. Siellä oli hienojen maisemien lisäksi linnoitus, sotamuseo, monenlaisia puutarhoja ja vähän matkan päässä olympiastadioni. Otin taas kymmeniä kuvia merestä. Laskeuduimme kukkulalta Plaça de Espanyalle ja haimme pienestä kuppilasta patongit, jotka söimme Joan Mirón puistossa. Muistin viime visiitiltä hienon Mirón veistoksen ja kuvittelin, että puistossa olisi niitä paljon, mutta niitä oli tietenkin vain se yksi ainoa, joka oli jäänyt minulle mieleen. Mutta olipahan ainakin palmupuita.
Montjüic-kukkulalla.
Iltapäivällä menimme Parc Güelliin, joka on sekin Gaudín suunnittelema. Se oli aivan täynnä turisteja. Halusimme hengähdystauon turisteista (mehän emme tietenkään olleet turisteja vaan tulevia paikallisia ;)) ja lähdimme seikkailemaan puiston pohjoisosaan. Löysimme puiston laidalta periespanjalaisen kapakan ja joimme café con lechet siellä. Auringonlaskun aikaan palasimme Gaudín veistosten liepeille. Pari poikaa kärkkyi turistien rahoja puhaltamalla valtavia saippuakuplia.
Parc Güellin aidan takana luki WHY CALL IT TOURIST SEASON IF WE CAN'T SHOOT THEM?
Illalla kävimme syömässä annoksen pastaa eurolla baarissa, joka on reppumatkailijoiden suosiossa juuri puoli-ilmaisen ruoan ansioista. Kiertelimme jonkin aikaa turistikaupoissa. Ostin joitain lahjoja ja Barcelona-laukun. Saa nähdä, hakataanko minut nyt Madridissa, kun kanniskelen sitä ympäriinsä ja tunnustaudun Barcelona-faniksi! ;) Iris oli Aasiassa matkustellessaan sisäistänyt tinkimiskulttuurin, ja sehän toimi intialaisten pitämissä turistiputiikeissa vaikka kuinka hyvin. Hinnan sai yleensä tippumaan alle puoleen alkuperäisestä. Illalla lähdimme Kaarinan kanssa ulos, ensin "Aminin" baariin eli marokkolaistyyliseen baariin, jossa Amin on töissä. Juomat olivat meille puoli-ilmaisia, ja join elämäni herkullisimman mojiton. Jatkoimme salsabaariin, jossa oli kyllä vaikea tanssia, koska musiikki oli liian hiljaisella. Univelat alkoivat painaa päälle jo kolmen aikaan, ja lähdimme hostellille nukkumaan.
Huone piti luovuttaa sunnuntaina kymmeneen mennessä, niin tulimme heränneeksi aikaisin ja ehdimme viimeisenäkin päivänä tehdä kaikenlaista. Veimme tavarat Kaarinan luo ja suuntasimme Tibidabo-kukkulalle, jolta on hienot näkymät yli Barcelonan. Kukkulalla on huvipuisto ja kaunis pieni kirkko. Siellä tuuli aivan uskomattoman kovaa. Tuuli oli viedä huivini, vaikka se oli sidottu kaulaan. Pieni juna (funicular) vei meidät ylös ja alas. Junan päätepysäkiltä oli runsaan kilometrin kävely metroasemalle. Reitti vei halki hienostokaupunginosan ja ihailin taas kauniita taloja. Tällä kertaa meitä ei kyllä kutsuttu sisään yhteenkään eikä edes tarjottu chocolate con churros! ;)
Kävimme syömässä pizzaa Ramblasin lähellä ja sitten olikin jo aika hakea tavarat Kaarinan luota. Kaarina olikin sopivasti jo herännyt ja oli juomassa aamukahvia, kun tulimme puoli kolmen aikaan sanomaan hyvästit. Seitsemän ja puolen tunnin bussimatka takaisin Madridiin meni aika lailla unten mailla. Madridissa meidät otti vastaan pureva kylmyys. Barcelonassa oli ollut niin ihanan lämmin, kuin Suomessa kesällä.
Matka oli kaiken kaikkiaan ihan loistava, ihastuin Barcelonaan täysin. Opettelen vielä jonain päivänä katalaanin kielen ja muutan sinne! Iriksen kanssa oli helppo matkustaa, koska meitä kiinnostivat samat asiat. Ja me molemmat kävelemme mielellämme ja kovaa vauhtia! ;) Minä pääsin matkajärjestelyistä vähällä, koska Iris suunnitteli kaiken, varasi hostellin, hankki opaskirjan ja kartan. Olen tottunut siihen, että minun pitää hoitaa kaikki, koska olen esikoinen. Nyt tuntui, kuin minulla olisi isosisko. Minun panokseni oli: "hienoa, selvä, käy hyvin, sopii". :)
lauantai 1. joulukuuta 2007
Koti
Tajusin tänä aamuna, että on jo joulukuu ja Suomessa aletaan varmaan postittaa joulukortteja pian. Haluan siis muistuttaa, etten asu enää asuntolassa! Asun nyt kahden sveitsiläisen opiskelijatytön (Fannyn ja Malsoren) kanssa. Uutta osoitettani voi tiedustella sähköpostitse. Jos et halua minun aavistavan, että aiot lähettää joulukortin, voit kysyä osoitteen Annelta tai vanhemmiltani.
En ole vielä lisännyt blogiin lainkaan kuvia uudesta kodistani. Leikin siis tänä aamuna sisustuslehden valokuvaajaa ja räpsin muutaman kuvan.
Minun huoneeni (joka on niin pieni, etten saanut otettua yleiskuvaa).
Keittiö. Huomatkaa naapurin rouvan selkä vastapäisessä ikkunassa!
Kylpyhuone.
Olohuone.
Meillä on suklaajoulukalenteri! Televisiota ei katso kukaan, mutta se kuuluu sisustukseen.
Huoneisto vuokrattiin kalustamattomana, mutta entiset vuokralaiset olivat tuoneet tänne huonekaluja ja muita tavaroita, ja he jättivät ne meille. Lisäksi viime viikolla saimme naapureilta kaksi lipastoa, jotka he aikoivat heittää pois. Tosi tyylikkäitä, tummaa puuta. Olemme aikeissa mennä jonain sunnuntaiaamuna Rastroon (jättimäinen kirpputoritapahtuma) ostamaan tauluja ja muuta pientä, mutta vielä emme ole ehtineet. Sunnuntaiaamupäivät kun tapaavat kulua unten mailla... ;)
Vietän paljon aikaa kotona, koska viihdyn huippuhyvin täällä meillä. Minulla kävi tosiaan uskomattoman hyvä tuuri asunnonhaun kanssa. Kämppikseni Fanny ja Malsore ovat ihania. Tulee olemaan vaikeaa, kun kesällä he palaavat Sveitsiin ja minä Suomeen. Meillä käy joka päivä vieraita. Vieraita on ehkä väärä sana, koska Iris, Hanne, Francois ja Celine jo melkein asuvat meillä! ;) On kivaa, että kotona on aina väkeä.
Uuden kotini huonot puolet ovat, että täällä ei ole lämmitystä (se on vuokraemännän mukaan luksusta) eikä auringonvaloa (kaikki ikkunat avautuvat pikkuruisille sisäpihoille). Pari päivää sitten kohtasin jonkinlaisen otuksen huoneessani. Olen kauhean huono tunnistamaan ötököitä, niin en osaa sanoa, mikä se oli. Sentin mittainen ja aika reppanan näköinen. Mutta ei se mitään, kyllä me mahdumme elämään saman katon alla.
En ole vielä lisännyt blogiin lainkaan kuvia uudesta kodistani. Leikin siis tänä aamuna sisustuslehden valokuvaajaa ja räpsin muutaman kuvan.
Minun huoneeni (joka on niin pieni, etten saanut otettua yleiskuvaa).
Keittiö. Huomatkaa naapurin rouvan selkä vastapäisessä ikkunassa!
Kylpyhuone.
Olohuone.
Meillä on suklaajoulukalenteri! Televisiota ei katso kukaan, mutta se kuuluu sisustukseen.
Huoneisto vuokrattiin kalustamattomana, mutta entiset vuokralaiset olivat tuoneet tänne huonekaluja ja muita tavaroita, ja he jättivät ne meille. Lisäksi viime viikolla saimme naapureilta kaksi lipastoa, jotka he aikoivat heittää pois. Tosi tyylikkäitä, tummaa puuta. Olemme aikeissa mennä jonain sunnuntaiaamuna Rastroon (jättimäinen kirpputoritapahtuma) ostamaan tauluja ja muuta pientä, mutta vielä emme ole ehtineet. Sunnuntaiaamupäivät kun tapaavat kulua unten mailla... ;)
Vietän paljon aikaa kotona, koska viihdyn huippuhyvin täällä meillä. Minulla kävi tosiaan uskomattoman hyvä tuuri asunnonhaun kanssa. Kämppikseni Fanny ja Malsore ovat ihania. Tulee olemaan vaikeaa, kun kesällä he palaavat Sveitsiin ja minä Suomeen. Meillä käy joka päivä vieraita. Vieraita on ehkä väärä sana, koska Iris, Hanne, Francois ja Celine jo melkein asuvat meillä! ;) On kivaa, että kotona on aina väkeä.
Uuden kotini huonot puolet ovat, että täällä ei ole lämmitystä (se on vuokraemännän mukaan luksusta) eikä auringonvaloa (kaikki ikkunat avautuvat pikkuruisille sisäpihoille). Pari päivää sitten kohtasin jonkinlaisen otuksen huoneessani. Olen kauhean huono tunnistamaan ötököitä, niin en osaa sanoa, mikä se oli. Sentin mittainen ja aika reppanan näköinen. Mutta ei se mitään, kyllä me mahdumme elämään saman katon alla.
torstai 29. marraskuuta 2007
Latinaa ja gospelia
Viime päivinä on ollut aika lailla opiskelukiireitä, koska tälle viikolle sattui välikoe, esseen palautuspäivä (ensimmäinen esseeni espanjaksi!) ja seminaari. Ehtikin kulua kokonainen viikko ilman, että kävin ulkona! ;) Nyt kaikki koulujutut ovat kuitenkin onnellisesti ohi, ja voin nauttia viikonlopusta hyvällä omatunnolla.
Latinan esseessä piti vertailla Sénecan ja espanjalaisen Miguel de Unamunon versioita klassisesta tragediasta nimeltä Fedra. Minulla oli melkoisia ongelmia saada essee palautettua. Ne eivät liittyneet siihen, etten olisi keksinyt kaikenlaista sanottavaa näytelmistä, vaan siihen että en osaa käsitellä tietokoneita. Ohjeistus oli yllättävän tarkka: fontti Times New Roman 12, marginaalit niin ja niin monta senttiä, riviväli 1.5, otsikko keskitetty ja lihavoitu Times New Roman 14, paperit palautettava tietynlaisessa muovitaskussa, ei niittejä tai klemmareita... Ja tekstiä ei missään nimessä saanut lähettää sähköpostitse.
Tulin yliopistolle tuntia ennen luentojen alkua tulostamaan esseetäni, ja se ei ollut lainkaan liioitellun aikaisin. Olin lähettänyt tekstin sähköpostiini kahteen kertaan - ensin liitetiedostona ja sitten vielä kaiken varalta viestikentässä. Onneksi, koska liitetiedoston avaaminen tietokoneluokassa ei onnistunut. Kopioin tekstin sähköpostista Wordiin ja aloin muokata sitä takaisin kuosiin (riviväli oli kutistunut ja marginaalit olivat levinneet, esseehän olisi saatettu hylätä ;)). Sitten Word otti lopputilin eikä mikään komento enää toiminut. Turhauduin ja menin kysymään apua pojalta, joka ilmeisesti on palkattu tietokoneluokkaa tekniseksi tueksi.
Poikaparka tuskaili kolme varttia tietokoneen kanssa ja kulutti suurimman osan espanjan kielen rikkaasta kirosanavarastosta. Ensin ei toiminut Microsoft Word, sitten dokumenttia ei saanut tallennettua eikä tulostettua, sitten se katosi tilapäisesti kokonaan. Ihme kyllä essee saatiin lopulta tulostettua, eri tietokoneluokassa tosin ja eri käyttäjätunnuksella. Tulostaminen on yliopistolla maksullista, mutta minulta ei veloitettu mitään. Valvoja kai pelkäsi, että rahastukseen kuluisi toinen tunti, jos siinäkin vaikka ilmaantuisi jotain ennalta-arvaamattomia vaikeuksia! ;) Toisinaan tuntuu uskomattomalta, miten monimutkaista asioiden hoitaminen täällä Espanjassa on. Mutta kummasti kaikki ongelmat tapaavat selvitä, kunhan kysyy apua.
Eilen tutustuin uuteen musiikkigenreen. Iris ja minä menimme Iriksen serkun bändin konserttiin. Bändi oli nimeltään Grace ja se soitti soulia ja gospelia. Suurin osa kappaleista oli bändin omia, mutta mukana oli myös versioita joistain tunnetuista hiteistä, joita yleisö sai laulaa mukana. Ainoat instrumentit laulun tukena olivat kitara ja huilu. Yhtenä encoreista huilisti soitti soolona jonkin kelttiläistä kappaleen. Tuntui hassulta, että tanssijalka alkoi vipattaa pelkän nokkahuilun tahtiin. Kai se on ihan varteenotettava instrumentti, vaikka en ole oikein osannut ottaa sitä vakavasti ala-asteen räkäpillien jälkeen. Konsertti oli pienessä baarissa, joka oli aivan tupaten täynnä väkeä, mikä takasi tiiviin tunnelman. Saimme kyydin sinne ja takaisin Iriksen toiselta serkulta. Vaikken periaatteessa kannatakaan yksityisautoilua, on luksusta säästyä välillä (erityisesti myöhään illalla) pitkästä matkasta julkisilla.
Kuvassa solisti Gracia ja kitaristi Alex (Iriksen serkku).
Latinan esseessä piti vertailla Sénecan ja espanjalaisen Miguel de Unamunon versioita klassisesta tragediasta nimeltä Fedra. Minulla oli melkoisia ongelmia saada essee palautettua. Ne eivät liittyneet siihen, etten olisi keksinyt kaikenlaista sanottavaa näytelmistä, vaan siihen että en osaa käsitellä tietokoneita. Ohjeistus oli yllättävän tarkka: fontti Times New Roman 12, marginaalit niin ja niin monta senttiä, riviväli 1.5, otsikko keskitetty ja lihavoitu Times New Roman 14, paperit palautettava tietynlaisessa muovitaskussa, ei niittejä tai klemmareita... Ja tekstiä ei missään nimessä saanut lähettää sähköpostitse.
Tulin yliopistolle tuntia ennen luentojen alkua tulostamaan esseetäni, ja se ei ollut lainkaan liioitellun aikaisin. Olin lähettänyt tekstin sähköpostiini kahteen kertaan - ensin liitetiedostona ja sitten vielä kaiken varalta viestikentässä. Onneksi, koska liitetiedoston avaaminen tietokoneluokassa ei onnistunut. Kopioin tekstin sähköpostista Wordiin ja aloin muokata sitä takaisin kuosiin (riviväli oli kutistunut ja marginaalit olivat levinneet, esseehän olisi saatettu hylätä ;)). Sitten Word otti lopputilin eikä mikään komento enää toiminut. Turhauduin ja menin kysymään apua pojalta, joka ilmeisesti on palkattu tietokoneluokkaa tekniseksi tueksi.
Poikaparka tuskaili kolme varttia tietokoneen kanssa ja kulutti suurimman osan espanjan kielen rikkaasta kirosanavarastosta. Ensin ei toiminut Microsoft Word, sitten dokumenttia ei saanut tallennettua eikä tulostettua, sitten se katosi tilapäisesti kokonaan. Ihme kyllä essee saatiin lopulta tulostettua, eri tietokoneluokassa tosin ja eri käyttäjätunnuksella. Tulostaminen on yliopistolla maksullista, mutta minulta ei veloitettu mitään. Valvoja kai pelkäsi, että rahastukseen kuluisi toinen tunti, jos siinäkin vaikka ilmaantuisi jotain ennalta-arvaamattomia vaikeuksia! ;) Toisinaan tuntuu uskomattomalta, miten monimutkaista asioiden hoitaminen täällä Espanjassa on. Mutta kummasti kaikki ongelmat tapaavat selvitä, kunhan kysyy apua.
Eilen tutustuin uuteen musiikkigenreen. Iris ja minä menimme Iriksen serkun bändin konserttiin. Bändi oli nimeltään Grace ja se soitti soulia ja gospelia. Suurin osa kappaleista oli bändin omia, mutta mukana oli myös versioita joistain tunnetuista hiteistä, joita yleisö sai laulaa mukana. Ainoat instrumentit laulun tukena olivat kitara ja huilu. Yhtenä encoreista huilisti soitti soolona jonkin kelttiläistä kappaleen. Tuntui hassulta, että tanssijalka alkoi vipattaa pelkän nokkahuilun tahtiin. Kai se on ihan varteenotettava instrumentti, vaikka en ole oikein osannut ottaa sitä vakavasti ala-asteen räkäpillien jälkeen. Konsertti oli pienessä baarissa, joka oli aivan tupaten täynnä väkeä, mikä takasi tiiviin tunnelman. Saimme kyydin sinne ja takaisin Iriksen toiselta serkulta. Vaikken periaatteessa kannatakaan yksityisautoilua, on luksusta säästyä välillä (erityisesti myöhään illalla) pitkästä matkasta julkisilla.
Kuvassa solisti Gracia ja kitaristi Alex (Iriksen serkku).
perjantai 23. marraskuuta 2007
Saija ja Olga Madridissa, osa 2
Ja kertomus jatkuu!
Keskiviikkona oli vuorossa kaupunkikierros, oppaana kukas muu kuin minä! Esittelin Saijalle ja Olgalle ensin härkätaisteluareenan, joka on ihan meidän lähellä. Olga oli lentokentällä innostunut, kun esittelin Madridin karttaa: "Asutko sä lähellä Colosseumia?" Ehei, se on Plaza de Toros. Univelat vaativat veronsa! ;) Colosseum oli siis pakko käydä katsastamassa.
Sitten mentiin metrolla keskustaan ja kierrettiin Plaza Mayor, Madrid de los Austrias eli Madridin vanhin osa, katedraali, kuninkaanlinna, Plaza de España ja Gran Vía. Chuecaan piti palata, koska Olga ja Saija olivat tykästyneet kaupunginosan kauppoihin. Kiertelimme vähän pikkuputiikkeja. Kävimme syömässä hyvin ja halvalla periespanjalaisessa korttelikuppilassa ja tilasimme jälkiruoaksi chocolate con churros. Paikka oli hyvin konstailematon: tarjoilija-kokki poltti tupakkaa ruokaa laittaessaan ja kanta-asiakkaat väänsivät kättä yhden pöydän ääressä. Lounaan jälkeen kävelimme Plaza de Cibelesille ja Pradon taidemuseolle. Kävimme Atochan asemalla tekemässä Saijalle ja Olgalle paikkavarauksen Barcelonan-junaan. Juna-aseman sisälle on istutettu pieni sademetsä, ja altaassa uiskenteli onnettoman ja likaisen oloisia kilpikonnia. Saimme jonottaa lippuja tunnin verran, mutta tulipahan tytöille tutuksi myös se espanjalaisen kulttuurin piirre, että jonottaa saa joka paikassa ja kauan.
Plaza de Españalla.
Boheemi hippityttö Calle de Fuencarralilla Chuecassa.
Chocolate con churros.
Saija, Olga ja Velazquezin patsas Pradon edessä.
Atochan kilpikonnat.
Illalla kävimme katsomassa flamencoesityksen, ja se oli aivan uskomaton! En ole koskaan nähnyt yhtä vaikuttavaa tanssiesitystä. Ja tanssijat tuntuivat nauttivan vähintään yhtä paljon kuin yleisö. Ah, sitä esiintymisen riemua! Flamencon jälkeen kävimme vielä arabityylisessä baarissa, jonka takahuoneessa sai istua tyynyillä tunnelmavalaistuksessa. Olga melkein saavutti siellä nirvanan. ;) Illalla (tai yöllä pikemminkin) Iris tuli meille tapaamaan Saijaa ja Olgaa. Poltimme nelistään vesipiippua ja puhuimme politiikkaa pikkutunneille asti.
Torstaina Olgan ja Saijan juna lähti neljän aikaan iltapäivällä, mutta aamulla ehdimme käydä modernin taiteen museo Reina Sofiassa. Näimme museon ikkunasta, että kadulla oli alkamassa fasismin vastainen mielenosoitus, ja kun aloimme tehdä lähtöä, tilanne oli kiristynyt siinä määrin, että mielenosoittajat ja mellakkapoliisit ottivat yhteen Reina Sofian edessä! Oli surrealistista katsella museon näköalahissistä, kun poliisit pamputtivat (!) mielenosoittajia. Me "turret" eli turistit tietysti räpsimme kuvia. Mellakka oli ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin, ja pääsimme poistumaan rauhallisesti. Haimme rinkat meiltä kotoa, ja saatoin Olgan ja Saijan junalle.
Fasismin vastainen mielenosoitus Reina Sofian edessä.
Oli ihanaa nähdä Saijaa ja Olgaa! Aika tarkalleen kaksi kuukautta oli ehtinyt kulua siitä, kun viimeksi tapasimme, mutta tuntui kuin siitä olisi vain pari viikkoa. Pelkäsin hiukan etukäteen, että minulle tulisi koti-ikävä, kun joutuisin hyvästelemään ystäväni. Niin ei kuitenkaan käynyt. Oli tietysti vähän haikea olo, kun seuraavan kerran nähdään vasta pitkän ajan päästä, mutta en mistään hinnasta haluaisi palata nyt Suomeen Saijan ja Olgan mukana. Kun olin monta päivää suomalaisten kanssa pitkästä aikaa, huomasin, miten olen alkanut omaksua espanjalaisia tapoja. Minä esimerkiksi vaivaannun pitkästä hiljaisuudesta, Saija ja Olga taas selvästi eivät. Ja minua hämmästytti se, miten paljon puhuimme opiskeluista ja tulevista urasuunnitelmista. Kai minäkin sitten Suomessa ajattelin niitä paljon. Täällä tuntuu, että elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin loppututkinto ja työpaikka, CV:stä puhumattakaan.
Keskiviikkona oli vuorossa kaupunkikierros, oppaana kukas muu kuin minä! Esittelin Saijalle ja Olgalle ensin härkätaisteluareenan, joka on ihan meidän lähellä. Olga oli lentokentällä innostunut, kun esittelin Madridin karttaa: "Asutko sä lähellä Colosseumia?" Ehei, se on Plaza de Toros. Univelat vaativat veronsa! ;) Colosseum oli siis pakko käydä katsastamassa.
Sitten mentiin metrolla keskustaan ja kierrettiin Plaza Mayor, Madrid de los Austrias eli Madridin vanhin osa, katedraali, kuninkaanlinna, Plaza de España ja Gran Vía. Chuecaan piti palata, koska Olga ja Saija olivat tykästyneet kaupunginosan kauppoihin. Kiertelimme vähän pikkuputiikkeja. Kävimme syömässä hyvin ja halvalla periespanjalaisessa korttelikuppilassa ja tilasimme jälkiruoaksi chocolate con churros. Paikka oli hyvin konstailematon: tarjoilija-kokki poltti tupakkaa ruokaa laittaessaan ja kanta-asiakkaat väänsivät kättä yhden pöydän ääressä. Lounaan jälkeen kävelimme Plaza de Cibelesille ja Pradon taidemuseolle. Kävimme Atochan asemalla tekemässä Saijalle ja Olgalle paikkavarauksen Barcelonan-junaan. Juna-aseman sisälle on istutettu pieni sademetsä, ja altaassa uiskenteli onnettoman ja likaisen oloisia kilpikonnia. Saimme jonottaa lippuja tunnin verran, mutta tulipahan tytöille tutuksi myös se espanjalaisen kulttuurin piirre, että jonottaa saa joka paikassa ja kauan.
Plaza de Españalla.
Boheemi hippityttö Calle de Fuencarralilla Chuecassa.
Chocolate con churros.
Saija, Olga ja Velazquezin patsas Pradon edessä.
Atochan kilpikonnat.
Illalla kävimme katsomassa flamencoesityksen, ja se oli aivan uskomaton! En ole koskaan nähnyt yhtä vaikuttavaa tanssiesitystä. Ja tanssijat tuntuivat nauttivan vähintään yhtä paljon kuin yleisö. Ah, sitä esiintymisen riemua! Flamencon jälkeen kävimme vielä arabityylisessä baarissa, jonka takahuoneessa sai istua tyynyillä tunnelmavalaistuksessa. Olga melkein saavutti siellä nirvanan. ;) Illalla (tai yöllä pikemminkin) Iris tuli meille tapaamaan Saijaa ja Olgaa. Poltimme nelistään vesipiippua ja puhuimme politiikkaa pikkutunneille asti.
Torstaina Olgan ja Saijan juna lähti neljän aikaan iltapäivällä, mutta aamulla ehdimme käydä modernin taiteen museo Reina Sofiassa. Näimme museon ikkunasta, että kadulla oli alkamassa fasismin vastainen mielenosoitus, ja kun aloimme tehdä lähtöä, tilanne oli kiristynyt siinä määrin, että mielenosoittajat ja mellakkapoliisit ottivat yhteen Reina Sofian edessä! Oli surrealistista katsella museon näköalahissistä, kun poliisit pamputtivat (!) mielenosoittajia. Me "turret" eli turistit tietysti räpsimme kuvia. Mellakka oli ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin, ja pääsimme poistumaan rauhallisesti. Haimme rinkat meiltä kotoa, ja saatoin Olgan ja Saijan junalle.
Fasismin vastainen mielenosoitus Reina Sofian edessä.
Oli ihanaa nähdä Saijaa ja Olgaa! Aika tarkalleen kaksi kuukautta oli ehtinyt kulua siitä, kun viimeksi tapasimme, mutta tuntui kuin siitä olisi vain pari viikkoa. Pelkäsin hiukan etukäteen, että minulle tulisi koti-ikävä, kun joutuisin hyvästelemään ystäväni. Niin ei kuitenkaan käynyt. Oli tietysti vähän haikea olo, kun seuraavan kerran nähdään vasta pitkän ajan päästä, mutta en mistään hinnasta haluaisi palata nyt Suomeen Saijan ja Olgan mukana. Kun olin monta päivää suomalaisten kanssa pitkästä aikaa, huomasin, miten olen alkanut omaksua espanjalaisia tapoja. Minä esimerkiksi vaivaannun pitkästä hiljaisuudesta, Saija ja Olga taas selvästi eivät. Ja minua hämmästytti se, miten paljon puhuimme opiskeluista ja tulevista urasuunnitelmista. Kai minäkin sitten Suomessa ajattelin niitä paljon. Täällä tuntuu, että elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin loppututkinto ja työpaikka, CV:stä puhumattakaan.
Saija ja Olga Madridissa, osa 1
Tällä viikolla sain esitellä uutta kotikaupunkiani ensimmäisille vierailleni Suomesta! Saija ja Olga (parhaita kavereitani) viipyivät täällä maanantaista torstaihin. He Madridiin eri suunnista: Saija Kreikasta AIESEC-seminaarista ja Olga Lontoosta Sadun luota. Tytöillä on varsinainen Euroopan-kiertue menossa; Madridista matka jatkuu junalla Barcelonan kautta Lyoniin, Pariisiin ja Rostockiin ja sieltä laivalla takaisin Suomeen. Jos jatkuu - Ranskassa on liikennelakko ja junaliikenne on ollut pysähdyksissä. Tällä hetkellä kyllä näyttää siltä, että sopu on syntymässä.
Olgan kone laskeutui yhden maissa ja Saijan puoli viideltä. Olgalla ja minulla oli pieniä vaikeuksia löytää toisemme: minä kuvittelin, että kaikki ulkomaanlennot tulevat Madrid Barajasin T4-terminaaliin (niin kuin minun lentoni syyskuussa), mutta Olgan halpalento saapuikin toiseen terminaaliin, joka oli 8 km päässä, vaikkakin osa samaa lentokenttää. Odottelin puolisentoista tuntia portilla ja kuvittelin Olgan ilmoittaneen väärän saapumisajan. Sillä aikaa Olga puolestaan odotteli minua toisessa terminaalissa, soitteli Suomeen ja yritti selvittää espanjalaista puhelinnumeroani! Lopulta Olga sai numeron Soililta Pariisista ja tilanne alkoi selvitä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja joka tapauksessahan meidän olisi pitänyt odotella Saijaa lentokentällä kolmisen tuntia.
Ilta oli jo laskeutunut, kun olimme asettua taloksi meillä kotona. Koska Saija ja Olga olivat aika uupuneita rankan viikon / viikonlopun jälkeen, otimme maanantaina hyvin rauhallisesti. Kävimme kävelyllä kaupungilla ja syömässä tapaksia El Tigressä. Tapasbaari sijaitsee Chuecassa, joka on boheemi homokaupunginosa Gran Vían pohjoispuolella. Helsingissä lähin vastaava olisi ehkä Punavuori, mutta Chueca on paljon hipimpi. Siellä on aivan omanlaisensa tunnelma. Saija ja Olga ihastuivat Chuecaan.
Tiistaina minä kävin luennoilla ja Olga ja Saija saivat kierrellä Madridia omatoimisesti kartan avulla. Koko päivän satoi kaatamalla, mikä on täällä hyvin harvinaista. Suomen sää levisi tänne! Olga ja Saija tietysti kunnon suomalaisina eivät sateesta piitanneet, vaan vaelsivat koko päivän kaupungin puolityhjiä katuja. Madridilaiset eivät sateella lähde ulos, jos sen voi välttää. Vaatteilla kesti pari päivää kuivua. Illalla parin tunnin lämmittelyn jälkeen lähdimme Bar Hawaianoon, joka on yksi lempipaikkojani Madridn yössä ja jonka halusin Saijan ja Olgankin kokevan. Siellä siis tarjoillaan drinkkejä hawailaisittain melkoisen show'n siivittämänä. Esimerkiksi Volcán, jonka tilasimme, syöksee savua.
Hawaianosta jatkoimme Sol y Sombraan, joka on pieni disko ihan lähellä. Siellä soitetaan juuri sellaista musiikkia, josta minä pidän. Olimme jo menossa sinne, kun baarin pr-henkilö yhytti meidät kadulla ja lupasi tarjota meille ilmaiset chupitot, jos tulisimme sisään, mikä tietysti sopi hyvin.
Olgan kone laskeutui yhden maissa ja Saijan puoli viideltä. Olgalla ja minulla oli pieniä vaikeuksia löytää toisemme: minä kuvittelin, että kaikki ulkomaanlennot tulevat Madrid Barajasin T4-terminaaliin (niin kuin minun lentoni syyskuussa), mutta Olgan halpalento saapuikin toiseen terminaaliin, joka oli 8 km päässä, vaikkakin osa samaa lentokenttää. Odottelin puolisentoista tuntia portilla ja kuvittelin Olgan ilmoittaneen väärän saapumisajan. Sillä aikaa Olga puolestaan odotteli minua toisessa terminaalissa, soitteli Suomeen ja yritti selvittää espanjalaista puhelinnumeroani! Lopulta Olga sai numeron Soililta Pariisista ja tilanne alkoi selvitä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja joka tapauksessahan meidän olisi pitänyt odotella Saijaa lentokentällä kolmisen tuntia.
Ilta oli jo laskeutunut, kun olimme asettua taloksi meillä kotona. Koska Saija ja Olga olivat aika uupuneita rankan viikon / viikonlopun jälkeen, otimme maanantaina hyvin rauhallisesti. Kävimme kävelyllä kaupungilla ja syömässä tapaksia El Tigressä. Tapasbaari sijaitsee Chuecassa, joka on boheemi homokaupunginosa Gran Vían pohjoispuolella. Helsingissä lähin vastaava olisi ehkä Punavuori, mutta Chueca on paljon hipimpi. Siellä on aivan omanlaisensa tunnelma. Saija ja Olga ihastuivat Chuecaan.
Tiistaina minä kävin luennoilla ja Olga ja Saija saivat kierrellä Madridia omatoimisesti kartan avulla. Koko päivän satoi kaatamalla, mikä on täällä hyvin harvinaista. Suomen sää levisi tänne! Olga ja Saija tietysti kunnon suomalaisina eivät sateesta piitanneet, vaan vaelsivat koko päivän kaupungin puolityhjiä katuja. Madridilaiset eivät sateella lähde ulos, jos sen voi välttää. Vaatteilla kesti pari päivää kuivua. Illalla parin tunnin lämmittelyn jälkeen lähdimme Bar Hawaianoon, joka on yksi lempipaikkojani Madridn yössä ja jonka halusin Saijan ja Olgankin kokevan. Siellä siis tarjoillaan drinkkejä hawailaisittain melkoisen show'n siivittämänä. Esimerkiksi Volcán, jonka tilasimme, syöksee savua.
Hawaianosta jatkoimme Sol y Sombraan, joka on pieni disko ihan lähellä. Siellä soitetaan juuri sellaista musiikkia, josta minä pidän. Olimme jo menossa sinne, kun baarin pr-henkilö yhytti meidät kadulla ja lupasi tarjota meille ilmaiset chupitot, jos tulisimme sisään, mikä tietysti sopi hyvin.
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
San Lorenzo de El Escorial
Tänään Iris ja minä heräsimme epäinhimillisen aikaisin (jo kahdeksalta ;)) ja kävimme päiväretkellä San Lorenzo de El Escorialissa. Se on pieni kaupunki, joka sijaitsee tunnin junamatkan päässä Madridista, Guadarraman vuoristossa noin 1000 metrin korkeudella merenpinnasta. El Escorial on tunnettu upeasta luostarista, jonka rakennutti kuningas Felipe II 1500-luvulla ja joka toimi myös kuningasperheen vapaa-ajan asuntona, kouluna ja sairaalana. San Lorenzo de El Escorialin kaupunki kasvoi luostarin ympärille. Luostari on Unescon maailmanperintölistalla, ja matkailutoimiston esite rohkeni nimittää sitä maailman kahdeksanneksi ihmeeksi.
Olihan luostari kieltämättä hieno - kauniin harmoninen niin ulkoa kuin sisältä. Opaskierros vie meidät kuningasperheen huoneistoon ja mausoleumeihin. Basilikan, kirjaston, puutarhat ja museot kiersimme itsenäisesti. Taidemuseossa oli esillä 1500-1600 -lukujen maalauksia. Iris on valmistunut taidehistorian kandidaatiksi, niin sain asiantuntevan opastuksen renessanssin tauluissa käytetystä symboliikasta. Opin jopa arvostamaan El Grecoa, kun sain selvityksen hänen maalaustekniikkaansa, joka on aivan omanlaisensa ja tavallaan aikaansa edellä. Arkkitehtuurin museo olisi ehkä sinänsä ollut aika tylsä, mutta kehitimme mielikuvitusleikin, jonka avulla visitti oli oikein viihdyttävä. Leikimme turistioppaita ja pidimme kuvitteelliselle yleisölle kierroksen "kidutusmuseossa". Hiukan kun käytti mielikuvitusta, kaikki rakennustarvikkeet ja jopa pohjapiirrokset sai esiteltyä erilaisina kidutusvälineinä. Museon vartija yritti kovasti teeskennellä, ettei kuunnellut meitä, mutta pokka ei meinannut pitää.
Patio de los Reinos.
Monasterio de San Lorenzo de El Escorial.
Kävimme kahvilla tavernassa, joka näytti olevan paikallisten suosiossa. Se oli täynnä kyläläisiä nauttimassa aperitiiveja ja tapaksia. Sitten kiertelimme El Escorialin keskustaa, missä ei kauheasti nähtävää ollut. Soma pieni espanjalainen kaupunki, mutta korostan sanaa pieni. Katujen yli oli jo ripustettu jouluvalot. Tuntui hassulta, että ne toivottivat Feliz Navidad, vaikka vielä ei ole edes joulukuu.
Eksyimme vähän kauemmas keskustasta hienostoalueelle, joka toi vähän mieleen Eiran. Vitsailin, että ostan talon sieltä, kun olen rikas. Päiväkävelyllä oleva pariskunta kuuli kommenttini ja alkoi jutella meille. Kävi ilmi, että heidän poikansa on naimisissa suomalaisen Ursulan kanssa ja heillä on siis kolme suomalaista lastenlasta. Minä kuulemma muistutin kovasti Ursulaa, joka on myös vaalea, pitkä ja hoikka. Ángela ja Sebastian olivat innoissaan tavatessaan suomalaisen El Escorialissa ja he tarjoutuivat esittelemään meille kaupunkia. Se tietysti sopi meille mainiosti. Kävimme yhdessä pitkällä kävelyllä luostarin alapuolella olevalla puistoalueella. Näimme auringon laskevan vuorten taakse.
Ángela ja Sebastian.
Sitten pariskunta kutsui meidät kotiinsa, joka oli yksi minun ihastelemistani hulppeista omakotitaloista. Ja se oli siis vain heidän kesäresidenssinsä, jossa he olivat käymässä päiväseltään Madridista. Saimme heiltä autokyydin takaisin Madridiin. Matkalla he vielä tarjosivat meille chocolate con churros (kaakaoon dipattavia munkkirenkaita) El Escorialin parhaassa churreríassa. Se on periespanjalainen herkku, joka sopi täydellisesti nautittavaksi pitkän kävelylenkin jälkeen kylmenevässä illassa. Että minä rakastan espanjalaisia! Niin vieraanvaraisia, ystävällisiä ja sydämellisiä! Suomessa tällaista ei vain tapahdu. En kestä ajatella, että joudun palaamaan Suomeen jo elokuussa.
Olihan luostari kieltämättä hieno - kauniin harmoninen niin ulkoa kuin sisältä. Opaskierros vie meidät kuningasperheen huoneistoon ja mausoleumeihin. Basilikan, kirjaston, puutarhat ja museot kiersimme itsenäisesti. Taidemuseossa oli esillä 1500-1600 -lukujen maalauksia. Iris on valmistunut taidehistorian kandidaatiksi, niin sain asiantuntevan opastuksen renessanssin tauluissa käytetystä symboliikasta. Opin jopa arvostamaan El Grecoa, kun sain selvityksen hänen maalaustekniikkaansa, joka on aivan omanlaisensa ja tavallaan aikaansa edellä. Arkkitehtuurin museo olisi ehkä sinänsä ollut aika tylsä, mutta kehitimme mielikuvitusleikin, jonka avulla visitti oli oikein viihdyttävä. Leikimme turistioppaita ja pidimme kuvitteelliselle yleisölle kierroksen "kidutusmuseossa". Hiukan kun käytti mielikuvitusta, kaikki rakennustarvikkeet ja jopa pohjapiirrokset sai esiteltyä erilaisina kidutusvälineinä. Museon vartija yritti kovasti teeskennellä, ettei kuunnellut meitä, mutta pokka ei meinannut pitää.
Patio de los Reinos.
Monasterio de San Lorenzo de El Escorial.
Kävimme kahvilla tavernassa, joka näytti olevan paikallisten suosiossa. Se oli täynnä kyläläisiä nauttimassa aperitiiveja ja tapaksia. Sitten kiertelimme El Escorialin keskustaa, missä ei kauheasti nähtävää ollut. Soma pieni espanjalainen kaupunki, mutta korostan sanaa pieni. Katujen yli oli jo ripustettu jouluvalot. Tuntui hassulta, että ne toivottivat Feliz Navidad, vaikka vielä ei ole edes joulukuu.
Eksyimme vähän kauemmas keskustasta hienostoalueelle, joka toi vähän mieleen Eiran. Vitsailin, että ostan talon sieltä, kun olen rikas. Päiväkävelyllä oleva pariskunta kuuli kommenttini ja alkoi jutella meille. Kävi ilmi, että heidän poikansa on naimisissa suomalaisen Ursulan kanssa ja heillä on siis kolme suomalaista lastenlasta. Minä kuulemma muistutin kovasti Ursulaa, joka on myös vaalea, pitkä ja hoikka. Ángela ja Sebastian olivat innoissaan tavatessaan suomalaisen El Escorialissa ja he tarjoutuivat esittelemään meille kaupunkia. Se tietysti sopi meille mainiosti. Kävimme yhdessä pitkällä kävelyllä luostarin alapuolella olevalla puistoalueella. Näimme auringon laskevan vuorten taakse.
Ángela ja Sebastian.
Sitten pariskunta kutsui meidät kotiinsa, joka oli yksi minun ihastelemistani hulppeista omakotitaloista. Ja se oli siis vain heidän kesäresidenssinsä, jossa he olivat käymässä päiväseltään Madridista. Saimme heiltä autokyydin takaisin Madridiin. Matkalla he vielä tarjosivat meille chocolate con churros (kaakaoon dipattavia munkkirenkaita) El Escorialin parhaassa churreríassa. Se on periespanjalainen herkku, joka sopi täydellisesti nautittavaksi pitkän kävelylenkin jälkeen kylmenevässä illassa. Että minä rakastan espanjalaisia! Niin vieraanvaraisia, ystävällisiä ja sydämellisiä! Suomessa tällaista ei vain tapahdu. En kestä ajatella, että joudun palaamaan Suomeen jo elokuussa.
maanantai 12. marraskuuta 2007
Opiskelusta
Huomaan, että olen tähän asti keskittynyt blogissani pääasiassa siihen, mitä teen vapaa-ajallani. Se on saanut muun muassa isoisäni jo tiedustelemaan, milloin minulla oikein alkavat opiskelut, kun en muuta tee kuin juokse baareissa! ;) Haluankin korjata väärinkäsityksen: minä myös opiskelen täällä välillä!
Minulla on syyslukukaudella viisi kurssia, joista kolme humanistisessa tiedekunnassa ja kaksi matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kurssit ovat Amerikan historia, Latinan kieli ja kirjallisuus, Espanjan kieli Amerikassa, Matematiikan historia ja Numerot & joukot. Kaikissa on kyllä paljon mielenkiintoista, mutta eniten pidän Espanjan kieli Amerikassa -kurssista. Siihen kuuluu parityö, jota varten pitää haastatella latinalaisamerikkalaista maahanmuuttajaa ja analysoida nauhoitetun keskustelun perusteella hänen puhetapaansa.
Ensimmäinen lukukausi alkoi syyskuun lopussa ja kestää tammikuun loppuun. Kokeet ovat tammi-helmikuun vaihteessa, ja helmikuun puolivälissä alkaa kevätlukukausi. Luentojen seuraaminen ei kyllä ollut ensimmäisinä viikkoinakaan vaikeaa, mutta en osannut oikein kuunnella ja kirjoittaa muistiinpanoja samaan aikaan. Nyt se sujuu jo ihan rutiinilla. Aluksi muistiinpanoni olivat sekoitus suomea ja espanjaa, mutta nyt kirjoitan pelkkää espanjaa. Se ei ole mikään periaatepäätös, vaan on hidasta pysähtyä miettimään, mikä tämä termi olikaan suomeksi. Espanjalaiset kirjoittavat luennoilla muistiin ihan kaiken, ja kaiken lisäksi kokonaisia lauseita käyttäen.
Vaikka syyskuussa haukuin kampusta rumaksi, olen alkanut pitää siitä aika lailla. Se on kuin oma maailmansa Madridin laitamilla, ja siellä on paljon rauhallisempi tunnelma kuin keskustassa. Kampuksella on paljon ruohokenttiä, joilla on ihana ottaa aurinkoa ja syödä eväitä luentojen välillä. Minulla on aika paljon hyppytunteja, mutta se ei haittaa yhtään - aina löytyy joku, jonka kanssa käydä café con lechellä tai vain hengata käytävillä.
Yliopistolla hengaamisesta on täällä jalostunut taiteenlaji. En lakkaa hämmästelemästä sitä, että kun tulen yliopistolle maanantaina ennen puoltapäivää, käytävät ovat täynnä opiskelijoita nauttimassa olutta ja polttamassa tupakkaa Tupakointi kielletty -kylttien vieressä. Eikä suupielessä palava sätkä hajun perusteella aina ole tupakkaa. Tämä toki vain humanistisen tiedekunnan rakennuksessa. Ero tiedekuntien välillä näkyy myös siinä, että muiden kuin humanistisen tiedekunnan vessoissa paperi on siististi telineessä eikä hujan hajan lattialla. Kerran kuussa torstaina kampuksella on vähän anarkiaan vivahtavat bileet. Ne alkavat lounasaikaan, kun opiskelijat asemoituvat ruohokentille para hacer botellón, eli suomeksi puistokänneille. Universidad Autónoma on kuulemma tunnettu tietystä järjestyksen puutteesta. Muissa Madridin yliopistoissa meno on vähän seriöösimpää. ;)
Minulla on syyslukukaudella viisi kurssia, joista kolme humanistisessa tiedekunnassa ja kaksi matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kurssit ovat Amerikan historia, Latinan kieli ja kirjallisuus, Espanjan kieli Amerikassa, Matematiikan historia ja Numerot & joukot. Kaikissa on kyllä paljon mielenkiintoista, mutta eniten pidän Espanjan kieli Amerikassa -kurssista. Siihen kuuluu parityö, jota varten pitää haastatella latinalaisamerikkalaista maahanmuuttajaa ja analysoida nauhoitetun keskustelun perusteella hänen puhetapaansa.
Ensimmäinen lukukausi alkoi syyskuun lopussa ja kestää tammikuun loppuun. Kokeet ovat tammi-helmikuun vaihteessa, ja helmikuun puolivälissä alkaa kevätlukukausi. Luentojen seuraaminen ei kyllä ollut ensimmäisinä viikkoinakaan vaikeaa, mutta en osannut oikein kuunnella ja kirjoittaa muistiinpanoja samaan aikaan. Nyt se sujuu jo ihan rutiinilla. Aluksi muistiinpanoni olivat sekoitus suomea ja espanjaa, mutta nyt kirjoitan pelkkää espanjaa. Se ei ole mikään periaatepäätös, vaan on hidasta pysähtyä miettimään, mikä tämä termi olikaan suomeksi. Espanjalaiset kirjoittavat luennoilla muistiin ihan kaiken, ja kaiken lisäksi kokonaisia lauseita käyttäen.
Vaikka syyskuussa haukuin kampusta rumaksi, olen alkanut pitää siitä aika lailla. Se on kuin oma maailmansa Madridin laitamilla, ja siellä on paljon rauhallisempi tunnelma kuin keskustassa. Kampuksella on paljon ruohokenttiä, joilla on ihana ottaa aurinkoa ja syödä eväitä luentojen välillä. Minulla on aika paljon hyppytunteja, mutta se ei haittaa yhtään - aina löytyy joku, jonka kanssa käydä café con lechellä tai vain hengata käytävillä.
Yliopistolla hengaamisesta on täällä jalostunut taiteenlaji. En lakkaa hämmästelemästä sitä, että kun tulen yliopistolle maanantaina ennen puoltapäivää, käytävät ovat täynnä opiskelijoita nauttimassa olutta ja polttamassa tupakkaa Tupakointi kielletty -kylttien vieressä. Eikä suupielessä palava sätkä hajun perusteella aina ole tupakkaa. Tämä toki vain humanistisen tiedekunnan rakennuksessa. Ero tiedekuntien välillä näkyy myös siinä, että muiden kuin humanistisen tiedekunnan vessoissa paperi on siististi telineessä eikä hujan hajan lattialla. Kerran kuussa torstaina kampuksella on vähän anarkiaan vivahtavat bileet. Ne alkavat lounasaikaan, kun opiskelijat asemoituvat ruohokentille para hacer botellón, eli suomeksi puistokänneille. Universidad Autónoma on kuulemma tunnettu tietystä järjestyksen puutteesta. Muissa Madridin yliopistoissa meno on vähän seriöösimpää. ;)
lauantai 10. marraskuuta 2007
Suomalaista kulttuuria Madridissa
Tällä viikolla olen palannut juurilleni ja ottanut kontaktia suomalaiseen kulttuuriin. Tiistaina Suomen Madridin Instituutissa oli taidenäyttelyn avajaiset, ja olin saanut kutsun espanjalaisen Oscarin kautta. Oscar on Suomi-fani ja tuntee paljon Instituutin väkeä. Kyseessä oli nuoren suomalaisen taiteilijan Riiko Sakkisen näyttely Kaikki etelässä on kolmatta maailmaa. En tiedä, millaista suomalainen taide nykyisin on, mutta Sakkisen maalaukset olivat minusta hyvin epätyypillisiä. Paljon värejä, japanilaistyylisiä hahmoja ja vahva yhteiskunnallinen sanoma. Mielenkiintoisia, mutta en ehkä ripustaisi seinälleni. Sakkisen maalauksia voi ihmetellä osoitteessa http://www.riikosakkinen.com/. Tässä on maalaus nimeltä Cannibal Cochino.
Avajaisissa oli aika lailla väkeä, ja pääsin vaihtamaan pari sanaa "tärkeiden" henkilöiden kuten Suomen Espanjan-suurlähettilään ja taiteilijan kanssa. Oli aika hassu sattuma, että paikalla oli Martti Pärssinen, joka oli Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professorini Suomessa ja joka nyt toimii Suomi-instituutin johtajana Madridin. Tutustuin moniin espanjalaisiin, jotka kuka mistäkin syystä ovat opetelleet suomea ja asuneet tai matkustelleet Suomessa. Yllätyin siitä, että monet tosiaan puhuivat suomea erittäin hyvin. Minusta on uskomatonta, että espanjalaisia kiinnostaa Suomi niin paljon, että he vaivautuvat opettelemaan suomen kielen. Avajaisten jälkeen pistäydyin uusien tuttavieni kanssa lasillisella. Oli mielenkiintoista kuulla heidän mielikuviaan Suomesta.
Elena, yksi uusista ystävistäni, piti eilen fiesta finlandesan eli Suomi-bileet, johon oli kutsuttu kymmenisen vierasta - suomalaisia ja Suomi-faneja. Teema näkyi tarjoiluissa, musiikissa ja koristeluissa. Taustamusiikkina soi suomalainen rock kuten Lordi, Värttinä, Apulanta, PMMP ja Sonata Arctica. Elenalla oli tietokoneella jopa suomalaisten bändien musiikkivideoita ja konserttitaltiointeja! Opin täällä uusia asioita kotimaastani, koska en ennen eilistä ollut esimerkiksi koskaan kuullut yhtään Värttinän kappaletta. Ja täytyy sanoa, että ei ole ihan minun tyylistäni musiikkia. Taidan pitäytyä reggaetonissa, salsassa ja espanjankielisessä popissa!
Elena oli nähnyt kovasti vaivaa tarjoilujen eteen. Pöytä notkui suomalaisia herkkuja kuten poronlihaa, lihapullia, puolukkahilloa, piparkakkuja, maitosuklaata ja Suomesta tuotuja Rainbow-pistaasipähkinöitä! Espanjalaista ruokakulttuuria edustivat herkullinen perunamunakas, oliivit ja leivokset. Juotavaksi oli tavanomaisten viinin, oluen ja rommikolan lisäksi - uskokaa tai älkää - glögiä ja salmiakkikossua. Jotkut vieraat olivat pukeutuneet teeman mukaisesti Suomi-paitoihin. Teema oli siis hyvin vahvasti läsnä! Enpä olisi uskonut, että tulee päivä, jolloin juon glögiä ja syön lihapullia Madridissa kuunnellen Apulannan esiintymistä Provinssirockissa. Oli oikein hauskat juhlat. Espanjalaiseen tapaan fiesta jatkui pikkutunneille asti. Maltoin lähteä kotiin vasta neljän aikaan.
Avajaisissa oli aika lailla väkeä, ja pääsin vaihtamaan pari sanaa "tärkeiden" henkilöiden kuten Suomen Espanjan-suurlähettilään ja taiteilijan kanssa. Oli aika hassu sattuma, että paikalla oli Martti Pärssinen, joka oli Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professorini Suomessa ja joka nyt toimii Suomi-instituutin johtajana Madridin. Tutustuin moniin espanjalaisiin, jotka kuka mistäkin syystä ovat opetelleet suomea ja asuneet tai matkustelleet Suomessa. Yllätyin siitä, että monet tosiaan puhuivat suomea erittäin hyvin. Minusta on uskomatonta, että espanjalaisia kiinnostaa Suomi niin paljon, että he vaivautuvat opettelemaan suomen kielen. Avajaisten jälkeen pistäydyin uusien tuttavieni kanssa lasillisella. Oli mielenkiintoista kuulla heidän mielikuviaan Suomesta.
Elena, yksi uusista ystävistäni, piti eilen fiesta finlandesan eli Suomi-bileet, johon oli kutsuttu kymmenisen vierasta - suomalaisia ja Suomi-faneja. Teema näkyi tarjoiluissa, musiikissa ja koristeluissa. Taustamusiikkina soi suomalainen rock kuten Lordi, Värttinä, Apulanta, PMMP ja Sonata Arctica. Elenalla oli tietokoneella jopa suomalaisten bändien musiikkivideoita ja konserttitaltiointeja! Opin täällä uusia asioita kotimaastani, koska en ennen eilistä ollut esimerkiksi koskaan kuullut yhtään Värttinän kappaletta. Ja täytyy sanoa, että ei ole ihan minun tyylistäni musiikkia. Taidan pitäytyä reggaetonissa, salsassa ja espanjankielisessä popissa!
Elena oli nähnyt kovasti vaivaa tarjoilujen eteen. Pöytä notkui suomalaisia herkkuja kuten poronlihaa, lihapullia, puolukkahilloa, piparkakkuja, maitosuklaata ja Suomesta tuotuja Rainbow-pistaasipähkinöitä! Espanjalaista ruokakulttuuria edustivat herkullinen perunamunakas, oliivit ja leivokset. Juotavaksi oli tavanomaisten viinin, oluen ja rommikolan lisäksi - uskokaa tai älkää - glögiä ja salmiakkikossua. Jotkut vieraat olivat pukeutuneet teeman mukaisesti Suomi-paitoihin. Teema oli siis hyvin vahvasti läsnä! Enpä olisi uskonut, että tulee päivä, jolloin juon glögiä ja syön lihapullia Madridissa kuunnellen Apulannan esiintymistä Provinssirockissa. Oli oikein hauskat juhlat. Espanjalaiseen tapaan fiesta jatkui pikkutunneille asti. Maltoin lähteä kotiin vasta neljän aikaan.
sunnuntai 4. marraskuuta 2007
Alcalá de Henares
Lauantaina Lucille, Iris, Fanny ja minä kävimme tutustumassa Alcalá de Henaresiin, joka on kaunis pieni kaupunki kolmen vartin junamatkan päässä Madridista. Pieni ja pieni - Alcalá de Henaresissa on opaskirjamme mukaan 170.000 asukasta, eli saman verran kuin Fannyn kotikaupungissa Genovassa. Kaupunki on Unescon maailmanperintökohde.
Kiertelimme kaupungin vanhaa keskustaa ja pistäydyimme kaikissa niissä kohteissa, joihin oli ilmainen sisäänpääsy. ;) Niihin kuului valokuvanäyttely Capilla del Oidorissa, pari kirkkoa, Cervantesin synnyinkoti ja Museo de la Arqueología, jossa esiteltiin Madridin provinssin historiaa aina esihistorialliselta ajalta renessanssiin asti. Meille neljälle järjestyi siellä peräti yksityinen opastettu kierros! Opas kierrätti meitä museossa runsaan tunnin ajan, ja sen päätteeksi olimme oikein valistuneita ihmiskunnan kehityksestä ja Iberian niemimaan asutuksesta kautta vuosituhansien. Söimme eväitä puistossa palmupuiden katveessa. En voi uskoa, että täällä on vielä marraskuussa 20 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Suomessa on kuulemma jo ensilumi maassa! Onneksi en ole siellä. ;)
Palacio Laredon edessä.
Iris, minä, Lucille ja Fanny Parque de O'Donnellissa piknikillä.
Poseeraamme Cervantesin kanssa hänen synnyinkotinsa edessä.
Kiusaamme viatonta veistosta.
Patsaita Plaza de Cervantesilla.
Kiertelimme kaupungin vanhaa keskustaa ja pistäydyimme kaikissa niissä kohteissa, joihin oli ilmainen sisäänpääsy. ;) Niihin kuului valokuvanäyttely Capilla del Oidorissa, pari kirkkoa, Cervantesin synnyinkoti ja Museo de la Arqueología, jossa esiteltiin Madridin provinssin historiaa aina esihistorialliselta ajalta renessanssiin asti. Meille neljälle järjestyi siellä peräti yksityinen opastettu kierros! Opas kierrätti meitä museossa runsaan tunnin ajan, ja sen päätteeksi olimme oikein valistuneita ihmiskunnan kehityksestä ja Iberian niemimaan asutuksesta kautta vuosituhansien. Söimme eväitä puistossa palmupuiden katveessa. En voi uskoa, että täällä on vielä marraskuussa 20 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Suomessa on kuulemma jo ensilumi maassa! Onneksi en ole siellä. ;)
Palacio Laredon edessä.
Iris, minä, Lucille ja Fanny Parque de O'Donnellissa piknikillä.
Poseeraamme Cervantesin kanssa hänen synnyinkotinsa edessä.
Kiusaamme viatonta veistosta.
Patsaita Plaza de Cervantesilla.
perjantai 2. marraskuuta 2007
Halloween
Muutin maanantaina tänne uuteen kotiini ja olen viihtynyt loistavasti! Vaikka nautinkin niistä kahdesta vuodesta, jotka asuin yksin, olen alkanut arvostaa sitä, että kotona on joku, jonka kanssa jutella päivän tapahtumista. Täällä tuntuu vähän samalta kuin viime kesänä, kun Anne asui minun luonani. Uudet kämppikseni Fanny ja Malsore ovat tosi mukavia, ja olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä. Eilen kävimme lenkillä Retirossa! Juoksuharrastukseni on vähän jäänyt täällä Madridissa, mutta nyt se saattaa hyvinkin elpyä. Meidän on tarkoitus käydä tästä lähin kaksi kertaa viikossa lenkillä. Ainakin toistaiseksi, kun vielä aurinko paistaa ja lämpötila pyörii 20 asteessa, on ihanaa juosta puistossa.
Eilen oli Día de Todos los Santos eli pyhäinpäivä, joka on Espanjassa vapaapäivä. Koska se osui torstaille, monet ottivat lisäksi perjantaina omaa lomaa. Minulla nyt ei perjantaisin ole luentoja muutenkaan. Keskiviikkona oli Halloween! Iris ja minä menimme Erasmus Student Networkin juhlaan, joka oli tällä kertaa Coppola-diskossa. Sitä ennen oli etkot meillä, koska Fanny ja Malsorekin olivat kutsuneet muutaman ystävän. Laitoimme yhdessä pastaa, joimme tinto de veranoa (punaviinin ja limsan sekoitusta) ja valmistelimme asuja ja maskeerauksia. El Hawaiianon innoittamana minä sonnustauduin hawaiilaiseksi. Fanny ja Malsore pukeutuivat Sveitsin väreihin ja esittivät Heidiä. Tunnettehan te Heidi-kirjat? Kuvassa Malsore, Celine ja Fanny.
En ole vielä toistaiseksi joutunut maksamaan sisäänpääsyä yhteenkään diskoon täällä Madridissa, ja keskiviikko ei ollut poikkeus. Lippu olisi maksanut 10 €, ja hintaan sisältyi kaksi drinkkiä. Sanoin ovella kauniisti hymyillen, että minulla ei ole tapana juoda diskossa, ja ovimies päästi minut sisään ilmaiseksi. Kannattaa olla vaaleahiuksinen! ;) Coppolassa oli paljon tuttuja yliopistolta ja oli oikein hauskaa. Palasin kotiin aamun ensimmäisellä metrolla puoli seitsemältä. Kuvassa Iris, minä ja Sini.
Eilen illalla kävin Fannyn, Celinen, Mathieun, Hannan ja Torstanin kanssa tapaksilla. Menimme legendaariseen El Tigreen, joka on Madridin suosituin ja halvin tapaspaikka. Siellä oli aivan uskomaton tungos. Mahduimme hädin tuskin sisään, ja tarkoitan siis kirjaimellisesti, että saimme survoa itsemme kyynärpäätaktiikalla ovelta baaritiskille. Lattia oli täynnä rypistettyjä servettejä, mikä kummitätini mukaan on hyvä merkki, koska se kertoo paikan suosiosta. Talo tarjosi tapakset, kun osti juoman. Pieni lasi olutta maksoi puolitoista euroa, ja sen kanssa sai lautasellisen erilaisia tapaksia. Ei voi ainakaan hinnasta valittaa, eikä kyllä mausta tai annoskoostakaan.
Eilen oli Día de Todos los Santos eli pyhäinpäivä, joka on Espanjassa vapaapäivä. Koska se osui torstaille, monet ottivat lisäksi perjantaina omaa lomaa. Minulla nyt ei perjantaisin ole luentoja muutenkaan. Keskiviikkona oli Halloween! Iris ja minä menimme Erasmus Student Networkin juhlaan, joka oli tällä kertaa Coppola-diskossa. Sitä ennen oli etkot meillä, koska Fanny ja Malsorekin olivat kutsuneet muutaman ystävän. Laitoimme yhdessä pastaa, joimme tinto de veranoa (punaviinin ja limsan sekoitusta) ja valmistelimme asuja ja maskeerauksia. El Hawaiianon innoittamana minä sonnustauduin hawaiilaiseksi. Fanny ja Malsore pukeutuivat Sveitsin väreihin ja esittivät Heidiä. Tunnettehan te Heidi-kirjat? Kuvassa Malsore, Celine ja Fanny.
En ole vielä toistaiseksi joutunut maksamaan sisäänpääsyä yhteenkään diskoon täällä Madridissa, ja keskiviikko ei ollut poikkeus. Lippu olisi maksanut 10 €, ja hintaan sisältyi kaksi drinkkiä. Sanoin ovella kauniisti hymyillen, että minulla ei ole tapana juoda diskossa, ja ovimies päästi minut sisään ilmaiseksi. Kannattaa olla vaaleahiuksinen! ;) Coppolassa oli paljon tuttuja yliopistolta ja oli oikein hauskaa. Palasin kotiin aamun ensimmäisellä metrolla puoli seitsemältä. Kuvassa Iris, minä ja Sini.
Eilen illalla kävin Fannyn, Celinen, Mathieun, Hannan ja Torstanin kanssa tapaksilla. Menimme legendaariseen El Tigreen, joka on Madridin suosituin ja halvin tapaspaikka. Siellä oli aivan uskomaton tungos. Mahduimme hädin tuskin sisään, ja tarkoitan siis kirjaimellisesti, että saimme survoa itsemme kyynärpäätaktiikalla ovelta baaritiskille. Lattia oli täynnä rypistettyjä servettejä, mikä kummitätini mukaan on hyvä merkki, koska se kertoo paikan suosiosta. Talo tarjosi tapakset, kun osti juoman. Pieni lasi olutta maksoi puolitoista euroa, ja sen kanssa sai lautasellisen erilaisia tapaksia. Ei voi ainakaan hinnasta valittaa, eikä kyllä mausta tai annoskoostakaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
