Latinaa ja gospelia

Viime päivinä on ollut aika lailla opiskelukiireitä, koska tälle viikolle sattui välikoe, esseen palautuspäivä (ensimmäinen esseeni espanjaksi!) ja seminaari. Ehtikin kulua kokonainen viikko ilman, että kävin ulkona! ;) Nyt kaikki koulujutut ovat kuitenkin onnellisesti ohi, ja voin nauttia viikonlopusta hyvällä omatunnolla.

Latinan esseessä piti vertailla Sénecan ja espanjalaisen Miguel de Unamunon versioita klassisesta tragediasta nimeltä Fedra. Minulla oli melkoisia ongelmia saada essee palautettua. Ne eivät liittyneet siihen, etten olisi keksinyt kaikenlaista sanottavaa näytelmistä, vaan siihen että en osaa käsitellä tietokoneita. Ohjeistus oli yllättävän tarkka: fontti Times New Roman 12, marginaalit niin ja niin monta senttiä, riviväli 1.5, otsikko keskitetty ja lihavoitu Times New Roman 14, paperit palautettava tietynlaisessa muovitaskussa, ei niittejä tai klemmareita... Ja tekstiä ei missään nimessä saanut lähettää sähköpostitse.

Tulin yliopistolle tuntia ennen luentojen alkua tulostamaan esseetäni, ja se ei ollut lainkaan liioitellun aikaisin. Olin lähettänyt tekstin sähköpostiini kahteen kertaan - ensin liitetiedostona ja sitten vielä kaiken varalta viestikentässä. Onneksi, koska liitetiedoston avaaminen tietokoneluokassa ei onnistunut. Kopioin tekstin sähköpostista Wordiin ja aloin muokata sitä takaisin kuosiin (riviväli oli kutistunut ja marginaalit olivat levinneet, esseehän olisi saatettu hylätä ;)). Sitten Word otti lopputilin eikä mikään komento enää toiminut. Turhauduin ja menin kysymään apua pojalta, joka ilmeisesti on palkattu tietokoneluokkaa tekniseksi tueksi.

Poikaparka tuskaili kolme varttia tietokoneen kanssa ja kulutti suurimman osan espanjan kielen rikkaasta kirosanavarastosta. Ensin ei toiminut Microsoft Word, sitten dokumenttia ei saanut tallennettua eikä tulostettua, sitten se katosi tilapäisesti kokonaan. Ihme kyllä essee saatiin lopulta tulostettua, eri tietokoneluokassa tosin ja eri käyttäjätunnuksella. Tulostaminen on yliopistolla maksullista, mutta minulta ei veloitettu mitään. Valvoja kai pelkäsi, että rahastukseen kuluisi toinen tunti, jos siinäkin vaikka ilmaantuisi jotain ennalta-arvaamattomia vaikeuksia! ;) Toisinaan tuntuu uskomattomalta, miten monimutkaista asioiden hoitaminen täällä Espanjassa on. Mutta kummasti kaikki ongelmat tapaavat selvitä, kunhan kysyy apua.

Eilen tutustuin uuteen musiikkigenreen. Iris ja minä menimme Iriksen serkun bändin konserttiin. Bändi oli nimeltään Grace ja se soitti soulia ja gospelia. Suurin osa kappaleista oli bändin omia, mutta mukana oli myös versioita joistain tunnetuista hiteistä, joita yleisö sai laulaa mukana. Ainoat instrumentit laulun tukena olivat kitara ja huilu. Yhtenä encoreista huilisti soitti soolona jonkin kelttiläistä kappaleen. Tuntui hassulta, että tanssijalka alkoi vipattaa pelkän nokkahuilun tahtiin. Kai se on ihan varteenotettava instrumentti, vaikka en ole oikein osannut ottaa sitä vakavasti ala-asteen räkäpillien jälkeen. Konsertti oli pienessä baarissa, joka oli aivan tupaten täynnä väkeä, mikä takasi tiiviin tunnelman. Saimme kyydin sinne ja takaisin Iriksen toiselta serkulta. Vaikken periaatteessa kannatakaan yksityisautoilua, on luksusta säästyä välillä (erityisesti myöhään illalla) pitkästä matkasta julkisilla.

Kuvassa solisti Gracia ja kitaristi Alex (Iriksen serkku).

Saija ja Olga Madridissa, osa 2

Ja kertomus jatkuu!

Keskiviikkona oli vuorossa kaupunkikierros, oppaana kukas muu kuin minä! Esittelin Saijalle ja Olgalle ensin härkätaisteluareenan, joka on ihan meidän lähellä. Olga oli lentokentällä innostunut, kun esittelin Madridin karttaa: "Asutko sä lähellä Colosseumia?" Ehei, se on Plaza de Toros. Univelat vaativat veronsa! ;) Colosseum oli siis pakko käydä katsastamassa.




Sitten mentiin metrolla keskustaan ja kierrettiin Plaza Mayor, Madrid de los Austrias eli Madridin vanhin osa, katedraali, kuninkaanlinna, Plaza de España ja Gran Vía. Chuecaan piti palata, koska Olga ja Saija olivat tykästyneet kaupunginosan kauppoihin. Kiertelimme vähän pikkuputiikkeja. Kävimme syömässä hyvin ja halvalla periespanjalaisessa korttelikuppilassa ja tilasimme jälkiruoaksi chocolate con churros. Paikka oli hyvin konstailematon: tarjoilija-kokki poltti tupakkaa ruokaa laittaessaan ja kanta-asiakkaat väänsivät kättä yhden pöydän ääressä. Lounaan jälkeen kävelimme Plaza de Cibelesille ja Pradon taidemuseolle. Kävimme Atochan asemalla tekemässä Saijalle ja Olgalle paikkavarauksen Barcelonan-junaan. Juna-aseman sisälle on istutettu pieni sademetsä, ja altaassa uiskenteli onnettoman ja likaisen oloisia kilpikonnia. Saimme jonottaa lippuja tunnin verran, mutta tulipahan tytöille tutuksi myös se espanjalaisen kulttuurin piirre, että jonottaa saa joka paikassa ja kauan.



Plaza de Españalla.



Boheemi hippityttö Calle de Fuencarralilla Chuecassa.



Chocolate con churros.



Saija, Olga ja Velazquezin patsas Pradon edessä.



Atochan kilpikonnat.

Illalla kävimme katsomassa flamencoesityksen, ja se oli aivan uskomaton! En ole koskaan nähnyt yhtä vaikuttavaa tanssiesitystä. Ja tanssijat tuntuivat nauttivan vähintään yhtä paljon kuin yleisö. Ah, sitä esiintymisen riemua! Flamencon jälkeen kävimme vielä arabityylisessä baarissa, jonka takahuoneessa sai istua tyynyillä tunnelmavalaistuksessa. Olga melkein saavutti siellä nirvanan. ;) Illalla (tai yöllä pikemminkin) Iris tuli meille tapaamaan Saijaa ja Olgaa. Poltimme nelistään vesipiippua ja puhuimme politiikkaa pikkutunneille asti.

Torstaina Olgan ja Saijan juna lähti neljän aikaan iltapäivällä, mutta aamulla ehdimme käydä modernin taiteen museo Reina Sofiassa. Näimme museon ikkunasta, että kadulla oli alkamassa fasismin vastainen mielenosoitus, ja kun aloimme tehdä lähtöä, tilanne oli kiristynyt siinä määrin, että mielenosoittajat ja mellakkapoliisit ottivat yhteen Reina Sofian edessä! Oli surrealistista katsella museon näköalahissistä, kun poliisit pamputtivat (!) mielenosoittajia. Me "turret" eli turistit tietysti räpsimme kuvia. Mellakka oli ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin, ja pääsimme poistumaan rauhallisesti. Haimme rinkat meiltä kotoa, ja saatoin Olgan ja Saijan junalle.


Fasismin vastainen mielenosoitus Reina Sofian edessä.

Oli ihanaa nähdä Saijaa ja Olgaa! Aika tarkalleen kaksi kuukautta oli ehtinyt kulua siitä, kun viimeksi tapasimme, mutta tuntui kuin siitä olisi vain pari viikkoa. Pelkäsin hiukan etukäteen, että minulle tulisi koti-ikävä, kun joutuisin hyvästelemään ystäväni. Niin ei kuitenkaan käynyt. Oli tietysti vähän haikea olo, kun seuraavan kerran nähdään vasta pitkän ajan päästä, mutta en mistään hinnasta haluaisi palata nyt Suomeen Saijan ja Olgan mukana. Kun olin monta päivää suomalaisten kanssa pitkästä aikaa, huomasin, miten olen alkanut omaksua espanjalaisia tapoja. Minä esimerkiksi vaivaannun pitkästä hiljaisuudesta, Saija ja Olga taas selvästi eivät. Ja minua hämmästytti se, miten paljon puhuimme opiskeluista ja tulevista urasuunnitelmista. Kai minäkin sitten Suomessa ajattelin niitä paljon. Täällä tuntuu, että elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin loppututkinto ja työpaikka, CV:stä puhumattakaan.

Saija ja Olga Madridissa, osa 1

Tällä viikolla sain esitellä uutta kotikaupunkiani ensimmäisille vierailleni Suomesta! Saija ja Olga (parhaita kavereitani) viipyivät täällä maanantaista torstaihin. He Madridiin eri suunnista: Saija Kreikasta AIESEC-seminaarista ja Olga Lontoosta Sadun luota. Tytöillä on varsinainen Euroopan-kiertue menossa; Madridista matka jatkuu junalla Barcelonan kautta Lyoniin, Pariisiin ja Rostockiin ja sieltä laivalla takaisin Suomeen. Jos jatkuu - Ranskassa on liikennelakko ja junaliikenne on ollut pysähdyksissä. Tällä hetkellä kyllä näyttää siltä, että sopu on syntymässä.

Olgan kone laskeutui yhden maissa ja Saijan puoli viideltä. Olgalla ja minulla oli pieniä vaikeuksia löytää toisemme: minä kuvittelin, että kaikki ulkomaanlennot tulevat Madrid Barajasin T4-terminaaliin (niin kuin minun lentoni syyskuussa), mutta Olgan halpalento saapuikin toiseen terminaaliin, joka oli 8 km päässä, vaikkakin osa samaa lentokenttää. Odottelin puolisentoista tuntia portilla ja kuvittelin Olgan ilmoittaneen väärän saapumisajan. Sillä aikaa Olga puolestaan odotteli minua toisessa terminaalissa, soitteli Suomeen ja yritti selvittää espanjalaista puhelinnumeroani! Lopulta Olga sai numeron Soililta Pariisista ja tilanne alkoi selvitä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja joka tapauksessahan meidän olisi pitänyt odotella Saijaa lentokentällä kolmisen tuntia.

Ilta oli jo laskeutunut, kun olimme asettua taloksi meillä kotona. Koska Saija ja Olga olivat aika uupuneita rankan viikon / viikonlopun jälkeen, otimme maanantaina hyvin rauhallisesti. Kävimme kävelyllä kaupungilla ja syömässä tapaksia El Tigressä. Tapasbaari sijaitsee Chuecassa, joka on boheemi homokaupunginosa Gran Vían pohjoispuolella. Helsingissä lähin vastaava olisi ehkä Punavuori, mutta Chueca on paljon hipimpi. Siellä on aivan omanlaisensa tunnelma. Saija ja Olga ihastuivat Chuecaan.




Tiistaina minä kävin luennoilla ja Olga ja Saija saivat kierrellä Madridia omatoimisesti kartan avulla. Koko päivän satoi kaatamalla, mikä on täällä hyvin harvinaista. Suomen sää levisi tänne! Olga ja Saija tietysti kunnon suomalaisina eivät sateesta piitanneet, vaan vaelsivat koko päivän kaupungin puolityhjiä katuja. Madridilaiset eivät sateella lähde ulos, jos sen voi välttää. Vaatteilla kesti pari päivää kuivua. Illalla parin tunnin lämmittelyn jälkeen lähdimme Bar Hawaianoon, joka on yksi lempipaikkojani Madridn yössä ja jonka halusin Saijan ja Olgankin kokevan. Siellä siis tarjoillaan drinkkejä hawailaisittain melkoisen show'n siivittämänä. Esimerkiksi Volcán, jonka tilasimme, syöksee savua.






Hawaianosta jatkoimme Sol y Sombraan, joka on pieni disko ihan lähellä. Siellä soitetaan juuri sellaista musiikkia, josta minä pidän. Olimme jo menossa sinne, kun baarin pr-henkilö yhytti meidät kadulla ja lupasi tarjota meille ilmaiset chupitot, jos tulisimme sisään, mikä tietysti sopi hyvin.

San Lorenzo de El Escorial

Tänään Iris ja minä heräsimme epäinhimillisen aikaisin (jo kahdeksalta ;)) ja kävimme päiväretkellä San Lorenzo de El Escorialissa. Se on pieni kaupunki, joka sijaitsee tunnin junamatkan päässä Madridista, Guadarraman vuoristossa noin 1000 metrin korkeudella merenpinnasta. El Escorial on tunnettu upeasta luostarista, jonka rakennutti kuningas Felipe II 1500-luvulla ja joka toimi myös kuningasperheen vapaa-ajan asuntona, kouluna ja sairaalana. San Lorenzo de El Escorialin kaupunki kasvoi luostarin ympärille. Luostari on Unescon maailmanperintölistalla, ja matkailutoimiston esite rohkeni nimittää sitä maailman kahdeksanneksi ihmeeksi.

Olihan luostari kieltämättä hieno - kauniin harmoninen niin ulkoa kuin sisältä. Opaskierros vie meidät kuningasperheen huoneistoon ja mausoleumeihin. Basilikan, kirjaston, puutarhat ja museot kiersimme itsenäisesti. Taidemuseossa oli esillä 1500-1600 -lukujen maalauksia. Iris on valmistunut taidehistorian kandidaatiksi, niin sain asiantuntevan opastuksen renessanssin tauluissa käytetystä symboliikasta. Opin jopa arvostamaan El Grecoa, kun sain selvityksen hänen maalaustekniikkaansa, joka on aivan omanlaisensa ja tavallaan aikaansa edellä. Arkkitehtuurin museo olisi ehkä sinänsä ollut aika tylsä, mutta kehitimme mielikuvitusleikin, jonka avulla visitti oli oikein viihdyttävä. Leikimme turistioppaita ja pidimme kuvitteelliselle yleisölle kierroksen "kidutusmuseossa". Hiukan kun käytti mielikuvitusta, kaikki rakennustarvikkeet ja jopa pohjapiirrokset sai esiteltyä erilaisina kidutusvälineinä. Museon vartija yritti kovasti teeskennellä, ettei kuunnellut meitä, mutta pokka ei meinannut pitää.





Patio de los Reinos.




Monasterio de San Lorenzo de El Escorial.

Kävimme kahvilla tavernassa, joka näytti olevan paikallisten suosiossa. Se oli täynnä kyläläisiä nauttimassa aperitiiveja ja tapaksia. Sitten kiertelimme El Escorialin keskustaa, missä ei kauheasti nähtävää ollut. Soma pieni espanjalainen kaupunki, mutta korostan sanaa pieni. Katujen yli oli jo ripustettu jouluvalot. Tuntui hassulta, että ne toivottivat Feliz Navidad, vaikka vielä ei ole edes joulukuu.



Eksyimme vähän kauemmas keskustasta hienostoalueelle, joka toi vähän mieleen Eiran. Vitsailin, että ostan talon sieltä, kun olen rikas. Päiväkävelyllä oleva pariskunta kuuli kommenttini ja alkoi jutella meille. Kävi ilmi, että heidän poikansa on naimisissa suomalaisen Ursulan kanssa ja heillä on siis kolme suomalaista lastenlasta. Minä kuulemma muistutin kovasti Ursulaa, joka on myös vaalea, pitkä ja hoikka. Ángela ja Sebastian olivat innoissaan tavatessaan suomalaisen El Escorialissa ja he tarjoutuivat esittelemään meille kaupunkia. Se tietysti sopi meille mainiosti. Kävimme yhdessä pitkällä kävelyllä luostarin alapuolella olevalla puistoalueella. Näimme auringon laskevan vuorten taakse.




Ángela ja Sebastian.

Sitten pariskunta kutsui meidät kotiinsa, joka oli yksi minun ihastelemistani hulppeista omakotitaloista. Ja se oli siis vain heidän kesäresidenssinsä, jossa he olivat käymässä päiväseltään Madridista. Saimme heiltä autokyydin takaisin Madridiin. Matkalla he vielä tarjosivat meille chocolate con churros (kaakaoon dipattavia munkkirenkaita) El Escorialin parhaassa churreríassa. Se on periespanjalainen herkku, joka sopi täydellisesti nautittavaksi pitkän kävelylenkin jälkeen kylmenevässä illassa. Että minä rakastan espanjalaisia! Niin vieraanvaraisia, ystävällisiä ja sydämellisiä! Suomessa tällaista ei vain tapahdu. En kestä ajatella, että joudun palaamaan Suomeen jo elokuussa.

Opiskelusta

Huomaan, että olen tähän asti keskittynyt blogissani pääasiassa siihen, mitä teen vapaa-ajallani. Se on saanut muun muassa isoisäni jo tiedustelemaan, milloin minulla oikein alkavat opiskelut, kun en muuta tee kuin juokse baareissa! ;) Haluankin korjata väärinkäsityksen: minä myös opiskelen täällä välillä!

Minulla on syyslukukaudella viisi kurssia, joista kolme humanistisessa tiedekunnassa ja kaksi matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kurssit ovat Amerikan historia, Latinan kieli ja kirjallisuus, Espanjan kieli Amerikassa, Matematiikan historia ja Numerot & joukot. Kaikissa on kyllä paljon mielenkiintoista, mutta eniten pidän Espanjan kieli Amerikassa -kurssista. Siihen kuuluu parityö, jota varten pitää haastatella latinalaisamerikkalaista maahanmuuttajaa ja analysoida nauhoitetun keskustelun perusteella hänen puhetapaansa.

Ensimmäinen lukukausi alkoi syyskuun lopussa ja kestää tammikuun loppuun. Kokeet ovat tammi-helmikuun vaihteessa, ja helmikuun puolivälissä alkaa kevätlukukausi. Luentojen seuraaminen ei kyllä ollut ensimmäisinä viikkoinakaan vaikeaa, mutta en osannut oikein kuunnella ja kirjoittaa muistiinpanoja samaan aikaan. Nyt se sujuu jo ihan rutiinilla. Aluksi muistiinpanoni olivat sekoitus suomea ja espanjaa, mutta nyt kirjoitan pelkkää espanjaa. Se ei ole mikään periaatepäätös, vaan on hidasta pysähtyä miettimään, mikä tämä termi olikaan suomeksi. Espanjalaiset kirjoittavat luennoilla muistiin ihan kaiken, ja kaiken lisäksi kokonaisia lauseita käyttäen.

Vaikka syyskuussa haukuin kampusta rumaksi, olen alkanut pitää siitä aika lailla. Se on kuin oma maailmansa Madridin laitamilla, ja siellä on paljon rauhallisempi tunnelma kuin keskustassa. Kampuksella on paljon ruohokenttiä, joilla on ihana ottaa aurinkoa ja syödä eväitä luentojen välillä. Minulla on aika paljon hyppytunteja, mutta se ei haittaa yhtään - aina löytyy joku, jonka kanssa käydä café con lechellä tai vain hengata käytävillä.

Yliopistolla hengaamisesta on täällä jalostunut taiteenlaji. En lakkaa hämmästelemästä sitä, että kun tulen yliopistolle maanantaina ennen puoltapäivää, käytävät ovat täynnä opiskelijoita nauttimassa olutta ja polttamassa tupakkaa Tupakointi kielletty -kylttien vieressä. Eikä suupielessä palava sätkä hajun perusteella aina ole tupakkaa. Tämä toki vain humanistisen tiedekunnan rakennuksessa. Ero tiedekuntien välillä näkyy myös siinä, että muiden kuin humanistisen tiedekunnan vessoissa paperi on siististi telineessä eikä hujan hajan lattialla. Kerran kuussa torstaina kampuksella on vähän anarkiaan vivahtavat bileet. Ne alkavat lounasaikaan, kun opiskelijat asemoituvat ruohokentille para hacer botellón, eli suomeksi puistokänneille. Universidad Autónoma on kuulemma tunnettu tietystä järjestyksen puutteesta. Muissa Madridin yliopistoissa meno on vähän seriöösimpää. ;)

Suomalaista kulttuuria Madridissa

Tällä viikolla olen palannut juurilleni ja ottanut kontaktia suomalaiseen kulttuuriin. Tiistaina Suomen Madridin Instituutissa oli taidenäyttelyn avajaiset, ja olin saanut kutsun espanjalaisen Oscarin kautta. Oscar on Suomi-fani ja tuntee paljon Instituutin väkeä. Kyseessä oli nuoren suomalaisen taiteilijan Riiko Sakkisen näyttely Kaikki etelässä on kolmatta maailmaa. En tiedä, millaista suomalainen taide nykyisin on, mutta Sakkisen maalaukset olivat minusta hyvin epätyypillisiä. Paljon värejä, japanilaistyylisiä hahmoja ja vahva yhteiskunnallinen sanoma. Mielenkiintoisia, mutta en ehkä ripustaisi seinälleni. Sakkisen maalauksia voi ihmetellä osoitteessa http://www.riikosakkinen.com/. Tässä on maalaus nimeltä Cannibal Cochino.



Avajaisissa oli aika lailla väkeä, ja pääsin vaihtamaan pari sanaa "tärkeiden" henkilöiden kuten Suomen Espanjan-suurlähettilään ja taiteilijan kanssa. Oli aika hassu sattuma, että paikalla oli Martti Pärssinen, joka oli Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professorini Suomessa ja joka nyt toimii Suomi-instituutin johtajana Madridin. Tutustuin moniin espanjalaisiin, jotka kuka mistäkin syystä ovat opetelleet suomea ja asuneet tai matkustelleet Suomessa. Yllätyin siitä, että monet tosiaan puhuivat suomea erittäin hyvin. Minusta on uskomatonta, että espanjalaisia kiinnostaa Suomi niin paljon, että he vaivautuvat opettelemaan suomen kielen. Avajaisten jälkeen pistäydyin uusien tuttavieni kanssa lasillisella. Oli mielenkiintoista kuulla heidän mielikuviaan Suomesta.

Elena, yksi uusista ystävistäni, piti eilen fiesta finlandesan eli Suomi-bileet, johon oli kutsuttu kymmenisen vierasta - suomalaisia ja Suomi-faneja. Teema näkyi tarjoiluissa, musiikissa ja koristeluissa. Taustamusiikkina soi suomalainen rock kuten Lordi, Värttinä, Apulanta, PMMP ja Sonata Arctica. Elenalla oli tietokoneella jopa suomalaisten bändien musiikkivideoita ja konserttitaltiointeja! Opin täällä uusia asioita kotimaastani, koska en ennen eilistä ollut esimerkiksi koskaan kuullut yhtään Värttinän kappaletta. Ja täytyy sanoa, että ei ole ihan minun tyylistäni musiikkia. Taidan pitäytyä reggaetonissa, salsassa ja espanjankielisessä popissa!

Elena oli nähnyt kovasti vaivaa tarjoilujen eteen. Pöytä notkui suomalaisia herkkuja kuten poronlihaa, lihapullia, puolukkahilloa, piparkakkuja, maitosuklaata ja Suomesta tuotuja Rainbow-pistaasipähkinöitä! Espanjalaista ruokakulttuuria edustivat herkullinen perunamunakas, oliivit ja leivokset. Juotavaksi oli tavanomaisten viinin, oluen ja rommikolan lisäksi - uskokaa tai älkää - glögiä ja salmiakkikossua. Jotkut vieraat olivat pukeutuneet teeman mukaisesti Suomi-paitoihin. Teema oli siis hyvin vahvasti läsnä! Enpä olisi uskonut, että tulee päivä, jolloin juon glögiä ja syön lihapullia Madridissa kuunnellen Apulannan esiintymistä Provinssirockissa. Oli oikein hauskat juhlat. Espanjalaiseen tapaan fiesta jatkui pikkutunneille asti. Maltoin lähteä kotiin vasta neljän aikaan.

Alcalá de Henares

Lauantaina Lucille, Iris, Fanny ja minä kävimme tutustumassa Alcalá de Henaresiin, joka on kaunis pieni kaupunki kolmen vartin junamatkan päässä Madridista. Pieni ja pieni - Alcalá de Henaresissa on opaskirjamme mukaan 170.000 asukasta, eli saman verran kuin Fannyn kotikaupungissa Genovassa. Kaupunki on Unescon maailmanperintökohde.

Kiertelimme kaupungin vanhaa keskustaa ja pistäydyimme kaikissa niissä kohteissa, joihin oli ilmainen sisäänpääsy. ;) Niihin kuului valokuvanäyttely Capilla del Oidorissa, pari kirkkoa, Cervantesin synnyinkoti ja Museo de la Arqueología, jossa esiteltiin Madridin provinssin historiaa aina esihistorialliselta ajalta renessanssiin asti. Meille neljälle järjestyi siellä peräti yksityinen opastettu kierros! Opas kierrätti meitä museossa runsaan tunnin ajan, ja sen päätteeksi olimme oikein valistuneita ihmiskunnan kehityksestä ja Iberian niemimaan asutuksesta kautta vuosituhansien. Söimme eväitä puistossa palmupuiden katveessa. En voi uskoa, että täällä on vielä marraskuussa 20 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Suomessa on kuulemma jo ensilumi maassa! Onneksi en ole siellä. ;)

Palacio Laredon edessä.



Iris, minä, Lucille ja Fanny Parque de O'Donnellissa piknikillä.



Poseeraamme Cervantesin kanssa hänen synnyinkotinsa edessä.



Kiusaamme viatonta veistosta.



Patsaita Plaza de Cervantesilla.

Halloween

Muutin maanantaina tänne uuteen kotiini ja olen viihtynyt loistavasti! Vaikka nautinkin niistä kahdesta vuodesta, jotka asuin yksin, olen alkanut arvostaa sitä, että kotona on joku, jonka kanssa jutella päivän tapahtumista. Täällä tuntuu vähän samalta kuin viime kesänä, kun Anne asui minun luonani. Uudet kämppikseni Fanny ja Malsore ovat tosi mukavia, ja olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä. Eilen kävimme lenkillä Retirossa! Juoksuharrastukseni on vähän jäänyt täällä Madridissa, mutta nyt se saattaa hyvinkin elpyä. Meidän on tarkoitus käydä tästä lähin kaksi kertaa viikossa lenkillä. Ainakin toistaiseksi, kun vielä aurinko paistaa ja lämpötila pyörii 20 asteessa, on ihanaa juosta puistossa.

Eilen oli Día de Todos los Santos eli pyhäinpäivä, joka on Espanjassa vapaapäivä. Koska se osui torstaille, monet ottivat lisäksi perjantaina omaa lomaa. Minulla nyt ei perjantaisin ole luentoja muutenkaan. Keskiviikkona oli Halloween! Iris ja minä menimme Erasmus Student Networkin juhlaan, joka oli tällä kertaa Coppola-diskossa. Sitä ennen oli etkot meillä, koska Fanny ja Malsorekin olivat kutsuneet muutaman ystävän. Laitoimme yhdessä pastaa, joimme tinto de veranoa (punaviinin ja limsan sekoitusta) ja valmistelimme asuja ja maskeerauksia. El Hawaiianon innoittamana minä sonnustauduin hawaiilaiseksi. Fanny ja Malsore pukeutuivat Sveitsin väreihin ja esittivät Heidiä. Tunnettehan te Heidi-kirjat? Kuvassa Malsore, Celine ja Fanny.



En ole vielä toistaiseksi joutunut maksamaan sisäänpääsyä yhteenkään diskoon täällä Madridissa, ja keskiviikko ei ollut poikkeus. Lippu olisi maksanut 10 €, ja hintaan sisältyi kaksi drinkkiä. Sanoin ovella kauniisti hymyillen, että minulla ei ole tapana juoda diskossa, ja ovimies päästi minut sisään ilmaiseksi. Kannattaa olla vaaleahiuksinen! ;) Coppolassa oli paljon tuttuja yliopistolta ja oli oikein hauskaa. Palasin kotiin aamun ensimmäisellä metrolla puoli seitsemältä. Kuvassa Iris, minä ja Sini.



Eilen illalla kävin Fannyn, Celinen, Mathieun, Hannan ja Torstanin kanssa tapaksilla. Menimme legendaariseen El Tigreen, joka on Madridin suosituin ja halvin tapaspaikka. Siellä oli aivan uskomaton tungos. Mahduimme hädin tuskin sisään, ja tarkoitan siis kirjaimellisesti, että saimme survoa itsemme kyynärpäätaktiikalla ovelta baaritiskille. Lattia oli täynnä rypistettyjä servettejä, mikä kummitätini mukaan on hyvä merkki, koska se kertoo paikan suosiosta. Talo tarjosi tapakset, kun osti juoman. Pieni lasi olutta maksoi puolitoista euroa, ja sen kanssa sai lautasellisen erilaisia tapaksia. Ei voi ainakaan hinnasta valittaa, eikä kyllä mausta tai annoskoostakaan.