Viime aikoina sosiaalinen elämäni on palanut säästöliekillä, koska tenttikausi on meneillään. Maanantai-iltana minulle selvisi, että olin katsonut väärin yhden kokeen ajankohdan, ja se sattuukin samaan aikaan toisen kokeen kanssa! Olin lukemassa tentteihin, mutta en onneksi kauhean tehokkaasti, koska juttelin samaan aikaan messengerissä yhden kurssikaverin kanssa. Hän mainitsi ohimennen, ettei hänellä ole yhtään koetta ennen meidän keskiviikkoista Historia de Américan tenttiämme, ja minä kun olin luullut sen olevan vasta perjantaina! Keskiviikkoaamupäivänä olisi ollut myös Historia de las Matemáticas -kurssin koe. Aloin jo stressaantua, kun en keksinyt, miten olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan! Niinhän voi tietysti käydä, että kaksi koetta osuu päällekkäin, mutta se olisi tietysti pitänyt huomata kauan sitten ja sopia erikoisjärjestelyistä hyvissä ajoin, ei edellisenä päivänä. Veikkaan, että koepäivät olivat tiedossa jo lukukauden alussa.
Lähetin samana iltana Matematiikan historia -kurssin opettajalle huippukohteliaan sähköpostin, jossa pyysin oikein kauniisti toista tenttimahdollisuutta. Olen lähettänyt hänelle ennenkin sähköpostia, mutta tämä viesti oli aivan toista maata kuin aiemmat. Aiemmissa esimerkiksi aloitin viestin reippaasti Hola-tervehdyksellä. Nyt kirjoitin Estimado Profesor eli Arvostettu Professori. ;) Vastausta ei kuulunut, ja koska minulla ei ollut aikaa odotella, etsiydyin tiistaina luennoitsijan työhuoneeseen esittämään asiaa henkilökohtaisesti. Hän ei ollut ehtinyt lukea viestiäni eikä aluksi oikein lämminnyt pyynnölleni. Korvaavan kokeen järjestyminen oli kuulemma imposible. Täällä imposible ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin mahdoton Suomessa, ja niinpä viiden minuutin (erittäin kohteliaan) inttämisen jälkeen sain kokeen sovittua torstaille.
Loppujen lopuksi oli onni, että erehdyin koepäivästä. Eilen kävin kurssikavereiden kanssa kahvilla sen jälkeen, kun heillä oli ollut Historia de las Matemáticasin koe, ja säikähdin aika lailla, kun kuulin millaisia kysymykset olivat. Aiheet eivät edes kuulostaneet tutuilta, puhumattakaan että olisin osannut sanoa niistä jotain. Viime yö meni siis päntätessä, ja tänään osasin kokeessa jo sen verran, että pääsen luultavasti läpi. Nyt neljä tenttiä viidestä on ohi, ja seuraava on vasta viikon päästä, niin alkaa olla aika lomatunnelma!
torstai 31. tammikuuta 2008
torstai 24. tammikuuta 2008
Segovia
Minulla oli keskiviikkona ensimmäinen kurssikoe, eli nyt on yksi takana ja enää neljä edessä. Iris ja minä päätimme lähteä sen kunniaksi torstaina päiväretkelle Segoviaan. Segovia on pieni kaupunki noin 80 kilometriä Madridista luoteeseen. Bussilla matka taittui runsaassa tunnissa. Segovia perustettiin jo antiikin Rooman aikoina, ja sen arkkitehtuurissa ja kaupunkisuunnitelmassa näkyy vaikutteita kolmesta eri kulttuuriperinnöistä: katolisesta, juutalaisesta ja maurilaisesta.
Meidän piti lähteä matkaan reippaina aamuyhdeksältä, mutta minä en kuullut herätyskelloani ja heräsin, kun Iris soitti ihmetellääkseen, missä oikein olen. Myöhästyimme tietysti bussista ja minä sain vaaleahiuksisena mennä linja-autoaseman lippuluukulle pyytämään uusia lippuja toiseen bussiin. Selitin hätääntyneenä ja pitkästi, miten olen kokeiden takia nukkunut viime aikoina liian vähän ja olin niin väsynyt, etten kuullut herätyskelloani, mutta haluaisimme kuitenkin kovasti päästä Segoviaan ja niin edelleen. Lipunmyyjä oli oikein mukava ja ymmärtäväinen. Meille järjestyi paikat seuraavasta bussista, eikä tarvinnut maksaa mitään lisämaksua.
Segoviassa on kokoonsa nähden hurjan paljon nähtävää, ennen kaikkea katedraali, aquadukti ja linnoitus. Aquadukti on roomalaisten perintöä ja yhdisti kaupungin Guadarraman vuoristoon. Se oli aikanaan 15 kilometrin pituinen, mutta nyt on jäljellä vain noin kilometri. Linnoitus on keskiajalta, ja toimi muutaman vuosisadan ajan Castillan kuninkaiden päämajana. Aquadukti teki minuun vaikutuksen. On uskomatonta, että roomalaiset osasivat rakentaa niin hienon vedenjakelujärjestelmän jo parituhatta vuotta sitten. Se innosti minut jopa lausumaan joitain lauseita latinaksi. Kiitos keskiviikkoisen latinankokeeni osasin sanoa Aemilia Iulio osculum dat (Aemilia antaa Iuliukselle suukon). Se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, koska mikä tahansa kuulostaa latinaksi intellektuellilta. ;)
Aquadukti.
Pistäydyimme sisällä lukemattomissa kirkoissa ja kiertelimme casco antiguota, eli historiallista keskustaa. Plaza Mayor oli täynnä torikojuja, joissa myytiin hedelmiä, kukkia ja vaatteita. Ihastelimme katedraalia ulkopuolelta, mutta emme maksaneet sisäänpääsymaksua, koska katedraalit nyt ovat kaikki samanlaisia.
Torikojuja ja taustalla katedraali.
Alcázar (linnoitus) taas vaikutti meistä pääsymaksun arvoiselta. Kävimme siellä sisällä ihmettelemässä haarniskoja, asekokoelmaa ja kuninkaiden jäätävän kylmiä saleja. Kiipesiime lisäksi torniin: 152 askelmaa, joista jokainen oli parisenkymmentä senttiä korkea. Pohjelihastreeni samaan hintaan! Sieltä oli ihan hienot näkymät yli kaupungin ja ympäröivän maaseudun. Joka suunnassa maisema oli samanlaista rutikuivaa niittyä. Kartan mukaan linnoituksen ohi kulki joki, mutta en pitkästä tiirailusta huolimatta onnistunut bongaamaan sitä tornista. Kun laskeuduimme laaksoon ja näimme "joen", ei enää ihmetyttänyt, ettei sitä huomannut ylhäältä. Viime aikoina ei ilmeisesti ole satanut paljoa, koska joenuoma oli aivan kuiva pientä, likaista vesinoroa lukuunottamatta.
Linnoitus.
Linnoituksen portti.
Näkymä ylhäältä tornista.
"Joki".
Söimme eväitä nurmikentällä ja aurinko paistoi niin lämpimästi, että oli vaikea
uskoa, että on tammikuu. Harhailimme hiukan kaupungin ulkopuolella ja löysimme yliopiston. Kävimme uteliaisuuttamme sisällä. Universidad SEK:lla on ilmeisesti hiukan eri budjetti kuin Autónomalla. Kaikki luokkahuoneet olivat tyylikkäästi sisustettuja ja viimeisen päälle varusteltuja. Arkeologian luokkaan oli esimerkiksi rakennettu kaivausalue opetuksen havainnollistamiseksi! Kaikki oli suorastaan steriilin siistiä ja merkkivaatteisiin sonnustatuneet opiskelijat olivat selvästi yläluokkaa, joiden pappa betalar lukukausimaksut. Ahdistava paikka, tuli ikävä likaista ja tupakanhajuista Autónoman humanistista tiedekuntaa, jossa on ihanan rento ilmapiiri.
Arkeologian luokka.
Iriksen poikaystävä on opiskellut kolmivuotisen turismin tutkinnon Segoviassa, ja me halusimme selvittää, oliko hän tosiaan käynyt sitä eliittiyliopistoa ja paljonko opinnot olivat maksaneet. Tiedustelimme vastaanotosta lukukausimaksuja, ja meidät neuvottiin opintotoimistoon. Mehän marssimme sinne aivan pokkana, ja Iris esitti olevansa kiinnostunut kyseisen tutkinnon suorittamisesta. Saimme perusteellisen selityksen opinnoista ja kasan esitteitä. Hintaa kolmelta vuodelta kertyisi runsas 10.000 euroa. Aloimme jo innostua, että olimme saaneet näin huippuovelasti selville, että poikaystävä on rikas! Mutta sitten kysyimme, onko Segoviassa muita yliopistoja, ja olihan siellä myös julkinen yliopisto. Suuntasimme siis sinne urkkimaan, ja siellä on myös kolmivuotinen turismin opinto-ohjelma. Kaikki täsmäsi aina tarjolla olevia vaihtokohteita myöten, joten jouduimme hylkäämään hypoteesimme. Mutta kyllä meistä silti minusta olisi salapoliiseiksi. Iris olisi tietysti voinut kysyä Rodrigolta suoraan, missä yliopistossa hän opiskeli, mutta se ei olisi ollut puoliksikaan niin hauskaa!
Ennen Madridiin paluuta kävimme vielä kahvilla vaaleansinisessä talossa.
Meidän piti lähteä matkaan reippaina aamuyhdeksältä, mutta minä en kuullut herätyskelloani ja heräsin, kun Iris soitti ihmetellääkseen, missä oikein olen. Myöhästyimme tietysti bussista ja minä sain vaaleahiuksisena mennä linja-autoaseman lippuluukulle pyytämään uusia lippuja toiseen bussiin. Selitin hätääntyneenä ja pitkästi, miten olen kokeiden takia nukkunut viime aikoina liian vähän ja olin niin väsynyt, etten kuullut herätyskelloani, mutta haluaisimme kuitenkin kovasti päästä Segoviaan ja niin edelleen. Lipunmyyjä oli oikein mukava ja ymmärtäväinen. Meille järjestyi paikat seuraavasta bussista, eikä tarvinnut maksaa mitään lisämaksua.
Segoviassa on kokoonsa nähden hurjan paljon nähtävää, ennen kaikkea katedraali, aquadukti ja linnoitus. Aquadukti on roomalaisten perintöä ja yhdisti kaupungin Guadarraman vuoristoon. Se oli aikanaan 15 kilometrin pituinen, mutta nyt on jäljellä vain noin kilometri. Linnoitus on keskiajalta, ja toimi muutaman vuosisadan ajan Castillan kuninkaiden päämajana. Aquadukti teki minuun vaikutuksen. On uskomatonta, että roomalaiset osasivat rakentaa niin hienon vedenjakelujärjestelmän jo parituhatta vuotta sitten. Se innosti minut jopa lausumaan joitain lauseita latinaksi. Kiitos keskiviikkoisen latinankokeeni osasin sanoa Aemilia Iulio osculum dat (Aemilia antaa Iuliukselle suukon). Se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, koska mikä tahansa kuulostaa latinaksi intellektuellilta. ;)
Aquadukti.
Pistäydyimme sisällä lukemattomissa kirkoissa ja kiertelimme casco antiguota, eli historiallista keskustaa. Plaza Mayor oli täynnä torikojuja, joissa myytiin hedelmiä, kukkia ja vaatteita. Ihastelimme katedraalia ulkopuolelta, mutta emme maksaneet sisäänpääsymaksua, koska katedraalit nyt ovat kaikki samanlaisia.
Torikojuja ja taustalla katedraali.
Alcázar (linnoitus) taas vaikutti meistä pääsymaksun arvoiselta. Kävimme siellä sisällä ihmettelemässä haarniskoja, asekokoelmaa ja kuninkaiden jäätävän kylmiä saleja. Kiipesiime lisäksi torniin: 152 askelmaa, joista jokainen oli parisenkymmentä senttiä korkea. Pohjelihastreeni samaan hintaan! Sieltä oli ihan hienot näkymät yli kaupungin ja ympäröivän maaseudun. Joka suunnassa maisema oli samanlaista rutikuivaa niittyä. Kartan mukaan linnoituksen ohi kulki joki, mutta en pitkästä tiirailusta huolimatta onnistunut bongaamaan sitä tornista. Kun laskeuduimme laaksoon ja näimme "joen", ei enää ihmetyttänyt, ettei sitä huomannut ylhäältä. Viime aikoina ei ilmeisesti ole satanut paljoa, koska joenuoma oli aivan kuiva pientä, likaista vesinoroa lukuunottamatta.
Linnoitus.
Linnoituksen portti.
Näkymä ylhäältä tornista.
"Joki".
Söimme eväitä nurmikentällä ja aurinko paistoi niin lämpimästi, että oli vaikea
uskoa, että on tammikuu. Harhailimme hiukan kaupungin ulkopuolella ja löysimme yliopiston. Kävimme uteliaisuuttamme sisällä. Universidad SEK:lla on ilmeisesti hiukan eri budjetti kuin Autónomalla. Kaikki luokkahuoneet olivat tyylikkäästi sisustettuja ja viimeisen päälle varusteltuja. Arkeologian luokkaan oli esimerkiksi rakennettu kaivausalue opetuksen havainnollistamiseksi! Kaikki oli suorastaan steriilin siistiä ja merkkivaatteisiin sonnustatuneet opiskelijat olivat selvästi yläluokkaa, joiden pappa betalar lukukausimaksut. Ahdistava paikka, tuli ikävä likaista ja tupakanhajuista Autónoman humanistista tiedekuntaa, jossa on ihanan rento ilmapiiri.
Arkeologian luokka.
Iriksen poikaystävä on opiskellut kolmivuotisen turismin tutkinnon Segoviassa, ja me halusimme selvittää, oliko hän tosiaan käynyt sitä eliittiyliopistoa ja paljonko opinnot olivat maksaneet. Tiedustelimme vastaanotosta lukukausimaksuja, ja meidät neuvottiin opintotoimistoon. Mehän marssimme sinne aivan pokkana, ja Iris esitti olevansa kiinnostunut kyseisen tutkinnon suorittamisesta. Saimme perusteellisen selityksen opinnoista ja kasan esitteitä. Hintaa kolmelta vuodelta kertyisi runsas 10.000 euroa. Aloimme jo innostua, että olimme saaneet näin huippuovelasti selville, että poikaystävä on rikas! Mutta sitten kysyimme, onko Segoviassa muita yliopistoja, ja olihan siellä myös julkinen yliopisto. Suuntasimme siis sinne urkkimaan, ja siellä on myös kolmivuotinen turismin opinto-ohjelma. Kaikki täsmäsi aina tarjolla olevia vaihtokohteita myöten, joten jouduimme hylkäämään hypoteesimme. Mutta kyllä meistä silti minusta olisi salapoliiseiksi. Iris olisi tietysti voinut kysyä Rodrigolta suoraan, missä yliopistossa hän opiskeli, mutta se ei olisi ollut puoliksikaan niin hauskaa!
Ennen Madridiin paluuta kävimme vielä kahvilla vaaleansinisessä talossa.
maanantai 21. tammikuuta 2008
Haastattelu
El español en América -kurssin lopputyöksi pitää haastatella Latinalaisesta Amerikasta Espanjaan tullutta maahanmuuttajaa ja analysoida haastattelussa ilmeneviä fonologisia, morfologisia ja sanastollisia piirteitä, jotka ovat tyypillisiä haastatellun kotiseudun murteelle. Magdalena (Itävalta) ja minä haastattelimme perulaista Carlosta, joka oli muuttanut Limasta Espanjaan töihin vuosi sitten. Emme tietenkään saaneet kertoa hänelle, mistä haastattelussa oikeastaan oli kysymys, koska muuten hän olisi alkanut kiinnittää huomiota puhetapaansa. Selitimme siis käyvämme kurssia aiheesta Latinalaisen Amerikan kulttuurit ja haluavamme puhua perulaisista tavoista.
Kutsuimme Carloksen Magdalenan luo syömään illallista, että haastattelutilanne olisi rennompi. Espanjassa ei mennä suoraan asiaan, eikä varmasti Perussakaan. Haastattelun aika oli sitten, kun olimme ensin laittaneet ja syöneet ruoan, katselleet valokuvia, syöneet jälkiruoan ja juoneet pari lasillista viiniä. Carlos oli luvannut tuoda jälkiruoaksi perinteistä perulaista jouluherkkua. Osoittautui, että perulainen herkku oli panettone (pullamainen kakku). Ihmettelimme vähän, että eikös panettone ole Italiasta. Ehei, Carlos väitti kivenkovaan, että se on Perusta ja että sitä syödään siellä joka joulu vaikka kuinka paljon. Nimikin kuulosti espanjan- eikä italiankieliseltä! Panettone ei sovi espanjankielisten suuhun, niin Limasta ostetussa paketissa tietenkin luki PANETÓN. ;) Paketti oli niin tuusan nuuskana, että uskon kyllä täysin, että se oli ylittänyt Atlantin matkalaukussa. Oli miten oli, hyvältä se maistui.
Jälkiruokakulttuuria lukuunottamatta Carlos tiesi kyllä vaikka miten paljon maastaan. Haastattelu meni oikein hyvin. Magdalena hoiti teknisen puolen ja minä sain vain kysellä Carlokselta kaikenlaista Perusta tunnin verran. Ei tarvinnut edes teeskennellä kiinnostunutta, koska kaikki jutut olivat oikeasti kiinnostavia. Nyt poden matkakuumetta ja haluan Peruun! Näin alkajaisiksi saan tyytyä perulaiseen illalliseen, jonka Carlos lupasi valmistaa Magdalenalle ja minulle. Saa nähdä, onko ruokalistalla mahdollisesti perulaisia perinneruokia risottoa tai pasta carbonaraa. ;)
Vietin yhden pitkän iltapäivän kuunnellen nauhaa puhki ja translitteroiden sitä. Päivän päätteeksi osasin suurimman osan haastattelusta ulkoa, ja olin alkanut vihata sitä, miltä ääneni kuulostaa nauhalla. Magdalena sai translitteroida loppupuolen nauhaa, muttei silti kuulemma alkanut vihata ääntäni. ;) Tänään aloitimme itse lopputyön kirjoittamisen. Magdalena tuli meille ja omistimme koko päivän kirjoitusurakalle. Seitsemän tunnin jälkeen olimme jo aika hysteerisiä ja nauroimme kyyneleet silmissä ihan kaikelle. Mutta ei se mitään, väsymys tuntui vain ruokkivan kirjallisia kykyjämme. Viimeiset kappaleet alkoivat jo olla suoranaista taidetta, sen verran me saimme niihin mahtumaan sivistyssanoja, monimutkaisia lauserakenteita ja subjunktiivin imperfektiä! Työ on nyt ehkä puolivälissä, ja keskiviikkona on luvassa samanlainen rutistus.
Kutsuimme Carloksen Magdalenan luo syömään illallista, että haastattelutilanne olisi rennompi. Espanjassa ei mennä suoraan asiaan, eikä varmasti Perussakaan. Haastattelun aika oli sitten, kun olimme ensin laittaneet ja syöneet ruoan, katselleet valokuvia, syöneet jälkiruoan ja juoneet pari lasillista viiniä. Carlos oli luvannut tuoda jälkiruoaksi perinteistä perulaista jouluherkkua. Osoittautui, että perulainen herkku oli panettone (pullamainen kakku). Ihmettelimme vähän, että eikös panettone ole Italiasta. Ehei, Carlos väitti kivenkovaan, että se on Perusta ja että sitä syödään siellä joka joulu vaikka kuinka paljon. Nimikin kuulosti espanjan- eikä italiankieliseltä! Panettone ei sovi espanjankielisten suuhun, niin Limasta ostetussa paketissa tietenkin luki PANETÓN. ;) Paketti oli niin tuusan nuuskana, että uskon kyllä täysin, että se oli ylittänyt Atlantin matkalaukussa. Oli miten oli, hyvältä se maistui.
Jälkiruokakulttuuria lukuunottamatta Carlos tiesi kyllä vaikka miten paljon maastaan. Haastattelu meni oikein hyvin. Magdalena hoiti teknisen puolen ja minä sain vain kysellä Carlokselta kaikenlaista Perusta tunnin verran. Ei tarvinnut edes teeskennellä kiinnostunutta, koska kaikki jutut olivat oikeasti kiinnostavia. Nyt poden matkakuumetta ja haluan Peruun! Näin alkajaisiksi saan tyytyä perulaiseen illalliseen, jonka Carlos lupasi valmistaa Magdalenalle ja minulle. Saa nähdä, onko ruokalistalla mahdollisesti perulaisia perinneruokia risottoa tai pasta carbonaraa. ;)
Vietin yhden pitkän iltapäivän kuunnellen nauhaa puhki ja translitteroiden sitä. Päivän päätteeksi osasin suurimman osan haastattelusta ulkoa, ja olin alkanut vihata sitä, miltä ääneni kuulostaa nauhalla. Magdalena sai translitteroida loppupuolen nauhaa, muttei silti kuulemma alkanut vihata ääntäni. ;) Tänään aloitimme itse lopputyön kirjoittamisen. Magdalena tuli meille ja omistimme koko päivän kirjoitusurakalle. Seitsemän tunnin jälkeen olimme jo aika hysteerisiä ja nauroimme kyyneleet silmissä ihan kaikelle. Mutta ei se mitään, väsymys tuntui vain ruokkivan kirjallisia kykyjämme. Viimeiset kappaleet alkoivat jo olla suoranaista taidetta, sen verran me saimme niihin mahtumaan sivistyssanoja, monimutkaisia lauserakenteita ja subjunktiivin imperfektiä! Työ on nyt ehkä puolivälissä, ja keskiviikkona on luvassa samanlainen rutistus.
torstai 17. tammikuuta 2008
San Canuto
Tänään oli viimeiset luennot ennen lukuloman alkua, ja se näkyi kampuksella, siellä oli kunnon juhla käynnissä. Ihan mahtava tunnelma! Virallisesti kyseessä oli San Canuto, eli Pyhän Canuton juhla. Kyseinen pyhimys ei ole erityisen tärkeä tai edes yleisesti tunnettu, mutta juhlapäivä osuu sopivasti ensimmäisen lukukauden loppuun, ja Pyhä Canuto tarjoaa mainion tekosyyn juhlia. Cantoblanco-kampukselle, jonne Universidad Autónoma on keskittynyt, saapuu joka vuosi väkeä koko Madridin provinssista ja vieläkin kauempaa viettämään San Canutoa. Pari vuotta sitten juhlinta riistäytyi käsistä: osa porukasta siirtyi sisälle yliopiston tiloihin remuamaan, yksi penkki lennätettiin ikkunan läpi pihalle, vessat tuhoutuivat täysin ja luennoille tunkeuduttiin häiriköimään. Autónoman anarkistinuoret pääsivät televisiouutisiin.
Tänä vuonna viranomaiset olivat varautuneet mahdollisiin (ja todennäköisiin) järjestyshäiriöihin. Jokaisen tiedekunnan ovella päivysti pari järjestyspoliisia pamput vyöllä valvomassa, ettei kukaan tuo juomia sisälle. Kaikki muut ovet kuin pääovi olivat lukossa. Jo puolenpäivän aikaan, kun tulin luennoille, kampuksella hengasi paljon tavallista enemmän väkeä. Mutta kahden maissa, kun pistäydyin ulkona, en ollut uskoa silmiäni. Koko valtava nurmikenttä oli täynnä porukkaa haciendo botellón, eli suomeksi sanottuna juopottelemassa. Tuli lähinnä mieleen Esplanadi vappuaattona! Kaikki olivat varustautuneet muovipussein, joissa oli kahden litran limsapulloja, litran punaviinitölkkejä (myynnissä ruokakaupoissa hintaan 45 senttiä tölkki) ja litran olutpulloja. Kannabiksen haju leijaili pistävänä koko kampuksen yllä. Juhlan ydin olikin kuulemma nimenomaan pilven polttaminen, ei siis Pyhä Canuto. ;) En tiedä mitään muuta maata, jossa katsotaan läpi sormien sitä, että polttaa huumeita yliopiston alueella. Täällä säännöt joustavatkin paljon enemmän kuin Suomessa.
Tänä vuonna viranomaiset olivat varautuneet mahdollisiin (ja todennäköisiin) järjestyshäiriöihin. Jokaisen tiedekunnan ovella päivysti pari järjestyspoliisia pamput vyöllä valvomassa, ettei kukaan tuo juomia sisälle. Kaikki muut ovet kuin pääovi olivat lukossa. Jo puolenpäivän aikaan, kun tulin luennoille, kampuksella hengasi paljon tavallista enemmän väkeä. Mutta kahden maissa, kun pistäydyin ulkona, en ollut uskoa silmiäni. Koko valtava nurmikenttä oli täynnä porukkaa haciendo botellón, eli suomeksi sanottuna juopottelemassa. Tuli lähinnä mieleen Esplanadi vappuaattona! Kaikki olivat varustautuneet muovipussein, joissa oli kahden litran limsapulloja, litran punaviinitölkkejä (myynnissä ruokakaupoissa hintaan 45 senttiä tölkki) ja litran olutpulloja. Kannabiksen haju leijaili pistävänä koko kampuksen yllä. Juhlan ydin olikin kuulemma nimenomaan pilven polttaminen, ei siis Pyhä Canuto. ;) En tiedä mitään muuta maata, jossa katsotaan läpi sormien sitä, että polttaa huumeita yliopiston alueella. Täällä säännöt joustavatkin paljon enemmän kuin Suomessa.
sunnuntai 13. tammikuuta 2008
Suomalaisia ruokaohjeita?
Nyt kirjoitan vain ihan lyhyesti kysyäkseni neuvoa yhdessä asiassa. Minulla on täällä tapana syödä usein illallista kavereiden kanssa jonkun kotona. Laitamme ruoan yhdessä, ja se on yleensä tyypillinen ruokalaji meistä jonkun kotimaasta. Haluaisin laittaa jotain suomalaista ruokaa, mutta en oikein keksi mitä! Nyt siis ideoita kehiin: mitkä suomalaiset ruokalajit maistuvat hyvältä? Ja entä jälkiruoat? Kokonaiset reseptit ovat tietysti oikein tervetulleita, mutta voin etsiä ne tarvittaessa internetistä, joten vinkit riittävät. :)
maanantai 7. tammikuuta 2008
Annen Madridin-visiitti
Kun muu perhe oli lähtenyt, Anne ja minä virittäydyimme lomatunnelmaan ja aloimme nukkua rauhassa 11 tunnin yöunia. :) Lisäksi sivistimme itseämme Pradossa, kuninkaanlinnassa ja Andy Warhol -taidenäyttelyssä, kävimme leffassa katsomassa American Gangster (kaikki espanjalaiset elokuvat olivat poissuljettuja, koska Anne ei osaa espanjaa), shoppailimme melkein joka päivä, kiertelimme kaupungilla ja tutustuimme tietysti myös Madridin yöhön.
Tapaksia El Tigressä.
Malasaña-kaupunginosassa.
Chuecan aukiolla.
Modernia taidetta urbaanissa ympäristössä: Museo de Escultura al Aire Libre de la Castellana.
Olutmainos Puerta del Solilla.
Anne oli täällä myös uudenvuoden! 31.12. meille tuli vieraaksi myös Iriksen paras ystävä Arnaud Pariisista. Arnaud yöpyi meillä, koska Iris asuu sukulaistensa luona täällä eikä voi majoittaa ketään. Anne ja minä vietimme siis Noche viejaa eli uudenvuodenaattoa Iriksen ja Arnaudin kanssa. Ensin söimme rauhassa illallista meillä ja maistelimme tuliaisia Ranskasta: hanhenmaksaa ja aitoa sampanjaa! :)
Uusi vuosi pitää perinteen mukaan ottaa vastaan Madridin keskusaukiolla Puerta del Solilla. Kun kaupungintalon kello lyö 12, kuuluu syödä 12 viinirypälettä ja toivoa 12 asiaa uudelle vuodelle (jos ehtii). Puerta del Solille oli kerääntynyt aivan uskomaton määrä väkeä, mutta tunnelma oli ihanan lämmin. Aina kun joutui tungoksessa survomaan jonkun ohi, molemmat vain toivottivat ¡Feliz año! Vuoden vaihduttua lähdimme etsimään baaria, mikä tuntui jo hetken aikaa toivottomalta, koska hinnat olivat pilvissä ja jonot huimia. Lopulta meidät kutsuttiin ilmaiseksi pieneen baaridiskoon ja meille tarjottiin lasilliset kuohuviiniä, niin päätimme jäädä sinne. Kehiin ilmestyi jostain illan mittaan kaikenlaista juhlarekvisiittaa, mistä erityisesti pienet valosapelin näköiset tikut olivat aika viihdyttäviä! :)
Uudelle vuodelle 2008!
Sampanjapullon paketti.
Arnaud vetää leukoja metrossa havannalainen sikari suussa.
Puerta del Solilla.
Kaupungintalon julkisivu paria minuuttia ennen keskiyötä.
Anne ja valosapeli.
Viiden aikaa aamulla meitä jo väsytti.
Tapaksia El Tigressä.
Malasaña-kaupunginosassa.
Chuecan aukiolla.
Modernia taidetta urbaanissa ympäristössä: Museo de Escultura al Aire Libre de la Castellana.
Olutmainos Puerta del Solilla.
Anne oli täällä myös uudenvuoden! 31.12. meille tuli vieraaksi myös Iriksen paras ystävä Arnaud Pariisista. Arnaud yöpyi meillä, koska Iris asuu sukulaistensa luona täällä eikä voi majoittaa ketään. Anne ja minä vietimme siis Noche viejaa eli uudenvuodenaattoa Iriksen ja Arnaudin kanssa. Ensin söimme rauhassa illallista meillä ja maistelimme tuliaisia Ranskasta: hanhenmaksaa ja aitoa sampanjaa! :)
Uusi vuosi pitää perinteen mukaan ottaa vastaan Madridin keskusaukiolla Puerta del Solilla. Kun kaupungintalon kello lyö 12, kuuluu syödä 12 viinirypälettä ja toivoa 12 asiaa uudelle vuodelle (jos ehtii). Puerta del Solille oli kerääntynyt aivan uskomaton määrä väkeä, mutta tunnelma oli ihanan lämmin. Aina kun joutui tungoksessa survomaan jonkun ohi, molemmat vain toivottivat ¡Feliz año! Vuoden vaihduttua lähdimme etsimään baaria, mikä tuntui jo hetken aikaa toivottomalta, koska hinnat olivat pilvissä ja jonot huimia. Lopulta meidät kutsuttiin ilmaiseksi pieneen baaridiskoon ja meille tarjottiin lasilliset kuohuviiniä, niin päätimme jäädä sinne. Kehiin ilmestyi jostain illan mittaan kaikenlaista juhlarekvisiittaa, mistä erityisesti pienet valosapelin näköiset tikut olivat aika viihdyttäviä! :)
Uudelle vuodelle 2008!
Sampanjapullon paketti.
Arnaud vetää leukoja metrossa havannalainen sikari suussa.
Puerta del Solilla.
Kaupungintalon julkisivu paria minuuttia ennen keskiyötä.
Anne ja valosapeli.
Viiden aikaa aamulla meitä jo väsytti.
Joulu Madridissa
Niin kuin edellisestä kirjoituksesta kävi ilmi, perheeni tuli Madridiin viettämään joulua. Äiti, isä ja Jussi viipyivät täällä viisi päivää, Anne vielä melkein viikon enemmän. En jaksa raportoida kaikkea, mitä teimme, joten kuvat saavat nyt kertoa enemmän kuin tuhat sanaa! Joulu kului pääasiassa turismia harrastaen, koska kaikki olivat Madridissa ensimmäistä kertaa (paitsi äiti, joka oli pistäytynyt Madridissa parikymmentä vuotta sitten). Anne ja Jussi yöpyivät meillä, äiti ja isä hotellissa kolmen minuutin kävelymatkan päässä. Vietimme kuitenkin kaikki aika paljon aikaa meillä, koska jouluna on mukava olla kotona! Kas tässä kuvia:
Jouluaattona hetkeä ennen lahjojen avaamista.
Syömässä illallista kotona.
Minun laittamani ruoat ilmeisesti kelpasivat, koska söimme ravintolassa vain kerran.
Anne ja Jussi lepuuttamassa jalkoja Retiro-puistossa.
Katedraalin pääalttari joulukoristeluineen.
Anne ja Jussi Sabatini-puutarhassa kuninkaanlinnan vieressä.
C/ Conde de Peñalverin jouluvalot, aivan kotikulmillani.
Retiron tekojärvi.
Joulupuu espanjalaiseen tyyliin.
Espanjassa syödään jouluna (ja aina muulloinkin) LIHAA!
Liikenneruuhka Gran Víalla.
Prado-taidemuseoon oli ensimmäisenä arkipäivänä joulupyhien jälkeen puolen kilometrin pituinen jono! Päätimme jättää sen väliin, vaikka se onkin Madridin merkittävin nähtävyys. Anne ja minä menimme Pradoon pari päivää myöhemmin, jolloin jono oli vähän lyhyempi ja selvisimme 50 minuutin jonotuksella.
Kotitaloni pohjakerroksessa sijaitsevan Tabernan yläpuolelle oli ripustettu joulukrääsää.
Anne ja Jussi C/ Arenalilla joululaulukonsertin jälkeen.
Metron siivoojien lakko ei ollut jouluna päättynyt (eikä vielä nytkään).
Anne, Jussi, äiti ja isä härkätaisteluareenan edessä.
Joulumarkkinat Plaza Mayorilla. Siellä myytiin kaikenlaisia vappukoristeiden näköisiä härpäkkeitä, joita espanjalaiset ostivat jouluksi. Joulu on täällä paljon värikkäämpi ja iloisempi juhla kuin Suomessa.
El Corte Inglés -tavaratalon jouluvalot.
Oli ihanaa nähdä perhettä pitkästä aikaa! Olin jo melkein unohtanut, miten hauskaa on kuunnella Annen ja Jussin läpänheittoa, jossa ei ole päätä eikä häntää! ;) Tuntui haikealta, kun saatoin äidin, isän ja Jussin 28. päivä lentokentälle. Jäin vilkuttamaan, kun he olivat jo menneet turvatarkastuksesta läpi, ja olin jo lähdössä pois, kun piti vielä palata katsomaan, josko yhä näkisin heistä vilahduksen! :) Mutta ei kyllä tehnyt yhtään mieli palata Suomeen samaa matkaa. Vaikka te rakkaat Suomessa olettekin usein mielessä, rakastan elämääni ja uusia ystäviäni täällä enkä halua että vuoteni Espanjassa loppuu koskaan!
Jouluaattona hetkeä ennen lahjojen avaamista.
Syömässä illallista kotona.
Minun laittamani ruoat ilmeisesti kelpasivat, koska söimme ravintolassa vain kerran.
Anne ja Jussi lepuuttamassa jalkoja Retiro-puistossa.
Katedraalin pääalttari joulukoristeluineen.
Anne ja Jussi Sabatini-puutarhassa kuninkaanlinnan vieressä.
C/ Conde de Peñalverin jouluvalot, aivan kotikulmillani.
Retiron tekojärvi.
Joulupuu espanjalaiseen tyyliin.
Espanjassa syödään jouluna (ja aina muulloinkin) LIHAA!
Liikenneruuhka Gran Víalla.
Prado-taidemuseoon oli ensimmäisenä arkipäivänä joulupyhien jälkeen puolen kilometrin pituinen jono! Päätimme jättää sen väliin, vaikka se onkin Madridin merkittävin nähtävyys. Anne ja minä menimme Pradoon pari päivää myöhemmin, jolloin jono oli vähän lyhyempi ja selvisimme 50 minuutin jonotuksella.
Kotitaloni pohjakerroksessa sijaitsevan Tabernan yläpuolelle oli ripustettu joulukrääsää.
Anne ja Jussi C/ Arenalilla joululaulukonsertin jälkeen.
Metron siivoojien lakko ei ollut jouluna päättynyt (eikä vielä nytkään).
Anne, Jussi, äiti ja isä härkätaisteluareenan edessä.
Joulumarkkinat Plaza Mayorilla. Siellä myytiin kaikenlaisia vappukoristeiden näköisiä härpäkkeitä, joita espanjalaiset ostivat jouluksi. Joulu on täällä paljon värikkäämpi ja iloisempi juhla kuin Suomessa.
El Corte Inglés -tavaratalon jouluvalot.
Oli ihanaa nähdä perhettä pitkästä aikaa! Olin jo melkein unohtanut, miten hauskaa on kuunnella Annen ja Jussin läpänheittoa, jossa ei ole päätä eikä häntää! ;) Tuntui haikealta, kun saatoin äidin, isän ja Jussin 28. päivä lentokentälle. Jäin vilkuttamaan, kun he olivat jo menneet turvatarkastuksesta läpi, ja olin jo lähdössä pois, kun piti vielä palata katsomaan, josko yhä näkisin heistä vilahduksen! :) Mutta ei kyllä tehnyt yhtään mieli palata Suomeen samaa matkaa. Vaikka te rakkaat Suomessa olettekin usein mielessä, rakastan elämääni ja uusia ystäviäni täällä enkä halua että vuoteni Espanjassa loppuu koskaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
