Ranskalaista kulttuuria Madridissa

Eilinen oli minulle journée française! Iriksen paras ystävä Sébastien oli pistäytymässä Madridissa, ja vietin päivän heidän kanssaan. Olen aika ylpeä itsestäni, koska puhuin ranskaa koko päivän ja illan. Ensin nautimme aurinkoisesta päivästä Retiro-puistossa. Ranskassa on tapana piilottaa pääsiäissunnuntaina suklaamunia taloon tai puutarhaan lapsia varten. Iris oli ostanut Kinder-munia, ja kätkimme ne vuoron perään. Kinder-lelujen kokoaminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Pienenä sitä kai harjoitteli sen verran ahkerasti, että se kävi käden käänteessä, mutta me olimme aika lailla harjoituksen puutteessa. Erityisesti Iriksen roskalaatikko (!) oli hankala koota.





Sébastien opiskelee taidehistoriaa ja kirjoittaa runoja. Voiko olla mitään ranskalaisempaa? Vain baskeri puuttui! ;) Sébastien omisti minulle illalla yhden ex tempore kirjoittamansa runon. Vähän Madridiin muuttamiseni jälkeen eräs hassu vanha pappa lausui minulle Retirossa ilmeikkäiden silmieni innoittamana. Siitä on jo puoli vuotta, niin alkoi olla jo toisen runon aika! ;) Sébastienin käsiala ei ollut paras mahdollinen ja runo oli ranskaksi, mutta kärsivällisen tavaamisen jälkeen luulisin saaneeni siitä selvää.

Illalla menimme Sébastienin vanhan koulukaverin Julien luo istumaan iltaa. Julie on päätynyt Madridiin töihin, ja oli aika hassua, että kaksi normandielaista tapaavat pitkästä aikaa Espanjassa, eivätkä suinkaan kotikylässään. Julie oli kutsunut noin kymmenen vierasta (kaikki ranskalaisia), niin pääsin kunnon kielikylpyyn! Espanjalaiset eivät alkusyksystäkään korjanneet espanjaani koskaan, vaikka tein silloin varmasti jatkuvasti virheitä. Ranskalaiset ovat toista maata: kun sanoin vahingossa plein d'animales, kaikki korjasivat heti kuorossa animAUX! Reaktio tuli ihan spontaanisti ja salamannopeasti! Mutta on loistavaa, että virheet korjataan, koska sitten niitä ei toista.

Vakuutuin taas siitä, että ranskalaiset osaavat nauttia ruoasta. Tarjolla oli punaviiniä, juustoja, ibérico-makkaraa, oliiveja, patonkia erilaisten dippien kanssa ja ties mitä muita herkkuja. Suomessa on ärsyttävän usein niin, että ruokapuoli kuitataan parilla sipsipussilla ja paketilla kaupan keksejä, koska kaikkia kiinnostaa vain juominen.

Sitten Ranskasta Portugaliin: Mário ja Cláudia (pariskunta jonka Bed & Breakfastissä Iris ja minä yövyimme Lissabonin-matkalla) lähettivät meille eilen kuvia! Mário on valokuvaaja ja pyysi viimeisenä aamuna saada ottaa meistä pari kuvaa muistoksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun poseerasin oikeassa valokuvausstudiossa!





Toinen kuvista on myös (ainakin toistaiseksi) Bed & Breakfast Apartnestin nettisivuilla osoitteessa http://pwp.netcabo.pt/apartnest/, klikatkaa vasemmalta Guest's Photos, niin näette diaesityksen. Kuvatekstissä minut on nimetty Leeneksi, mutta mitä pienistä. Leene on näköjään Liettuasta, koska sormi ei osoita Suomeen päinkään!

Las Fallas-karnevaali Valenciassa

Viime viikon viikonloppuna (15. – 17. maaliskuuta) adoptiosiskoni Iris ja minä kävimme Valenciassa kuuluisilla Las Fallas-karnevaaleilla. Se oli ennen Lissabonin-matkaa, mutta halusin kertoa kokemukset Lissabonista tuoreeltaan, niin tämä kertomus tulee vähän viiveellä.

Meidän oli tarkoitus lähteä matkaan reippaasti 8:30 lauantaiaamuna, mutta Iris myöhästyi bussista. Saimme kuitenkin silmiä räpyttelemällä paikat seuraavasta bussista. Iriksen ranska-espanja –taskusanakirja viihdytti meitä neljän tunnin matkan ajan, kun kirjoitimme sanalistoja eri aiheista. Tiedän, olemme outoja! ;) Mutta minua ärsyttää usein se, etten tiedä jotain sanaa espanjaksi. Tulee hyvin toimeen tuntematta sanoja poskipää ja parsakaali, koska ne voi aina selittää toisin sanoin, mutta meidän tavoitteemme ei enää ole vain tulla toimeen.



Saavuttuamme Valenciaan kävelimme kaupungin läpi Iriksen isovanhempien asunnolle, joka on kahden kadunkulman päässä merenrannasta. Nana eli isoäiti oli valmistanut herkullisen lounaan: alkuruoaksi pastaa pinaattikastikkeella, pääruoaksi porsaankyljystä ja salaattia, jälkiruoaksi hedelmiä ja vielä aterian päätteeksi kahvia ja tummaa (70 % kaakaota) suklaata. Lounaan jälkeen kävimme kävelyllä rannalla ja Malvarrosan kaupunginosassa. Oli ihanan lämmintä, ja Välimeressä pystyi kahlaamaan myös Iris, joka ei ollut karaistunut suomalainen.





Rannalla oli käynnissä ilotulitus-show, joka olisi kyllä kannattanut järjestää yöllä, koska päivänvalossa ilotulitteet eivät ole näyttävimmillään.



Malvarrosan kaduilla alkoi karnevaali olla täydessä vauhdissa. Miltei joka kadulle oli pystytetty falla eli valtava pahvista ja kartongista rakennettu patsasryhmä. Useimmat fallat tekivät pilaa julkisuuden henkilöistä tai ottivat kantaa ajankohtaisiin aiheisiin, mutta näimme myös satuhahmoja kuten Aladdinin. Eri kaupunginosat kilpailevat keskenään siitä, kenellä on hienoin falla, ja parhaimmat palkitaan. Karnevaalin viimeisenä päivänä kaikki fallat poltetaan. Emme nähneet sitä, mutta Iriksen isoisän mukaan näky on aika hurja. Kukkuloilta katsottuna näyttää siltä, kuin koko Valencia olisi liekeissä. Las Fallas-juhla vaikutti muutenkin aika vaaralliselta: ihan pienet lapset heittelivät paukkupommeja kaduilla. Paukuista oli tulla kuuroksi.



Illansuussa lähdimme kohti Llíriaa, joka on pieni kylä 30 kilometrin päässä Valenciasta. Iriksen serkulla Carolinalla on siellä asunto, jota hän ei tällä hetkellä käytä ja johon saimme majoittua. Ajattelimme, ettei junamatka olisi suuri vaiva, mutta olimme väärässä. Meillä kesti lauantai-iltana kolme tuntia päästä kotiin. Osin syy oli julkisen liikenteen lakon (joitain vuoroja jäi ajamatta), osin huonon junaverkoston ja osin meidän. Kuulutuksia ei kuullut kunnolla, mutta Llíria oli pääteasema, niin kuvittelimme junan pysähtyvän siellä pitkäksi aikaa. Ehei, se lähti suoraan takaisinpäin, koska oli aikataulusta myöhässä. Tajusimme liian myöhään, että olimme jo matkalla takaisin Valenciaan. Jäimme junasta seuraavalla pysäkillä keskellä ei mitään ja jouduimme odottamaan yli puoli tuntia seuraavaa junaa. Aloimme olla kurkkua myöten täynnä Valencian julkista liikennettä, kun vihdoin pääsimme kotiin. Carolinan ja Rubenin asunto oli hieno: tilava ja hyvällä ja maulla sisustettu. Mikä parasta, se oli ylimmässä kerroksessa ja siinä oli valtava parveke! Söimme aamupalan sunnuntaina ja maanantaina parvekkeella auringonpaisteessa.

Sunnuntaina meidän oli tarkoitus lähteä liikkeelle aikaisin, mutta lopulta selvisimme keskustaan vasta vähän ennen kahta, koska aamiaisessa kesti aika kauan ja ennen kaikkea koska junamatkaan tuhraantui kaksi tuntia, kun jouduimme odottamaan junaa 50 minuuttia. Llírian asukkailla on varmasti kaikilla auto, koska paikallisjuna koettelee aika rankasti kenen tahansa kärsivällisyyttä. Tai sitten me vain olemme stressaantuneita suurkaupungin asukkaita emmekä ymmärrä pikkukylän elämänrytmiä!



Keskustassa oli aivan uskomattomasti väkeä ja karnevaali täydessä vauhdissa. Monet olivat pukeutuneet jonkinlaiseen naamiaisasuun ja jotkut perinteiseen falleron tai falleran pukuun. Sellainen maksaa kuulemma kolmisentuhatta euroa. Paukkupommit räjähtelivät yhä kaduilla ja musiikki soi. Kadut olivat täynnä kioskeja ja telttoja, joissa myytiin syötävää ja juotavaa: chocolate con churros o buñuelos, horchataa, paellaa ja muuta valencialaista. Oli lämmin ja kaunis sunnuntaipäivä, niin koko kaupunki selvästi jalkautui kaduille nauttimaan karnevaalihumusta. Plaza del Ayuntamientolla alkoi kello kahdelta ilotulitusesitys, ja tunnelma oli liiankin tiivis: Mantan lakitus potenssiin kolme. Valencian lippuja liehui kaikkialla.



Kävelimme aikamme keskustassa, ja kun väenpaljous alkoi kyllästyttää, siirryimme kulkemaan Jardín de Turiaa kohti merta. Se on monen kilometrin mittainen puisto, joka rakennettiin muutama vuosi sitten kuivuneen Turia-joen uomaan, ihanan rauhallinen viheralue keskellä kaupunkia. Päädyimme Gulliverin jättiläispatsaalle ja kiipeilimme sen päällä. Kuvassa on makaavan Gulliverin päälaki.





Sitten suunnistimme rannalle, mutta saavuimme perille, kun aurinko oli jo laskemassa. Söimme patongit rantahiekalla ja palasimme sitten bussilla keskustaan. Satuimme näkemään kulkueen ja otimme tavoitteeksemme napsia kuvia mahdollisimman monen falleran tai falleron kanssa.





Ulkona alkoi tulla vähän viileä, niin kävimme kahvilassa syömässä chocolate con buñuelos. Buñuelot ovat Valencian lahja espanjalaiselle chocolate con –kulttuurille: kurpitsajauhosta tehtyjä, rasvassa paistettuja munkkeja, joita kastetaan paksuun kaakaoon.



Viimeinen juna maailman huonoimpien liikenneyhteyksien päässä olevaan Llíriaan lähti puoli yhdeltätoista, niin ilta jäi lyhyeksi. Toisaalta aloimme jo olla väsyneitä koko päivän kävelyn jälkeen. Maanantaiaamuna heräsimme puoli seitsemältä ihailemaan auringonnousua parvekkeelta. Se oli vaikuttava, vaikka nousevan auringon eteen eksyikin pari pilveä.



Palasimme nukkumaan ja heräsimme vasta, kun parveke kylpi päivänvalossa ja oli hyvä hetki syödä aamupalaa. Siivosimme kämpän, kävimme kaupassa ostamassa ruokaa jääkaappiin (sen tilalle mitä olimme syöneet pois) ja heitimme hyvästit Llírialle. Menimme taas Iriksen isovanhempien luo lounaalle. Talon viereisen kadun päästä päähän oli ripustettu naruja, joista roikkui paukkupommeja. Juuri kun olimme aikeissa käydä pöytään, ne sytytettiin. Melu oli korvia huumaava, ihan kuin sota olisi syttynyt. Ruoka oli taas erinomaista: alkuruoaksi vihanneskeittoa, pääruoaksi lohta salaatin kera, jälkiruoaksi hedelmiä ja vielä kahvia ja pikkuleipiä. Sitten oli jo aika lähteä linja-autoasemalle, ja saimme Iriksen isoisältä kyydin linja-autoasemalle.

Iris on espanjalais-englantilainen (mutta on asunut koko ikänsä Pariisissa), ja Valenciassa asuvat isovanhemmat olivat englantilaisia. He olivat kuitenkin asuneet Espanjassa 1950-luvulta alkaen ja puhuivat loistavaa espanjaa. He olivat ihan huippumukavia ja muistuttivat minun isovanhempiani monella tavalla! Heidän luonaan oli oikein kotoisaa: valokuvia lapsista ja lapsenlapsista kaikkialla, lastenlasten piirroksia kehyksissä ja muuta mitä mummolaan kuuluu. Huomaa, että olen ollut jo jonkin aikaa poissa Suomesta, kun nautin niin paljon isoäidin ruoista ja vanhojen valokuva-albumien katselemisesta! ;)

Lissabon

Muistan, miten yli kymmenen vuotta sitten lainasin kirjastosta Lissabon-oppaan ja luin sen kannesta kanteen. Päätin jo silloin, että haluan Lissaboniin! Aika kauan siinä kesti, koska keksin vuosien aikana monta muutakin matkakohdetta, mutta nyt pääsiäisviikolla lopulta toteutin haaveeni. Iris ja minä kävimme ensimmäistä kertaa Portugalissa!

Lähdimme tiistai-iltana matkaan yöbussilla. Bussissa sai nukuttua huonommin kuin luulimme, koska se pysähtyi Trujillossa, Meridassa, Badajozissa, rajalla ja vielä Portugalin puolella Évorassa ja joka kerta kaikki valot räpsähtivät päälle. Yhteensä torkuimme kolmisen tuntia. Saavuimme Lissaboniin klo 03.45 paikallista aikaa. En käsitä, kuka aikataulun oli suunnitellut. Mitä järkeä on lähteä matkaan niin aikaisin, että saapuu perille keskellä yötä? Estação do Oriente –asema ei ollut auki, mutta onneksi paikalla oli vartijoita, jotka neuvoivat meidät yöbussille.

Siinä vaiheessa tajusin unohtaneeni opaskirjamme linja-autoon, joka tietysti oli jo lukossa. Oppaan välissä olivat myös ohjeet, miten päästä majapaikkaamme. Jätin lapun linja-autoyhtiön lippuluukulle, ennen kuin lähdimme yöbussilla kohti keskustaa: Praça do Comérciota, ainoaa paikkaa, jonka nimen muistimme ilman oppaan karttaa. Kyseinen aukio oli puoli viideltä aamulla yllättäen aivan autio, ja kaiken lisäksi satoi kaatamalla. Parin minuutin harhailun jälkeen kengät ja sukat olivat likomärät. Kävelimme ylös ja alas Baixa-kaupunginosan katuja, mutta mikään ei ollut auki. Lopulta huomasimme, että yhden pankin tuulikaapin ovi oli raollaan ja pujahdimme sinne sateensuojaan. Saimme kokea, miltä tuntuu olla asunnoton. Ja onpahan jotain kerrottavaa lapsenlapsille: ”Kultaseni, kun minä olin nuori ja seikkailin ympäri Eurooppaa…”

Puoli kuudelta ensimmäinen pastelaria avasi ovensa, ja joimme siellä aamukahvit leivoksen kera. Se on selvästi jotain hyvin portugalilaista, koska pastelarioja oli joka kadunkulmassa ja niissä riitti vilskettä jopa aamukuudelta. Pyörimme runsaan tunnin verran numero 28:n raitiovaunussa, jota suositellaan turisteille, koska se tarjoaa aika hyvän kiertoajelun Baixan, Chiadon, Bairro Alton ja Alfaman kaupunginosissa.



Sitten menimme uudestaan kahville, koska leivokset olivat niin nameja. Palasimme Estação do Orientelle kymmeneksi, kun lippuluukku avautui ja saimme oppaan takaisin. Minun ei siis onneksi tarvitse kokea, kuinka Madridin kaupunginkirjasto karhuaa pitkittyneitä lainoja!

Koska sade ei lakannut, menimme aamupäiväksi Museu Calouste-Gulbenkianiin, jossa on esillä hieno kokoelma taidetta aina vanhojen korkeakulttuurien ajalta 1900-luvulle. Aasialainen taide oli aika hyvin edustettuna, mikä on harvinaista. Ilma vähän kirkastui iltapäivää kohden. Söimme hyvin rasvaista pinaattikeittoa ja porco alentejanoa eli sikaa pienessä kuppilassa, jota piti hauska vanha täti. Annoskoossa on yleensä kaksi vaihtoehtoa: meio prato ja prato. Jos ei ole ihan jättiläinen, kannattaa tilata puolikas annos, koska sekin on jo reippaan kokoinen. Iltapäivällä kiertelimme jalkaisin Alfaman kaupunginosaa, pistäydyimme katedraalissa (joka ei tehnyt vaikutusta), katselimme maisemia Miradouro de S. Luzia –näköalapaikalta ja kävimme Castelo de São Jorgessa, joka on vanha linnoitus yhdellä Lissabonin seitsemästä kukkulasta. Sieltä oli hienot näkymät ja muureilla oli kiva kiipeillä.







Illansuussa suuntasimme juna-asemalle ja kohti majapaikkaamme. Se oli bed & breakfast 15 kilometrin päässä keskustasta. Havahduimme varaamaan hostellia aika viime tingassa, ja kaikki keskustan hostellit olivat täynnä. Mutta ei se mitään, loppujen lopuksi sijaintia lukuun ottamatta majapaikkamme oli täydellinen. Sitä piti nuori pariskunta, jolle huoneiden vuokraaminen tuntui olevan pikemmin harrastus kuin elinkeino. Heillä oli seinällä maailmankartta, johon oli merkitty nastoilla maat, joista heillä oli ollut vieraita. Olin ensimmäinen vieras Suomesta ja sain lisätä nastan! 18 eurolla per henkilö ja yö saimme siistin kahden hengen huoneen, jossa oli televisio. Erinomainen aamupala sisältyi hintaan, plus kaikenlaista pientä mukavaa (suihkugeelit sun muut kylpyhuoneessa, Lissabonin kartta, lämpöpatteri…).



Hyvin nukutun yön jälkeen olimme kuin uudelleensyntyneitä. Sääkin oli torstaina täydellinen. Kävimme aamupäivällä Belémin alueella Mosteiro dos Jerónimosissa (luostari) ja kuuluisassa Torre de Belémissä (linnoitustorni).









Maistoimme ainoita oikeita pastéis de Belém kahvilassa, joka on ollut keskeytyksettä auki vuodesta 1837. Ne olivat herkullisia, pieniä, kanelisia kermaleivoksia.



Iltapäivällä kiertelimme Expo ’98 –maailmannäyttelyaluetta ja ihailimme futuristista arkkitehtuuria ja näkymiä Tejo-joelle. Ajelimme köysiradalla ja pyörimme jonkin aikaa Vasco da Gama –kauppakeskuksessa. Estação do Oriente oli myös Expo ’98 –alueella, ja päivän valossa se näytti oikein hienolta. Ensimmäisessä kuvassa on Estação do Oriente, toisessa Vasco da Gaman kauppakeskus.







Auringon laskiessa palasimme keskustaan ja etsiydyimme Bairro Alton kaupunginosaan, joka opaskirjan mukaan oli käymisen arvoinen iltayöstä. Löysimme fado-ravintolan, ja koska meidän piti tietysti tehdä kaikki mahdollisimman tyypilliset turistijutut, söimme ravintolassa turskaa (bacalhau), joka on kuuluisin portugalilainen ruoka. Ravintolassa oli hieno fado-esitys. Fado on hyvin kaihoisaa ja tunteellista portugalilaista musiikkia, jota lauletaan parin kitaran säestyksellä pienissä ravintoloissa. Meille esiintyi vuoron perään kolme fadistaa, kaksi naista ja yksi mies. Kaikki eläytyivät lauluun niin täysin, että kuuntelin kyyneleet silmissä.



Palasimme kotiin puolenyön aikaan ja katselimme vielä jonkin aikaa portugalilaisia tv-ohjelmia ennen nukkumaanmenoa. Perjantaina bussi takaisin Madridiin lähti jo 10:30, niin emme ehtineet muuta kuin ostaa leivoksia tuliaisiksi. Paluumatkaan kului koko päivä, mutta ainakin näimme tällä kertaa maisemia. Ne olivat yllättävän vehreitä ja kauniita.



Portugalilaiset vaikuttivat oikein ystävällisiltä, vaikka olivatkin hiljaisempia kuin espanjalaiset naapurinsa. Yhtään liioittelematta veikkaisin, että kysyimme kahden päivän aikana neuvoa noin sadalta henkilöltä. Se johtui siitä, että olimme aika usein aika pihalla, mutta ennen kaikkea minä halusin puhua portugalia mahdollisimman paljon. Vaikka portugalini olikin aika surkeaa, puhuin sitä sinnikkäästi alusta loppuun. Ja aina saattoi turvautua portuñoliin: jos jokin sana ei tullut mieleen, sanoin sen espanjaksi portugalilaisittain ääntäen! :)

Parin päivän pikavisiitti riitti vakuuttamaan meidät siitä, että Lissabon on aivan ihana kaupunki! Jo ensimmäisenä aamuyönä, sateesta likomärkinä ja väsyneinä parin tunnin yöunien jälkeen emme voineet kuin ihailla, miten siistiä ja kaunista kaikki oli. Lissabonin julkinen liikenne teki vaikutuksen: metro, raitiovaunut, bussit ja junat toimivat kuin unelma ja vaikuttivat moderneilta. Kaupunki oli harvinaisen viehättävä, ja pääkaupungiksi hyvin rauhallinen. Kaikilla kaupunginosilla tuntui olevan sielu. Pariisilainen Iriskin myönsi, että hän on nyt ensimmäistä kertaa löytänyt haastajan kotikaupungilleen. Haluan ehdottomasti palata Lissaboniin töihin tai opiskelemaan!

Vaalihuumaa

Elän täällä täydessä uutispimennossa, kun meillä ei ole televisiota eikä radiota, enkä juurikaan lue lehtiä niin paperiversioina kuin netissäkään. Mutta politiikka on niin kiehtova aihe, että piipahdin hetkeksi ulos kuplastani Espanjan maaliskuisten vaalien alla. Kuten mainitsin viime tekstissä, täällä oli viime sunnuntaina parlamenttivaalit. Niissä valittiin paitsi kansanedustajat myös Presidente del Gobierno, joka vastaa lähinnä Suomen pääministeriä.

Espanjassa on periaatteessa monipuoluejärjestelmä, mutta viime aikoina kehitys on ollut kohti kaksipuoluejärjestelmää, jossa valtaa käyttävät käytännössä vain kaksi suurta puoluetta: oikeistolainen PP (Partido Popular) ja vasemmistolainen PSOE (Partido Socialista Obrero Español). Muiden puolueiden yhteenlaskettu äänisaalis jäi tällä kertaa 15 prosenttiin, eikä yksikään pikkupuolueista saanut yksin edes 4 prosenttia.

Espanjan vaalijärjestelmässä viime kädessä edustajien, ei äänestäjien määrä ratkaisee. Jokaisessa vaalipiirissä menee läpi tietty määrä kandidaatteja, esimerkiksi Madridin comunidad autónomassa (läänissä) 35. Voi siis käydä niin, että pieni puolue saa aika lailla ääniä, mutta ne hajaantuvat niin, ettei yksikään kandidaatti saa missään vaalipiirissä riittävästi ääniä päästäkseen läpi. Samasta ongelmasta tuli keskustelua Suomessa viime vaalien jälkeen, kun Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg putosi eduskunnasta.

Vaaleista tuskin olisi voinut olla kuulematta, kun erilaisia vaalitilaisuuksia järjestettiin päivittäin ja kadunvarret täyttyivät PP:n ja PSOE:n vaalimainoksista. PSOE lähestyi Fannya, Malsoreta ja minua lähettämällä meille ohjelmajulistuksensa postitse. Hyvä yritys, mutta emme ikävä kyllä ole Espanjan kansalaisia. Lähestyvät vaalit kuumensivat tunteita, ja pari viikkoa sitten Madridin Lavapiés-kaupunginosassa fasistit ja antifasistit ottivat yhteen. Iriksen ja minun oli tarkoitus mennä Lavapiésiin istumaan iltaa kavereiden luo, mutta meille soitettiin, että ei kannata tulla ja katsokaapa huviksenne videokuvaa El País -lehden nettisivuilta. Ja tosiaan: Lavapiésissä paloivat roskikset ja mellakkapoliisit yrittivät hillitä kahakkaa, joka ainakin nettivideon mukaan vaikutti täydeltä sodalta.

PSOE:n puheenjohtaja ja istuva Presidente del Gobierno Zapatero ja PP:n puheenjohtaja Rajoy kohtasivat pari kertaa suorana televisioiduissa vaalidebateissa, joita seurasi runsas kymmenen miljoonaa ihmistä, Iris ja minä mukaanluettuna. Me olimme aivan vakuuttuneita siitä, että Zapatero voitti väittelyt, mutta lehdistön kanta jakautui kahtia. Täällä jokaisella sanomalehdellä on selvä puoluekanta, ja niinpä esimerkiksi ABC:n ja Públicon mukaan Rajoy peittosi vastustajansa, kun taas El País julisti Zapateron voittajaksi.

Ensimmäisessä cara a carassa Rajoy päätti puheensa kauniilla sadulla tytöstä, joka syntyy Espanjassa ja jolla tulee olla oikeus "asuntoon, 'tavalliseen' perheeseen ja vanhempiin, joilla on työpaikka". Se on "vähin, mitä voimme vaatia". En tiedä, kenen kuningasajatus tyttö oli, mutta hänestä tuli heti vitsi, ja La niña de Rajoy on jo lentävä lause. Espanjantaitoiset voivat katsoa YouTubesta loistavan videon tytöstä:

http://www.youtube.com/watch?v=VGiBf-f-1jo

Aliinakin pääsi seuraamaan ääntenlaskua televisiosta, kun menimme Iriksen luo vaalivalvojaisiin sunnuntai-iltana. PSOE:n voitto kävi ilmeiseksi jo aika aikaisessa vaiheessa, ja Zapatero jatkaa nyt Presidente del Gobiernona toiset neljä vuotta. Oli hienoa olla voittajan puolella, ja joimme uskottavaan vasemmistolaiseen tapaan Reilun kaupan punaviiniä PSOE:n terveydeksi! Espanjalaiset ottivat vaalituloksen aika tyynesti vastaan, koska kadulla ei juhlistettu lainkaan. Muistan, että kun Ranska voitti jalkapallon maailmanmestaruuden vuonna 1997, barcelonalaiset ajoivat korttelirallia Las Ramblasilla koko yön soitattaen voittolauluja auton töötillä. Politiikka ei ilmeisesti herätä niin suuria tunteita kuin jalkapallo.

Aliina Madridissa!

Maaliskuun alussa ystäväni Aliina vieraili täällä Madridissa ja viipyi puolitoista viikkoa, tämän viikon tiistaihin asti. Aliina esitti etukäteen toiveen, että keskittyisimme shoppailuun ja juhlimiseen, ja toive otettiin tietysti huomioon! Emme siis käyneet tutustumassa yhteenkään Madridin museoista tai monumenteista, mutta pyörimme sitäkin ahkerammin Madridin legendaarisessa ja maineensa veroisessa yöelämässä.

Aliina oli valmistautunut matkaan oikein perusteellisesti etsimällä netistä Madridin parhaat ostoskadut ja peräti tutkimalla joidenkin liikkeiden valikoimaa etukäteen. Minä tutustuin ihan uuteen puoleen kotikaupunkiani, kun pyörimme Serranon, José Ortega y Gasset'n ja muiden Madridn hienojen ostoskatujen merkkiliikkeissä. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni sisällä esimerkiksi Giorgio Armanin liikkeessä. Minua ei käännytetty ovelta, vaikka myyjät varmaan tunnistavatkin kaikkien vaatteideni olevan Zarasta enkä siis vaikuttanut potentiaaliselta asiakkaalta.

Aliina tottui espanjalaiseen lomarytmiin hienosti: menimme nukkumaan siinä aamukolmen ja aamuseitsemän välillä käytännöllisesti katsoen joka päivä ja nukuimme vähintään puoleenpäivään. Voiton veivät kuitenkin kämppikseni, jotka palasivat eräänä aamuna kotibileistä vasta yhdeksän aikaan. Aliina ehti tutustua suureen osaan kavereistani ja pääsi vieläpä ainoaksi todistajaksi Iriksen ja minun ex tempore -häihin. Yhtenä iltana oli Michelen läksiäiset ja Iris, Aliina ja minä vietimme iltaa noin 40 italialaisen kanssa. Se oli todellinen italialaisen kulttuurin oppitunti. Kun kysessä on la cultura más marcada del mundo, opiskeltavaa riittäkin aika lailla. Aliina pääsi loistamaan italiantaidoillaan ja opetti minullekin pari lausetta, joista oli huimasti hyötyä! ;)

Iris, Michele ja minä:



Yhtenä päivänä kävimme yhdessä yliopistolla ja Aliina-raukka taisi tylsistyä kuoliaaksi Geometrian luennolla, kun ei ymmärtänyt mitään niin espanjasta kuin matematiikastakaan. Mutta näkipä ainakin UAM:n kuuluisan kampuksen, joka on esiintynyt parissakin blogitekstissä. Aliina muuten muisti aivan kaiken, minkä olin kirjoittanut, mistä olin tosi otettu. Minulla on ainakin yksi ahkera lukija! :) Aliina sai pikaperehdytyksen messengeriin ja seurasi kiinnostuneena minun keskustelujani yhden kaverin kanssa. Minun keskusteluni ovat kieltämättä aika kiehtovia! ;)

Perjantaina kävimme Avilassa, koska Aliina halusi nähdä jonkin tyypillisen espanjalaisen pikkukaupungin. Runsaan 50.000 asukkaan Avila oli juuri sellainen: oli kapeita kujia, katedraali, karuja maaseutumaisemia ja lupsakkaa pikkukaupungin tunnelmaa. Avilan "se juttu" on 2½ kilometrin mittainen kaupunginmuuri, joka on antiikin roomalaisten perintöä. Bussia odotellessa kävimme lasillisella kapakassa, jossa olimme yli tunnin ajan ainoat asiakkaat ja jonka henkilökunta pelasi kaikessa rauhassa korttia viereisessä pöydässä. Toisessa kuppilassa, jossa joimme aamukahvit, istuskeli vanha pappa, joka oli tullut kahdentoista aikaan nauttimaan pari lasillista punaviiniä. Alkoholisteja on nähtävästi Espanjassakin!







Sunnuntaina Espanjassa oli parlamenttivaalit, ja kävimme illalla katsomassa ääntenlaskua Iriksen luona. Kannustimme Zapateron johtaman PSOE:n (Espanjan Sosialistisen Työväenpuolueen) voittoon. Nyt Espanja ei palaa ainakaan neljään vuoteen keskiajalle.

Aliina ihastui chocolate con churroihin, ja kävimme syömässä niitä yhteensä neljä kertaa. Chocolatería San Ginésin tarjoilijat alkoivat jo tuntea meidät. Tapaksia piti tietysti maistaa myös, mutta ne eivät voittaneet churroja!



Aliina ihmetteli sitä, miten halvaksi tulee käydä ulkona täällä, kun joka paikkaan pääsee ilmaiseksi ja välillä tarjotaan juomiakin. Siitä on hyötyä, että on vaaleahiuksinen tyttö, ja lisäksi minulla alkaa jo olla suhteita. Aliina piti espanjankielisestä popista, vaikkei tuntenutkaan kappaleita, ja kuulemma myös itämaisesta musiikista, mikä meillä nykyisin soi jatkuvasti.



Sanoisin, että Aliina sai todemman kuvan espanjalaisesta kulttuurista kuin kukaan aiemmista vieraistani. Espanja oli Aliinalle jo aika tuttu, kiitos Serranon perhe -sarjan, ja täällä tuli selväksi, että Serranon perhe on joka suhteessa täyttä totta!Aliinan Madridin-vierailun ansiosta minusta on alkanut tuntua, että Suomeen paluussa on jotain hyvääkin. En ole toistaiseksi tajunnut ikävöidä koivuja, saunaa, ruisleipää tai lunta, mutta tulee olemaan ihanaa nähdä taas rakkaita ystäviä ja perhettä. Luotan siihen, että te autatte minut kulttuurishokin ja paluumasennuksen yli!

Paistattelemassa päivää Retiro-puistossa:





Cocktail-baari Mauna Loassa:



Joy Eslavassa: