Näen Annen, Jussin, äiskän ja iskän huomenna! Olen huippuinnoissani, en malta odottaa! En siis palaa Suomeen jouluksi, vaan perheeni tulee Madridiin kokemaan navidad españolan. Äiskä, iskä ja Jussi palaavat Suomeen 28. joulukuuta, mutta Anne jää vielä juhlimaan uuttavuottakin tänne. Tuntuu hassulta, että lasken nyt tunteja perheeni näkemiseen, koska en ole kärsinyt täällä kuluneiden kolmen kuukauden aikana lainkaan koti-ikävää. Ikävä on viimeisen viikon aikana kasvanut ihan eksponentiaalisesti käänteisessä suhteessa aikaan, joka on jäljellä siihen että nähdään.
Olen viime päivät hoitanut ahkerasti asioita, ja nyt alkaa olla aika rentoutua ja virittäytyä joulutunnelmaan. Suurin osa joululoman jälkeen palautettavista koulutöistä on valmiina (en aio suoda opiskeluille ajatustakaan ennen, kuin Anne lähtee tammikuussa), koti on siivottu ja kaapit ovat täynnä ruokaa. Lähikaupassa varmaan ihmetellään jo, että onpas nuori suurperheen äiti, kun kävin siellä viidesti ja raahasin joka kerta kotiin monta muovikassillista perhepakkauksia.
Ei tunnu vielä yhtään joululta, kun suurin osa joulun ulkoisista merkeistä puuttuu. Meillä ei ole täällä joulukuusta, jouluseimeä tai lunta ulkona, glögistä ja pipareista puhumattakaan. Mutta eiköhän joulutunnelma synny ihan itsestään huomenna, kun näen lentokentällä perheeni. Joulussahan tärkeintä on rakkaimpien ihmisten seura. Se ei kyllä koskaan aiemmin ole tuntunut niin tärkeältä kuin nyt, mutta ennen siitä ei olekaan ollut puutetta.
lauantai 22. joulukuuta 2007
torstai 20. joulukuuta 2007
Adiós Fanny!
Madridin metrotunnelit ja -junat muistuttavat tällä hetkellä kaatopaikkaa, kun siivoojat ovat lakossa. Ihmettelin eilen matkalla yliopistolle, miten sotkuiseksi kaikki päivässä parissa oikein muuttuukaan. Lattiat täynnä ilmaislehtien sivuja, ihan kuin niitä olisi joku tahallaan repinyt irti ja levitellyt ympäriinsä. Sitten junassa luin 20 Minutos -lehden yleisönosastoa, jossa tuohtuneet lukijat tuomitsivat kovin sanoin lakon tai ainakin sen metodit: ilmeisesti lakkoilevat siivoojat tehostavat mielenilmaustaan roskaamalla metroa tahallaan. Ja siltä se tosiaan paluumatkalla vaikutti, kun tajusin kiinnittää huomiota. Joka toinen roskis oli avattu ja kaadettu. Siivoojat epäilemättä ansaitsevat palkankorotuksen ja parannuksia työehtoihin, mutta minusta tahallinen roskaaminen on silti aika paksua. Sehän on terveysriskikin. Toivottavasti sopu syntyy ennen joulua. Haluan päästä esittelemään perheelleni sunnuntaina Madridin siistiä ja toimivaa joukkoliikennettä, en viikon roskien kuorruttamaa metroa!
Fanny lähti eilen Sveitsiin joululomalle, ja nyt kotona tuntuu oudon hiljaiselta. Meillä oli tiistaina pienet läksiäisjuhlat. Viisi kaveria tulivat illalliselle, ja tarjolla oli sveitsiläisiä herkkuja: pääruoaksi racclette (pannulla sulatettua juustoa, jota kaadetaan keitettyjen perunoiden päälle) ja jälkiruoaksi fondant au chocolat. Herkullista! Tasan kahdeltatoista alkoi hiljaisuus ja lähdimme lasilliselle baariin.
Yleensä Espanjassa kukaan ei valita melusta, mutta meidän rakas naapurimme hakkaa seinää varttia yli puolenyön, jos me uskallamme keskustella olohuoneessa muuten kuin kuiskaten. Seinät ovat pahvia, ja naapurinrouvan halvaantunut puoliso ei kuulemma voi nukkua rauhassa, jos emme ole hipi hiljaa. Meillä oli aluksi hiukan vaikeuksia sisäistää tämä elämän realiteetti. Nyt tilanne on kuitenkin harvinaisen sisäistetty, koska vuokraemäntä soitti meille kolmisen viikkoa sitten ja uhkasi potkia meidät pellolle, jos naapuri soittaa ja valittaa hänelle melusta toisen kerran.
Jätimme siis naapurit rauhaan ja etsimme lähistöltä mukavan kapakan. Hanne ja Celine olivat kiinnittäneet huomiota La Mar de Copas -baariin, joka kuulemma vaikutti "marginaaliselta". Se kuulosti lupaavalta, ja menimme siis sinne. Se ei lopulta ollut yhtään marginaalinen, vaan pikemminkin hyvin tyypillinen, mutta ihan mukava paikka. Jouluvaloja oli kunnioitettava määrä. Ja siellä sai heittää tikkaa!
Hanne tuulettaa tikkatulostaan.
Fanny, François ja Celine
Fanny lähti eilen Sveitsiin joululomalle, ja nyt kotona tuntuu oudon hiljaiselta. Meillä oli tiistaina pienet läksiäisjuhlat. Viisi kaveria tulivat illalliselle, ja tarjolla oli sveitsiläisiä herkkuja: pääruoaksi racclette (pannulla sulatettua juustoa, jota kaadetaan keitettyjen perunoiden päälle) ja jälkiruoaksi fondant au chocolat. Herkullista! Tasan kahdeltatoista alkoi hiljaisuus ja lähdimme lasilliselle baariin.
Yleensä Espanjassa kukaan ei valita melusta, mutta meidän rakas naapurimme hakkaa seinää varttia yli puolenyön, jos me uskallamme keskustella olohuoneessa muuten kuin kuiskaten. Seinät ovat pahvia, ja naapurinrouvan halvaantunut puoliso ei kuulemma voi nukkua rauhassa, jos emme ole hipi hiljaa. Meillä oli aluksi hiukan vaikeuksia sisäistää tämä elämän realiteetti. Nyt tilanne on kuitenkin harvinaisen sisäistetty, koska vuokraemäntä soitti meille kolmisen viikkoa sitten ja uhkasi potkia meidät pellolle, jos naapuri soittaa ja valittaa hänelle melusta toisen kerran.
Jätimme siis naapurit rauhaan ja etsimme lähistöltä mukavan kapakan. Hanne ja Celine olivat kiinnittäneet huomiota La Mar de Copas -baariin, joka kuulemma vaikutti "marginaaliselta". Se kuulosti lupaavalta, ja menimme siis sinne. Se ei lopulta ollut yhtään marginaalinen, vaan pikemminkin hyvin tyypillinen, mutta ihan mukava paikka. Jouluvaloja oli kunnioitettava määrä. Ja siellä sai heittää tikkaa!
Hanne tuulettaa tikkatulostaan.
Fanny, François ja Celine
tiistai 18. joulukuuta 2007
Muutto-operaatio
Celine asuu nyt virallisesti meillä! Meitä on siis helmikuun loppuun asti neljä, sitten Celine palaa Belgiaan. Neljä asukasta kolmea makuuhuonetta kohti on tietysti aika paljon, mutta minuun se ei vaikuta mitenkään, koska saan pitää pikkuruisen makuuhuoneeni kokonaan itselläni. Ja vuokra tippui 225 euroon kuussa!
Syksyn ajan Celine vuokrasi huonetta nuorelta pariskunnalta, joka ei käynyt töissä vaan hengasi kotona päivät pitkät. Espanjassa ei ole niin kattava sosiaaliturva kuin Suomessa, niin sosiaalipummeus ei ole kovin helppoa. Siispä nuoripari oli keksinyt ovelan tavan selviytyä vuokranmaksusta: he vuokrasivat kolmen makuuhuoneen kämppää 600 eurolla, ottivat kaksi alivuokralaista ja maksattivat koko vuokran alivuokralaisilla. Mitään kirjallista vuokrasopimusta ei tietenkään laadittu, mikä ei kyllä ole Espanjassa lainkaan epätavallista. Minulla on peräti kolmen sivun mittainen vuokrasopimus, mutta se on poikkeuksellista ja johtuu siitä, että vuokraemäntämme on juristi.
Sen lisäksi, että Celine siis käytännössä kustansi vuokranantajiensa asumisen, he ilmeisesti kuvittelivat saavansa "lainata" Celinen ruokia jääkaapista ja voivansa käyttää Celinen kannettavaa tietokonetta. Ja on masentavaa katsella sitä, kun kämppikset lojuvat sohvalla rumissa verkkareissa telkkaria tuijottaen kaiket päivät. Parin kuukauden jälkeen Celine alkoi olla kurkkuaan myöten täynnä. Lisäksi hän oli aika varma, ettei saisi 300 euron takuuvuokraansa takaisin, koska vuokranantajilla ei kertakaikkiaan ollut rahaa. Niinpä syntyi suunnitelma: Celine päätti jättää joulukuun vuokran maksamatta (se olisi pitänyt maksaa kuun alussa) ja muuttaa kuun puolessa välissä vaivihkaa pois. Niin takuuvuokra kuittaisi ikään kuin joulukuun vuokran ja he olisivat sujut.
Muuttopäiväksi valittiin viime torstai. Tarkkaan suunniteltu operaatio toteutettiin yösydännä, kun vuokranantajat olivat nukkumassa. Celine oli kaikessa hiljaisuudessa pakannut tavaransa matkalaukkuihin, ja ne kannettiin ulos alle minuutissa. Todellinen täsmäisku! Celine jätti tyhjän huoneen sängylle avaimet ja lapun, jossa ilmoitti muuttaneensa pois ja toivotti hyvää jatkoa. Vuokranantajilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua tilanteeseen, koska heidän on mahdotonta tavoittaa Celineä. He eivät tiedä hänen sukunimeään, puhelinnumeroaan tai nykyistä osoitettaan, sotusta puhumattakaan. Ainoa yhteystieto on messenger-sähköpostiosoite.
Syksyn ajan Celine vuokrasi huonetta nuorelta pariskunnalta, joka ei käynyt töissä vaan hengasi kotona päivät pitkät. Espanjassa ei ole niin kattava sosiaaliturva kuin Suomessa, niin sosiaalipummeus ei ole kovin helppoa. Siispä nuoripari oli keksinyt ovelan tavan selviytyä vuokranmaksusta: he vuokrasivat kolmen makuuhuoneen kämppää 600 eurolla, ottivat kaksi alivuokralaista ja maksattivat koko vuokran alivuokralaisilla. Mitään kirjallista vuokrasopimusta ei tietenkään laadittu, mikä ei kyllä ole Espanjassa lainkaan epätavallista. Minulla on peräti kolmen sivun mittainen vuokrasopimus, mutta se on poikkeuksellista ja johtuu siitä, että vuokraemäntämme on juristi.
Sen lisäksi, että Celine siis käytännössä kustansi vuokranantajiensa asumisen, he ilmeisesti kuvittelivat saavansa "lainata" Celinen ruokia jääkaapista ja voivansa käyttää Celinen kannettavaa tietokonetta. Ja on masentavaa katsella sitä, kun kämppikset lojuvat sohvalla rumissa verkkareissa telkkaria tuijottaen kaiket päivät. Parin kuukauden jälkeen Celine alkoi olla kurkkuaan myöten täynnä. Lisäksi hän oli aika varma, ettei saisi 300 euron takuuvuokraansa takaisin, koska vuokranantajilla ei kertakaikkiaan ollut rahaa. Niinpä syntyi suunnitelma: Celine päätti jättää joulukuun vuokran maksamatta (se olisi pitänyt maksaa kuun alussa) ja muuttaa kuun puolessa välissä vaivihkaa pois. Niin takuuvuokra kuittaisi ikään kuin joulukuun vuokran ja he olisivat sujut.
Muuttopäiväksi valittiin viime torstai. Tarkkaan suunniteltu operaatio toteutettiin yösydännä, kun vuokranantajat olivat nukkumassa. Celine oli kaikessa hiljaisuudessa pakannut tavaransa matkalaukkuihin, ja ne kannettiin ulos alle minuutissa. Todellinen täsmäisku! Celine jätti tyhjän huoneen sängylle avaimet ja lapun, jossa ilmoitti muuttaneensa pois ja toivotti hyvää jatkoa. Vuokranantajilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua tilanteeseen, koska heidän on mahdotonta tavoittaa Celineä. He eivät tiedä hänen sukunimeään, puhelinnumeroaan tai nykyistä osoitettaan, sotusta puhumattakaan. Ainoa yhteystieto on messenger-sähköpostiosoite.
tiistai 11. joulukuuta 2007
Barcelonassa
Viime viikon torstai oli täällä Espanjassa kansallinen juhlapäivä (Día de la Constitución, perustuslain päivä), ja siksi oli neljän päivän viikonloppuvapaa. Iris ja minä lähdimme käymään Barcelonassa. Alun perin meidän oli tarkoitus yöpyä Iriksen isovanhempien tyhjässä asunnossa, mutta keskiviikkona selvisi, että täti ja setä, joiden olisi pitänyt antaa meille avaimet, olivat Ranskassa lomailemassa. Se siitä siis. Hetken aikaa se harmitti aika lailla, ja vaikutti jo toivottomalta löytää hostellia yhden päivän varoitusajalla, kun oli vielä pitkä viikonloppu ja siis otollinen aika espanjalaisille harrastaa kotimaanmatkailua.
Lopulta Iris löysi meille halvan hostellin aivan keskustasta. Se maksoi viitisenkymppiä kolmelta yöltä, mikä oli minusta halpa hinta, kun aamiainen vielä kuului hintaan. En ollut koskaan ennen yöpynyt hostellissa ja olin vähän huolissani, että meidän kuuden hengen huoneessamme majoittuisi jotain huligaaneja. Turhaan - huonekaverimme olivat ihan tavallisia ja mukavia. Pari ranskalaista tyttöä kyllä viipyi tarpeettoman pitkään huoneen ainoassa vessassa aamuin illoin. No, eivätpä ainakaan haisseet pahalta.
Torstaipäivä meni bussissa, koska matka Madridista Barcelonaan kesti pysähdyksineen melkein kahdeksan tuntia. Ystäväni Kaarina, joka asuu Barcelonassa, oli meitä vastassa bussiasemalla ja saattoi meidät hostellille. Oli ihanaa nähdä Kaarinaa pitkästä aikaa! Aika sattuma, että olemme molemmat täällä Espanjassa. Kaarina oli täällä viime vuonna vaihto-opiskelijana, ja on nyt palannut, koska ei malttanut enää jäädä Suomeen. Ymmärrän hyvin miksi!
Kaarina asuu suomalaisen Siljan, hänen marokkolaisen poikaystävänsä Aminin ja yhden muun marokkolaispojan kanssa. Koti oli sisustettu marokkolaistyyliin. Se oli viiden minuutin kävelymatkan päässä meidän hostelliltamme, niin sinne oli helppo mennä viettämään aikaa. Kämppä oli alueella, jonne ei uskaltaudu yksikään turisti, koska se on pakistanilaisten ja marokkolaisten asuttama ghetto. Herätin ilmeisesti huomiota vaaleine hiuksineni ja ehdin kolmen päivän aikana kuulla kadulla lukemattomia kertoja ¡Hola guapa/rubia/bonita! En välttämättä haluaisi liikkua siellä yksin yöllä. Kaarinaa ei kuulemma häiritä, koska hän on Aminin "suojeluksessa".
Torstai-iltana kiertelimme Barcelonan vanhassa keskustassa. Kävimme katedraalissa ja ihmettelimme joulumarkkinoita katedraaliaukiolla. Kaarina esitteli meille Barcelonetan rannan ja Las Ramblas.
Katedraalissa.
Kaarinan luona.
Perjantain teema oli Gaudí. Aamupäivällä kävelimme Las Ramblasilla ja Passeig Gràcialla ja ihailimme kauniita art nouveau -tyylisiä taloja. Näimme Gaudín suunnitteleman Casa Batllòn ulkopuolelta ja olisimme halunneet käydä sisällä, mutta pääsylippu maksoi opiskelijoilta 13,50€, niin jätimme sen väliin. Kävimme sen sijaan toisessa Gaudín talossa, La Pedrerassa. Sitten suuntasimme Sagrada Familialle. Se on vielä keskeneräinen (rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882 enkä usko, että kirkko valmistuu minun elinaikanani), mutta jo nykyisellään se on todellinen arkkitehtuurin taidonnäyte. Gaudí oli harras katolilainen ja halusi suunnitella kirkon, joka olisi itsensä Jumalan veroinen. Sagrada Familian alakerrassa oli museo, jossa esiteltiin pienoismallien, piirrosten ja valokuvien avulla rakennustöiden etenemistä. Kuvien perusteella vaikutti siltä, että ne eivät ainakaan toisen maailmansodan jälkeen ole edenneet lainkaan, mutta ehkä minä maallikkona en vain ymmärrä rakennusvaiheiden päälle! ;) Joka tapauksessa minusta tuli aamupäivän aikana Gaudín suuri ihailija.
Las Ramblas.
Casa Batllò.
La Pedrera.
Sagrada Familia.
Söimme kolmen ruokalajin lounaan pienessä ravintolassa ja lähdimme sulattelemaan sitä olympiakylään ja Välimeren rannalle. Keräilimme simpukankuoria ja värikkäitä pikkukiviä rannalta. Huomasin, että minun on ollut Madridissa ikävä merta. On rauhoittavaa kuunnella aaltojen loisketta ja tuijottaa horisonttiin. Ja ah, Barcelonassa oli palmuja! Kun aurinko oli jo laskemassa, vaeltelimme Parc de la Ciutadellassa. Sitten palasimme hiljalleen hostellille lepuuttamaan jalkoja. Aloimme olla hysteerisen väsyneitä ja nauroimme kyyneleet silmissä kaikelle ja ei millekään. Iris kirjoitti seinälle sadun meidän matkastamme lumottuun kaupunkiin (Barcelonaan) haltiaa (Kaarinaa) tapaamaan ja sisustimme vessan rannalta kerätyillä kivillä.
Illalla menimme Kaarinan luo pikkujoulujuhliin ja tapasimme Kaarinan kavereita. Juhlien teeman oli tarkoitus olla Suomi, mutta suomalaisuus ei kyllä näkynyt erityisesti mitenkään. No, minä kyllä soitatin Irikselle parin kappaleen verran suomalaista musiikkia (en ollut kyllä koskaan kuullut kappaleita enkä edes bändin nimeä, mutta lauloivatpa ainakin suomeksi) ja lauloimme itsenäisyyspäivän kunniaksi (päivän myöhässä) Maamme-laulua peräti parin säkeen verran. Muut lähtivät yhden aikaan kiertämään baareja, mutta Iris ja minä palasimme hostellille nukkumaan, koska halusimme herätä aikaisin aamulla.
Lauantaina kiipesimme Montjüic-kukkulalle. Siellä oli hienojen maisemien lisäksi linnoitus, sotamuseo, monenlaisia puutarhoja ja vähän matkan päässä olympiastadioni. Otin taas kymmeniä kuvia merestä. Laskeuduimme kukkulalta Plaça de Espanyalle ja haimme pienestä kuppilasta patongit, jotka söimme Joan Mirón puistossa. Muistin viime visiitiltä hienon Mirón veistoksen ja kuvittelin, että puistossa olisi niitä paljon, mutta niitä oli tietenkin vain se yksi ainoa, joka oli jäänyt minulle mieleen. Mutta olipahan ainakin palmupuita.
Montjüic-kukkulalla.
Iltapäivällä menimme Parc Güelliin, joka on sekin Gaudín suunnittelema. Se oli aivan täynnä turisteja. Halusimme hengähdystauon turisteista (mehän emme tietenkään olleet turisteja vaan tulevia paikallisia ;)) ja lähdimme seikkailemaan puiston pohjoisosaan. Löysimme puiston laidalta periespanjalaisen kapakan ja joimme café con lechet siellä. Auringonlaskun aikaan palasimme Gaudín veistosten liepeille. Pari poikaa kärkkyi turistien rahoja puhaltamalla valtavia saippuakuplia.
Parc Güellin aidan takana luki WHY CALL IT TOURIST SEASON IF WE CAN'T SHOOT THEM?
Illalla kävimme syömässä annoksen pastaa eurolla baarissa, joka on reppumatkailijoiden suosiossa juuri puoli-ilmaisen ruoan ansioista. Kiertelimme jonkin aikaa turistikaupoissa. Ostin joitain lahjoja ja Barcelona-laukun. Saa nähdä, hakataanko minut nyt Madridissa, kun kanniskelen sitä ympäriinsä ja tunnustaudun Barcelona-faniksi! ;) Iris oli Aasiassa matkustellessaan sisäistänyt tinkimiskulttuurin, ja sehän toimi intialaisten pitämissä turistiputiikeissa vaikka kuinka hyvin. Hinnan sai yleensä tippumaan alle puoleen alkuperäisestä. Illalla lähdimme Kaarinan kanssa ulos, ensin "Aminin" baariin eli marokkolaistyyliseen baariin, jossa Amin on töissä. Juomat olivat meille puoli-ilmaisia, ja join elämäni herkullisimman mojiton. Jatkoimme salsabaariin, jossa oli kyllä vaikea tanssia, koska musiikki oli liian hiljaisella. Univelat alkoivat painaa päälle jo kolmen aikaan, ja lähdimme hostellille nukkumaan.
Huone piti luovuttaa sunnuntaina kymmeneen mennessä, niin tulimme heränneeksi aikaisin ja ehdimme viimeisenäkin päivänä tehdä kaikenlaista. Veimme tavarat Kaarinan luo ja suuntasimme Tibidabo-kukkulalle, jolta on hienot näkymät yli Barcelonan. Kukkulalla on huvipuisto ja kaunis pieni kirkko. Siellä tuuli aivan uskomattoman kovaa. Tuuli oli viedä huivini, vaikka se oli sidottu kaulaan. Pieni juna (funicular) vei meidät ylös ja alas. Junan päätepysäkiltä oli runsaan kilometrin kävely metroasemalle. Reitti vei halki hienostokaupunginosan ja ihailin taas kauniita taloja. Tällä kertaa meitä ei kyllä kutsuttu sisään yhteenkään eikä edes tarjottu chocolate con churros! ;)
Kävimme syömässä pizzaa Ramblasin lähellä ja sitten olikin jo aika hakea tavarat Kaarinan luota. Kaarina olikin sopivasti jo herännyt ja oli juomassa aamukahvia, kun tulimme puoli kolmen aikaan sanomaan hyvästit. Seitsemän ja puolen tunnin bussimatka takaisin Madridiin meni aika lailla unten mailla. Madridissa meidät otti vastaan pureva kylmyys. Barcelonassa oli ollut niin ihanan lämmin, kuin Suomessa kesällä.
Matka oli kaiken kaikkiaan ihan loistava, ihastuin Barcelonaan täysin. Opettelen vielä jonain päivänä katalaanin kielen ja muutan sinne! Iriksen kanssa oli helppo matkustaa, koska meitä kiinnostivat samat asiat. Ja me molemmat kävelemme mielellämme ja kovaa vauhtia! ;) Minä pääsin matkajärjestelyistä vähällä, koska Iris suunnitteli kaiken, varasi hostellin, hankki opaskirjan ja kartan. Olen tottunut siihen, että minun pitää hoitaa kaikki, koska olen esikoinen. Nyt tuntui, kuin minulla olisi isosisko. Minun panokseni oli: "hienoa, selvä, käy hyvin, sopii". :)
Lopulta Iris löysi meille halvan hostellin aivan keskustasta. Se maksoi viitisenkymppiä kolmelta yöltä, mikä oli minusta halpa hinta, kun aamiainen vielä kuului hintaan. En ollut koskaan ennen yöpynyt hostellissa ja olin vähän huolissani, että meidän kuuden hengen huoneessamme majoittuisi jotain huligaaneja. Turhaan - huonekaverimme olivat ihan tavallisia ja mukavia. Pari ranskalaista tyttöä kyllä viipyi tarpeettoman pitkään huoneen ainoassa vessassa aamuin illoin. No, eivätpä ainakaan haisseet pahalta.
Torstaipäivä meni bussissa, koska matka Madridista Barcelonaan kesti pysähdyksineen melkein kahdeksan tuntia. Ystäväni Kaarina, joka asuu Barcelonassa, oli meitä vastassa bussiasemalla ja saattoi meidät hostellille. Oli ihanaa nähdä Kaarinaa pitkästä aikaa! Aika sattuma, että olemme molemmat täällä Espanjassa. Kaarina oli täällä viime vuonna vaihto-opiskelijana, ja on nyt palannut, koska ei malttanut enää jäädä Suomeen. Ymmärrän hyvin miksi!
Kaarina asuu suomalaisen Siljan, hänen marokkolaisen poikaystävänsä Aminin ja yhden muun marokkolaispojan kanssa. Koti oli sisustettu marokkolaistyyliin. Se oli viiden minuutin kävelymatkan päässä meidän hostelliltamme, niin sinne oli helppo mennä viettämään aikaa. Kämppä oli alueella, jonne ei uskaltaudu yksikään turisti, koska se on pakistanilaisten ja marokkolaisten asuttama ghetto. Herätin ilmeisesti huomiota vaaleine hiuksineni ja ehdin kolmen päivän aikana kuulla kadulla lukemattomia kertoja ¡Hola guapa/rubia/bonita! En välttämättä haluaisi liikkua siellä yksin yöllä. Kaarinaa ei kuulemma häiritä, koska hän on Aminin "suojeluksessa".
Torstai-iltana kiertelimme Barcelonan vanhassa keskustassa. Kävimme katedraalissa ja ihmettelimme joulumarkkinoita katedraaliaukiolla. Kaarina esitteli meille Barcelonetan rannan ja Las Ramblas.
Katedraalissa.
Kaarinan luona.
Perjantain teema oli Gaudí. Aamupäivällä kävelimme Las Ramblasilla ja Passeig Gràcialla ja ihailimme kauniita art nouveau -tyylisiä taloja. Näimme Gaudín suunnitteleman Casa Batllòn ulkopuolelta ja olisimme halunneet käydä sisällä, mutta pääsylippu maksoi opiskelijoilta 13,50€, niin jätimme sen väliin. Kävimme sen sijaan toisessa Gaudín talossa, La Pedrerassa. Sitten suuntasimme Sagrada Familialle. Se on vielä keskeneräinen (rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882 enkä usko, että kirkko valmistuu minun elinaikanani), mutta jo nykyisellään se on todellinen arkkitehtuurin taidonnäyte. Gaudí oli harras katolilainen ja halusi suunnitella kirkon, joka olisi itsensä Jumalan veroinen. Sagrada Familian alakerrassa oli museo, jossa esiteltiin pienoismallien, piirrosten ja valokuvien avulla rakennustöiden etenemistä. Kuvien perusteella vaikutti siltä, että ne eivät ainakaan toisen maailmansodan jälkeen ole edenneet lainkaan, mutta ehkä minä maallikkona en vain ymmärrä rakennusvaiheiden päälle! ;) Joka tapauksessa minusta tuli aamupäivän aikana Gaudín suuri ihailija.
Las Ramblas.
Casa Batllò.
La Pedrera.
Sagrada Familia.
Söimme kolmen ruokalajin lounaan pienessä ravintolassa ja lähdimme sulattelemaan sitä olympiakylään ja Välimeren rannalle. Keräilimme simpukankuoria ja värikkäitä pikkukiviä rannalta. Huomasin, että minun on ollut Madridissa ikävä merta. On rauhoittavaa kuunnella aaltojen loisketta ja tuijottaa horisonttiin. Ja ah, Barcelonassa oli palmuja! Kun aurinko oli jo laskemassa, vaeltelimme Parc de la Ciutadellassa. Sitten palasimme hiljalleen hostellille lepuuttamaan jalkoja. Aloimme olla hysteerisen väsyneitä ja nauroimme kyyneleet silmissä kaikelle ja ei millekään. Iris kirjoitti seinälle sadun meidän matkastamme lumottuun kaupunkiin (Barcelonaan) haltiaa (Kaarinaa) tapaamaan ja sisustimme vessan rannalta kerätyillä kivillä.
Illalla menimme Kaarinan luo pikkujoulujuhliin ja tapasimme Kaarinan kavereita. Juhlien teeman oli tarkoitus olla Suomi, mutta suomalaisuus ei kyllä näkynyt erityisesti mitenkään. No, minä kyllä soitatin Irikselle parin kappaleen verran suomalaista musiikkia (en ollut kyllä koskaan kuullut kappaleita enkä edes bändin nimeä, mutta lauloivatpa ainakin suomeksi) ja lauloimme itsenäisyyspäivän kunniaksi (päivän myöhässä) Maamme-laulua peräti parin säkeen verran. Muut lähtivät yhden aikaan kiertämään baareja, mutta Iris ja minä palasimme hostellille nukkumaan, koska halusimme herätä aikaisin aamulla.
Lauantaina kiipesimme Montjüic-kukkulalle. Siellä oli hienojen maisemien lisäksi linnoitus, sotamuseo, monenlaisia puutarhoja ja vähän matkan päässä olympiastadioni. Otin taas kymmeniä kuvia merestä. Laskeuduimme kukkulalta Plaça de Espanyalle ja haimme pienestä kuppilasta patongit, jotka söimme Joan Mirón puistossa. Muistin viime visiitiltä hienon Mirón veistoksen ja kuvittelin, että puistossa olisi niitä paljon, mutta niitä oli tietenkin vain se yksi ainoa, joka oli jäänyt minulle mieleen. Mutta olipahan ainakin palmupuita.
Montjüic-kukkulalla.
Iltapäivällä menimme Parc Güelliin, joka on sekin Gaudín suunnittelema. Se oli aivan täynnä turisteja. Halusimme hengähdystauon turisteista (mehän emme tietenkään olleet turisteja vaan tulevia paikallisia ;)) ja lähdimme seikkailemaan puiston pohjoisosaan. Löysimme puiston laidalta periespanjalaisen kapakan ja joimme café con lechet siellä. Auringonlaskun aikaan palasimme Gaudín veistosten liepeille. Pari poikaa kärkkyi turistien rahoja puhaltamalla valtavia saippuakuplia.
Parc Güellin aidan takana luki WHY CALL IT TOURIST SEASON IF WE CAN'T SHOOT THEM?
Illalla kävimme syömässä annoksen pastaa eurolla baarissa, joka on reppumatkailijoiden suosiossa juuri puoli-ilmaisen ruoan ansioista. Kiertelimme jonkin aikaa turistikaupoissa. Ostin joitain lahjoja ja Barcelona-laukun. Saa nähdä, hakataanko minut nyt Madridissa, kun kanniskelen sitä ympäriinsä ja tunnustaudun Barcelona-faniksi! ;) Iris oli Aasiassa matkustellessaan sisäistänyt tinkimiskulttuurin, ja sehän toimi intialaisten pitämissä turistiputiikeissa vaikka kuinka hyvin. Hinnan sai yleensä tippumaan alle puoleen alkuperäisestä. Illalla lähdimme Kaarinan kanssa ulos, ensin "Aminin" baariin eli marokkolaistyyliseen baariin, jossa Amin on töissä. Juomat olivat meille puoli-ilmaisia, ja join elämäni herkullisimman mojiton. Jatkoimme salsabaariin, jossa oli kyllä vaikea tanssia, koska musiikki oli liian hiljaisella. Univelat alkoivat painaa päälle jo kolmen aikaan, ja lähdimme hostellille nukkumaan.
Huone piti luovuttaa sunnuntaina kymmeneen mennessä, niin tulimme heränneeksi aikaisin ja ehdimme viimeisenäkin päivänä tehdä kaikenlaista. Veimme tavarat Kaarinan luo ja suuntasimme Tibidabo-kukkulalle, jolta on hienot näkymät yli Barcelonan. Kukkulalla on huvipuisto ja kaunis pieni kirkko. Siellä tuuli aivan uskomattoman kovaa. Tuuli oli viedä huivini, vaikka se oli sidottu kaulaan. Pieni juna (funicular) vei meidät ylös ja alas. Junan päätepysäkiltä oli runsaan kilometrin kävely metroasemalle. Reitti vei halki hienostokaupunginosan ja ihailin taas kauniita taloja. Tällä kertaa meitä ei kyllä kutsuttu sisään yhteenkään eikä edes tarjottu chocolate con churros! ;)
Kävimme syömässä pizzaa Ramblasin lähellä ja sitten olikin jo aika hakea tavarat Kaarinan luota. Kaarina olikin sopivasti jo herännyt ja oli juomassa aamukahvia, kun tulimme puoli kolmen aikaan sanomaan hyvästit. Seitsemän ja puolen tunnin bussimatka takaisin Madridiin meni aika lailla unten mailla. Madridissa meidät otti vastaan pureva kylmyys. Barcelonassa oli ollut niin ihanan lämmin, kuin Suomessa kesällä.
Matka oli kaiken kaikkiaan ihan loistava, ihastuin Barcelonaan täysin. Opettelen vielä jonain päivänä katalaanin kielen ja muutan sinne! Iriksen kanssa oli helppo matkustaa, koska meitä kiinnostivat samat asiat. Ja me molemmat kävelemme mielellämme ja kovaa vauhtia! ;) Minä pääsin matkajärjestelyistä vähällä, koska Iris suunnitteli kaiken, varasi hostellin, hankki opaskirjan ja kartan. Olen tottunut siihen, että minun pitää hoitaa kaikki, koska olen esikoinen. Nyt tuntui, kuin minulla olisi isosisko. Minun panokseni oli: "hienoa, selvä, käy hyvin, sopii". :)
lauantai 1. joulukuuta 2007
Koti
Tajusin tänä aamuna, että on jo joulukuu ja Suomessa aletaan varmaan postittaa joulukortteja pian. Haluan siis muistuttaa, etten asu enää asuntolassa! Asun nyt kahden sveitsiläisen opiskelijatytön (Fannyn ja Malsoren) kanssa. Uutta osoitettani voi tiedustella sähköpostitse. Jos et halua minun aavistavan, että aiot lähettää joulukortin, voit kysyä osoitteen Annelta tai vanhemmiltani.
En ole vielä lisännyt blogiin lainkaan kuvia uudesta kodistani. Leikin siis tänä aamuna sisustuslehden valokuvaajaa ja räpsin muutaman kuvan.
Minun huoneeni (joka on niin pieni, etten saanut otettua yleiskuvaa).
Keittiö. Huomatkaa naapurin rouvan selkä vastapäisessä ikkunassa!
Kylpyhuone.
Olohuone.
Meillä on suklaajoulukalenteri! Televisiota ei katso kukaan, mutta se kuuluu sisustukseen.
Huoneisto vuokrattiin kalustamattomana, mutta entiset vuokralaiset olivat tuoneet tänne huonekaluja ja muita tavaroita, ja he jättivät ne meille. Lisäksi viime viikolla saimme naapureilta kaksi lipastoa, jotka he aikoivat heittää pois. Tosi tyylikkäitä, tummaa puuta. Olemme aikeissa mennä jonain sunnuntaiaamuna Rastroon (jättimäinen kirpputoritapahtuma) ostamaan tauluja ja muuta pientä, mutta vielä emme ole ehtineet. Sunnuntaiaamupäivät kun tapaavat kulua unten mailla... ;)
Vietän paljon aikaa kotona, koska viihdyn huippuhyvin täällä meillä. Minulla kävi tosiaan uskomattoman hyvä tuuri asunnonhaun kanssa. Kämppikseni Fanny ja Malsore ovat ihania. Tulee olemaan vaikeaa, kun kesällä he palaavat Sveitsiin ja minä Suomeen. Meillä käy joka päivä vieraita. Vieraita on ehkä väärä sana, koska Iris, Hanne, Francois ja Celine jo melkein asuvat meillä! ;) On kivaa, että kotona on aina väkeä.
Uuden kotini huonot puolet ovat, että täällä ei ole lämmitystä (se on vuokraemännän mukaan luksusta) eikä auringonvaloa (kaikki ikkunat avautuvat pikkuruisille sisäpihoille). Pari päivää sitten kohtasin jonkinlaisen otuksen huoneessani. Olen kauhean huono tunnistamaan ötököitä, niin en osaa sanoa, mikä se oli. Sentin mittainen ja aika reppanan näköinen. Mutta ei se mitään, kyllä me mahdumme elämään saman katon alla.
En ole vielä lisännyt blogiin lainkaan kuvia uudesta kodistani. Leikin siis tänä aamuna sisustuslehden valokuvaajaa ja räpsin muutaman kuvan.
Minun huoneeni (joka on niin pieni, etten saanut otettua yleiskuvaa).
Keittiö. Huomatkaa naapurin rouvan selkä vastapäisessä ikkunassa!
Kylpyhuone.
Olohuone.
Meillä on suklaajoulukalenteri! Televisiota ei katso kukaan, mutta se kuuluu sisustukseen.
Huoneisto vuokrattiin kalustamattomana, mutta entiset vuokralaiset olivat tuoneet tänne huonekaluja ja muita tavaroita, ja he jättivät ne meille. Lisäksi viime viikolla saimme naapureilta kaksi lipastoa, jotka he aikoivat heittää pois. Tosi tyylikkäitä, tummaa puuta. Olemme aikeissa mennä jonain sunnuntaiaamuna Rastroon (jättimäinen kirpputoritapahtuma) ostamaan tauluja ja muuta pientä, mutta vielä emme ole ehtineet. Sunnuntaiaamupäivät kun tapaavat kulua unten mailla... ;)
Vietän paljon aikaa kotona, koska viihdyn huippuhyvin täällä meillä. Minulla kävi tosiaan uskomattoman hyvä tuuri asunnonhaun kanssa. Kämppikseni Fanny ja Malsore ovat ihania. Tulee olemaan vaikeaa, kun kesällä he palaavat Sveitsiin ja minä Suomeen. Meillä käy joka päivä vieraita. Vieraita on ehkä väärä sana, koska Iris, Hanne, Francois ja Celine jo melkein asuvat meillä! ;) On kivaa, että kotona on aina väkeä.
Uuden kotini huonot puolet ovat, että täällä ei ole lämmitystä (se on vuokraemännän mukaan luksusta) eikä auringonvaloa (kaikki ikkunat avautuvat pikkuruisille sisäpihoille). Pari päivää sitten kohtasin jonkinlaisen otuksen huoneessani. Olen kauhean huono tunnistamaan ötököitä, niin en osaa sanoa, mikä se oli. Sentin mittainen ja aika reppanan näköinen. Mutta ei se mitään, kyllä me mahdumme elämään saman katon alla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
