Näyttelyn avajaiset

Kävin eilen taas Madridin Suomi-instituutissa taidenäyttelyn avajaisissa. Ana ja Dolores (matematiikalta) tulivat mukaan tutustumaan kulttuuriini. Tällä kertaa vuorossa oli valokuvataide. Näyttelyssä oli esillä kahden nuoren naisvalokuvaajan töitä, yhdeksän kummaltakin. Toinen oli suomalainen Nanna Saarhelo ja toinen uruguaylainen Verónika Marquez. Saarhelon kuvat olivat aika peruskauraa: miellyttivät silmää mutteivät herättäneet mitään tunteita. Marquezin valokuvat olivat kaikki omakuvia, ja useimmissa hän poseerasi joko puolialasti tai alasti. Pitää olla aika narsisti kehdatakseen esitellä ja kaupata huikeaan hintaan sarjaa valokuvia, joiden aiheet ovat Minä uimapuvussa, Minä suihkussa, Minä alasti seinäkellon vieressä ja niin edelleen. Tai ehkä me emme vain ymmärrä taidetta! Ensimmäinen valokuva on Marquezin, toinen Saarhelon.





Tällä kertaa en päässyt juttusille suurlähettilään kanssa ;) mutta sen sijaan kaikenkarvaiset nuoret espanjalaismiehet yrittivät kyllä jututtaa meitä. Lyhyen tilanneanalyysin ja erehtymättömän psykologisen silmämme ansiosta Ana, Dolores ja minä päädyimme siihen, että huomattava osa näyttelyn avajaisvieraista oli tullut paikalle vain ja ainoastaan siksi, että vaaleat suomalaistytöt ovat Espanjassa kauniin ja helpon maineessa.

Urpoista urpoin oli kauppatieteiden opiskelija, joka kysyi minulta, kuinka paljon asukkaita Helsingissä on. Vastasin, että puoli miljoonaa. Tyypin kommentti oli, että Helsinki on sitten varmasti onnettoman tylsä paikka. Tuskin siellä voi edes käydä ulkona, ja minä lienen onnellinen, kun olen päässyt pois Helsingistä Madridiin. Muutama kuukausi sitten olisin auliisti myöntänyt, että eihän Helsingin ja Madridin yöelämistä voi puhua samana päivänä. Nyt suutuin ihan tosissaan, kun rakasta entistä kotikaupunkiani arvosteltiin. Korotin ääntäni, kun vakuutin tietäväni omasta kokemuksesta, että Helsingissä voi käydä ulkona ja pitää huippuhauskaa ihan minä tahansa viikonpäivänä. Katseeni oli kai aika murhaava, koska urpo tajusi vihdoin vihjeen ja jätti meidät rauhaan. Minusta on tulossa täällä oikein isänmaallinen! Mutta toisaalta veikkaan, että jos Suomessa joku uskaltaa haukkua Madridia, niin tulee tupen rapinat! ;)

Suomen yöelämästä tuli mieleen keskustelu, jonka kuulin sattumalta metrossa. Joku suomalainen poika jutteli englanniksi parin vaihtarikaverinsa kanssa ja selitti, että Suomessa on kyllä sinänsä hauskaa käydä ulkona, mutta kun suomalaistytöt ovat niin kylmiä, että heille on vaikea mennä juttelemaan eikä siksi oikein käy flaksi! ;) Espanjalaiset eivät ilmeisesti ole tietoisia tästä pikku probleemasta.

Tutkielma ihmisoikeusrikoksesta

Olen rikkonut periaatteeni, etten tee täällä opiskelujen eteen yhtään enempää, kuin mikä on aivan välttämätöntä: päätin kirjoittaa Chilen historia 1900-luvulla -kurssille lopputyön, joka on vapaaehtoinen! Pelkällä tenttillä pääsisi läpi, mutta työ kuulosti niin mielenkiintoiselta, että luistin periaatteestani. Varmaan tiedättekin, että Pinochetin sotilasdiktatuurin aikana (1973-1990) chileläiset viranomaiset syyllistyivät yleisesti ihmisoikeusrikoksiin. Tapaukset on demokratian aikana tutkittu ja raportoitu, ja jostain syystä UAM:ssa on arkisto kyseisiä raportteja.

Työ koostuu siitä, että tutkii alkuperäisten dokumenttien perusteella tiettyä tapausta, yhdistää sen historialliseen viitekehykseen ja pohtii lopuksi totuuden, oikeuden ja sovinnon merkitystä demokratisaatioprosessissa. Professori kopioi minulle kaikki dokumentit, jotka liittyvät yhteen ihmisoikeusrikoksen uhriin, Nelson Carrasco Bascuñániin. "Kaikki" tarkoittaa pariasataa sivua dokumentteja: oikeuspöytäkirjat, syntymätodistukset, ruumiinavaustulokset, tapaukseen liittyvät lehtileikkeet, todistajanlausunnot, yksityiskohtaiset raportit poliisitutkimuksista...

Tuntuu hurjalta lukea raportteja. Niistä välittyy aika kokonaisvaltainen kuva surmatusta, aina sormenjälkiä myöten. Kyseisen illan tapahtumat ovat kuin elokuvasta, mutta eivät ole fiktiota vaan täyttä totta. Todistajat ja syylliset ovat todellisia henkilöitä, jotka suurella todennäköisyydellä ovat vielä elossa. Uhri surmattiin 24.4.1984. Onhan siitä pitkä aika (minä en ollut silloin vielä syntynytkään), mutta toisaalta ei kyse ole mistään esihistoriasta. On erikoista ajatella, että olen lukenut nimellä varustetut todistajanlausunnot ja voisin teoriassa törmätä johonkin syyllisistä. Välillä mietin, mitä heille nyt kuuluu ja ajattelevatko he koskaan tuon illan tapahtumia. Luultavasti he ovat ihan tavallisia viisikymppisiä perheenisiä ja diktatuurin aika on heille enää kaukainen muisto.

Tutkielman aihe on mielenkiintoisempi kuin minkään, minkä olen kirjoittanut. Tällaista mahdollisuutta minulle ei tarjoutuisi Helsingissä. Vaikka syyni valita juuri Madrid vaihtokohteeksi eivät liittyneet opintoihin millään lailla, on mukavaa, että Madrid tarjoaa kokemuksia myös akateemiselta kannalta. Olen muuten päättänyt, että ilahdutan jotain feissaria ja ryhdyn Amnesty Internationalin jäseneksi ja kuukausilahjoittajaksi, kun palaan Suomeen. Nyt tuntuu siltä, että haluan vaikuttaa siihen, että ihmisoikeudet toteutuvat maailmassa! :)

Tiedon lähteillä

Kävin tänään aamupäivällä Biblioteca Nacionalissa eli Espanjan Kansalliskirjastossa lukemassa yhtä kirjaa kandintyötäni varten. En ollut koskaan ennen käynyt siellä sisällä, ja tietämättömyydessäni kuvittelin sen muistuttavan prameaa julkisivua lukuunottamatta tavallista kirjastoa. Olin väärässä. En tiedä, mitä mittaamattoman arvokkaita käsikirjoituksia ja vuosisatojen kellastamia kirjoja Kansalliskirjaston holveissa oikein säilytetään, mutta tarkoin niitä varjellaan!



Heti ovella joutui ensimmäisen tiskin eteen. Virkailijalle piti näyttää henkilöllisyystodistus ja selittää, millä asialla oli. Koska minulla ei ollut Kansalliskirjaston kirjastokorttia, sain rintaan keltaisen Visitante-tarran. Seuraavaksi piti asettaa laukku läpivalaisulaitteen hihnalle ja kävellä metallinpaljastimen läpi. Näin olin päässyt eteishalliin asti. Siellä sain uudelleen selittää aikeeni turvamiehille, jotka selasivat läpi muistiinpanolehtiöni, katsastivat henkilöpaperini ja tarkastivat penaalini sisällön. Käry kävi, kun minulla oli penaalissa yliviivaustussi ja viivotin. Ne piti jättää laukun kanssa narikkaan. Vesipulloa ei myöskään saanut ottaa kirjastosaleihin mukaan.

Sitten pääsin jo varsinaisesti kirjaston puolelle ja seuraavan tiskin ääreen, jossa taas kysyttiin passia. Sain kirjastokorttihakemuksen täytettäväksi. Siinä tiedusteltiin henkilötietojen lisäksi muun muassa koulutustaso ja tutkimusaihe. Kun lomake oli täytetty, vein sen ties kuinka monennelle virkailijalle, joka skannasi passini, otti minusta valokuvan (kas kun ei sormenjälkiä) ja tulosti minulle kirjastokortin. Sain vaihtaa keltaisen tarran siniseen, jossa luki Lector.

Tarkoin varjeltuja kirjoja ei tietenkään saa lainata kotiin (nehän saattaisivat kohdata siellä vaikka viivottimen), mutta kortilla niitä voi pyytää luettavaksi kirjaston lukusalissa. Kirjat eivät siis ole esillä, vaan ne pyydetään tiskiltä täyttämällä lappu. Siinä vaiheessa kirjastokortti otetaan pantiksi. Kirjan hakemisessa kestää 20 minuuttia, ja sitä odotellessa minulle osoitettiin lukusalista paikka. Miten kuvittelinkaan saavani itse päättää, mihin istua! Kun poistuin kirjastosta, vartijat lehteilivät taas muistiinpanoni läpi ja tonkivat penaalini sisällön. Kokemuksesta viisastuneena olin ottanut passin esille jo valmiiksi, ja kysyttiinhän sitä. Turvatoimet olivat kaiken kaikkiaan sitä luokkaa, että ydinasetehtaalle on varmasti helpompi pujahtaa sisälle kuin Espanjan Kansalliskirjastoon.

Ensikosketus espanjalaisiin pankkeihin

Minusta tuli tänään Santander-pankin asiakas. Toissapäivään asti kuvittelin, että espanjalaisen pankkitilin avaaminen olisi ulkomaalaiselle pitkällinen ja hankala prosessi, ellei peräti mahdotonta. Siksi en edes hankkinut asiaa, ennen kuin havaitsin Nordean alkaneen periä huhtikuun alusta lähtien nostoprovisiota jokaisesta automaattinostosta ulkomailla. Koska minua ei innosta tukeaa Nordeaa säännöllisillä lahjoituksilla, päätin marssia pankkiin heti seuraavana aamuna tiedustelemaan, onnistuisiko tilin avaaminen. Ja sehän onnistui! Mikään ei olisi voinut olla helpompaa. Pankissa ei ollut jonoa, ja passia ja opiskelutodistusta vilauttamalla tili aukesi alle puolessa tunnissa. Automaattikortti tulee kotiin postissa viikon sisällä. Suomalaiselta tililtä voi siirtää rahaa euroalueen maihin ilmaiseksi, ja laitoinkin jo ensimmäisen rahasiirron matkaan. Suosittelen lämpimästi Espanjaan vaihtoon, töihin tai harjoitteluun lähteville espanjalaisen tilin avaamista!

Pankkisuhde on selvästi täällä kahden ihmisen (pankkivirkailijan ja asiakkaan) välinen suhde. Ehdin konttorissa havainnoida, keitä siellä kävi ja miten heitä palveltiin. Niin kuin Suomessa valtaosa asiakkaista oli eläkeikäisiä. Se ei siis yllättänyt, mutta palvelun laatu sitäkin enemmän: se oli lämpimän ystävällistä vaikuttamatta lainkaan mielistelyltä. Eräskin vanha herra tuli tiedustelemaan vakiovirkailijaltaan, josko huhtikuun alkupäivinä olisi ehtinyt tulla tilitapahtumia. Virkailija huikkasi herralle tervehdyksen heti, kun tämä linkutti sisään. Herra sai odottaa hetken, että pankkineidin edellinen asiakas sai asiansa hoidettua. Sitten puitiin yhdessä, mitä eri tilitapahtumat oikein olivat. Kaikki tuntui olevan kunnossa, niin herra saattoikin siirtyä raportoimaan lonkkaleikkauksesta toipumistaan. Lopuksi virkailija saattoi herran ovelle ja lähetti terveisiä vaimolle. Ja hymy vaikutti aivan aidolta.

Cuenca ja Segóbriga

Kävin tänään Erasmus Student Networkin järjestämällä päiväretkellä Cuencassa, joka sijaitsee noin parin tunnin ajomatkan päässä Madridista. Meitä lähti aikaisin aamulla matkaan bussilastillinen vaihtareita. Menomatkalla poikkesimme Segóbrigassa, joka oli kukoistava kaupunki Rooman valtakunnan aikaan, mutta josta on nykyisin jäljellä vain rauniot. Segóbrigan talouden moottori olivat kaivokset, joissa tuotettiin eräänlaista lasimassaa (latinaksi lapis specularis). Mitään muuta syytä asettua seudulle ei ollutkaan, koska Segóbriga sijaitsee keskellä erämaata. Ennen roomalaisten tuloa alueen vähäiset asukkaat keskittyivät lampaiden kasvattamiseen, ja mikään ei ilmeisesti ole muuttunut parissa tuhannessa vuodessa, koska lammaslaumat paimenineen kuuluivat vieläkin maisemaan. Yksi paimen innostui poseeraamaan meille turisteille! ;)



Segóbrigassa asui 100- ja 200-luvuilla enemmän ihmisiä kuin provinssin pääkaupungissa Cuencassa nykyisin. Se oli vilkas ja menestyvä kauppapaikka, jonka asukkaita viihdyttivät teatteri, anfiteatteri ja kylpylä. Meitä kierrätettiin ensin pikkuruisessa museossa ja näimme videon paikan historiasta. Sitten opas esitteli meille kaupungin rauniot. Teatteri on säilynyt huomattavan hyvässä kunnossa:



Saavuimme Cuencaan suunnilleen lounasaikaan. Kiipesimme ensin parkkipaikalta San Pablon sillalle, jolta näki hyvin kuuluisat "riippuvat talot" joen toisella puolella. Cuenca on kuuluisa taloista, jotka on rakennettu aivan, kuin ne nousisivat suoraan kallioseinämästä. Pohjakerroksen seinät tosiaan ovatkin osa kalliota. Ensimmäisessä kuvassa on Puente de San Pablo, toisessa kuvassa Iris, Stéphanie, Sara ja joku Saran kaveri poseeraavat riippuvien talojen edessä.





Kävimme syömässä tapaksia vähän kauempana turistinähtävyyksistä, ja minä maistoin (tietääkseni) ensimmäistä kertaa sian suolia. Ne maistuivat ihan hyvältä, kunhan unohti, mitä oli syömässä.

Iltapäivällä kävimme ensin tiedemuseossa ja siellä planetaariossa. Esitys oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta tuolit olivat turhan mukavia ja lyhyiksi jääneet yöunet kostautuivat siten, että melkein kaikki torkkuivat läpi esityksen. Minä pysyin suomalaisella sisulla hereillä, vaikka välillä ummistinkin silmät pieneksi hetkeksi.. Itse museon kiertämiseen jäi hyvin vähän aikaa. Siellä esiteltiin ihmiskunnan historiaa ja tulevaisuudennäkymiä (kunnianhimoinen aihe) ja Castilla-La Manchan nykypäivää. Huomiota kiinnitti erityisesti jumalattoman kokoinen ikiliikkuja, jossa vieri pallo pitkin rataa ja erilaiset rattaat pyörivät:



Sitten jatkoimme jo matkaa Plaza Mayorille ja Abstraktin taiteen museoon. Siellä oli esillä maalauksia espanjalaisilta taiteilijoilta, joiden töitä olin nähnyt Reina Sofiassa. Lopuksi kiersimme kaupunginmuuria ja kiipesimme linnoituskukkulalle, jolla ei ole eikä ole koskaan ollutkaan linnoitusta. Sieltä oli aika kivat näkymät, vaikka Cuencan seutu onkin kuivaa ja karua.





Oli vaihteeksi mukava matkustaa Erasmus-porukalla. Pelkäsin, että turhautuisin jatkuvaan odotteluun, kun 50 hengen ryhmä liikkuu hyvin hitaasti ja aikataulut eivät koskaan pidä. Muistan, miten Iris ja minä tuskailimme Toledon-matkalla lokakuussa, miten paljon aikaa tuhraantui hitaampien ja mattimyöhäisten odottamiseen. Pelkäsin tuhraan! En joutunut odottelemaan lainkaan, koska olen ilmeisesti puolen vuoden aikana sisäistänyt, että aikatauluista ei pidetä kiinni. Jos matkan piti jatkua neljältä, varttia yli neljä alkoi olla syytä lähteä tapaamispaikalle päin! ;)

Vapaaehtoistyötä

Olen käynyt lokakuusta lähtien kerran viikossa vapaaehtoistyössä kansalaisjärjestössä nimeltä Proyde (www.proyde.org). Se on suurehko kansalaisjärjestö, jolla on lukuisia kehitysyhteistyöprojekteja ympäri maailmaa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Proyden tavoite on edistää erityisesti koulutusta. Toisaalta valtaosa projekteista liittyy koulutukseen (laajasti ymmärrettynä), toisaalta Proyde järjestää Espanjassa erilaisia tiedotuskampanjoita. Proyde ajoi Educación para el Desarrollo -ideaa kauan ennen, kuin se liitettiin koulujen viralliseen opetussuunnitelmaan. Kyse ei ole erillisestä oppiaineesta vaan pikemminkin teemasta, jota pitäisi käsitellä eri aineiden tunneilla ja jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta kehityskysymyksistä. Vertailukohtana voisi pitää sitä, miten Suomessa on hiljattain lisätty lukion opetussuunnitelmaan eri aihekokonaisuuksia kuten esimerkiksi Yrittäminen.

Osa projektien rahoituksesta tulee Reilun kaupan tuotteiden maahantuonnista ja myynnistä eteenpäin. Reilu kauppa on Espanjassa vielä lapsenkengissä. Tuotteita ei ole saatavilla tavallisista kaupoista (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) ja idea ei ole suurelle yleisölle tuttu. Valtaosa opiskelijoista, joiden kanssa olen jutellut aiheesta, ei tiennyt mitä Reilu kauppa tarkoittaa. Suomessa se on nyt muodissa ja siitä puhutaan niin paljon, että täytyy elää kaapissa välttyäkseen kuulemasta siitä. Vai johtaako minua harhaan se, että suurin osa suomalaisista kavereistani on poikkeuksellisen valveutuneita mitä tulee Reiluun kauppaan ja kehitysyhteistyöhön?

Nyt kun järjestö on esitelty, pääsen siihen, mitä minä olen tehnyt näiden kuukausien aikana. Olen päivittänyt nettisivuille tietoa Reilun kaupan tuotteista, kääntänyt lyhyitä kuvauksia tuottajista englannista espanjaksi ja kirjoittanut kysymyksiä ja vastauksia Reilusta kaupasta ja eettisestä kuluttamisesta. Viime viikolla aloin kääntää ranskasta espanjaksi nettisivuille lisättävää peliä, joka opettaa Reilun kaupan perusteet perulaisen kahvinviljelijän tarinan kautta.

Olen iloinen siitä, että olen saanut tehdä niin monenlaisia ja mielenkiintoisia hommia! Toki aseta tavarat laatikosta hyllylle -tyyppiset työt ovat erittäin tärkeitä, mutta niistä ei opi oikeastaan mitään ja niitä voi tehdä kuka tahansa. Tuntuu hienolta huomata, että osaamisestani on hyötyä. Voisin kuvitella tekeväni käännöstöitä ihan ammatikseni, niin on ollut hauska saada vähän esimakua siitä, millaista työ on. Aluksi pelkäsin, etten osaa päivittää nettisivuja tai kääntää tekstejä espanjaksi, mutta vapaaehtoisten koordinaattori Charlotte ei ottanut vastusteluani kuuleviin korviinsa, ja lopulta molemmat hommat sujuivat ihan hyvin.

Päivittämäni lista Reilun kaupan tuotteista on Proyden nettisivun (www.proyde.org) oikeassa laidassa (Catálogo). Tuotteet on ryhmitelty tyypin mukaan (elintarvikkeet, tekstiilit, korut...). Kysymykset ja vastaukset Reilusta kaupasta ovat osoitteessa

http://www.lasalle.es/proyde3/comercio_justo/paginas_web/FAQComercioJusto.htm

ja eettisestä sijoittamisesta osoitteessa

http://www.lasalle.es/proyde3/comercio_justo/paginas_web/FAQConsumoResponsable.htm.

Niihin pääsee myös etusivulta klikkaamalla sivun vasemman laidan valikosta Comercio Justo tai Consumo Responsable ja sitten alhaalta linkkiä Preguntas frecuentes sobre Comercio Justo / Consumo Responsable. Valitettavasti tekstit ovat vain espanjaksi. Vaikka kirjoitinkin FAQ:n eri kirjojen ja nettisivujen pohjalta, kyse on aika pitkälti minun näkemyksestäni ja mielipiteestäni, joten saa olla eri mieltä. Otan mielelläni kritiikkiä vastaan!