Olin lauantaihin mennessä ehtinyt jo kyllästyä tutustumaan Madridiin yksin ja aloin olla vähän allapäin. Sitten kuin tilauksesta Isabel täältä asuntolasta ehdotti, että menisimme yhdessä Reina Sofia –museoon, ja sehän sopi minulle tietysti hyvin. Reina Sofia on toinen Madridin kahdesta kuuluisasta taidemuseosta, ja siellä esitellään modernia taidetta, muun muassa Picasson, Dalín ja Mirón töitä. Siellä oli niin paljon nähtävää, että kiersimme suosiolla vain kaksi kerrosta kolmesta ja silti minusta tuntui, ettei mitään ehtinyt katsella riittävän pitkään. Minä kuin pidän nimenomaan modernista taiteesta ja voisin katsella monia teoksia minuuttikaupalla. Prado on Reina Sofiaa isompi ja sen ehdin kyllä hyvin kävellä läpi yhdellä kertaa! Mutta enköhän ehdi Reina Sofiaan ihan tarpeeksi monta kertaa tämän vuoden aikana.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli La noche en blanco, Madridin Taiteiden yö. Kaikki museot olivat auki aamukolmeen asti ja niihin oli ilmainen sisäänpääsy, ja keskusta oli muutenkin täynnä teatteria, konsertteja ja taidetta laajasti ymmärrettynä. Pari asuntolan tyttöä oli lähdössä pyörimään kaupungille ja minua kysyttiin mukaan, mistä olin kauhean iloinen. Olen piireissä! :D Lähdimme opaskirjasella varustautuneina kiertämään keskustaa ja osuimme ensiksi Puerta de Alcalálle, missä huhun mukaan oli alkamassa valospektaakkeli aivan pian. Show alkoikin oikein lupaavasti, kun portti peittyi valkoiseen savuun, mutta mitään muuta ei sitten seurannutkaan.
Jatkoimme matkaa pitkin Gran Víaa, joka oli suljettu autoilta. Tungoksesta päätellen koko Madrid oli kaduilla. Gran Víalla oli nuoren taiteilijasakin performanssi, jossa he sulkivat itsensä liidulla maahan piirretyn ”yksiön” sisäpuolelle. Katuun oli piirretty kämpän pohjapiirros aina vessapyttyä ja liettä myöten. Yksiö oli niinkin uskomattoman pieni kuin 35 neliötä, ja performanssin tarkoituksena oli herättää keskustelua siitä, pystyykö sellaisessa edes elämään, viihtymisestä nyt puhumattakaan. Minun entinen kämppäni Suomessahan on 26 neliön kokoinen…
Yhtäkkiä alkoi sataa, ensin hiljaa tihuttaen, sitten kaatamalla. Päätimme mennä pitämään sadetta El Hawaiianoon, jossa tarjoiltiin cocktaileja ja jonka sisustus oli viimeisen päälle Havaiji-teeman mukainen. Juomien kylkiäisinä tuotiin vatikaupalla pähkinöitä, oliiveja, suklaakeksejä ja muuta naposteltavaa, ja naisasiakkaat saivat kaikenlaista kukkasälää koristeiksi. Ylempi kuva on Nereasta ja minusta havaijilaisittain koristautuneina ja alempi juomakulhoista.
Drinkkien jälkeen emme enää kokeneet tarvetta vaeltaa ympäriinsä etsien yön kulttuuritarjontaa vaan jatkoimme baariin, ja sieltä vielä toiseen ja kolmanteen. Ne olivat kaikki tyypillisiä espanjalaisia pieniä, intiimejä, täpötäysiä tanssipaikkoja. Suomessa baariin mennään istumaan ja juomaan, mutta Espanjan baareissa ei edes ole tuoleja ja pöytiä, ainoastaan baaritiski ja tyhjää tilaa tanssimista varten. Kahvilat, jotka ovat auki läpi yön ja joissa tarjoillaan kahvien ja pikkusuolaisten lisäksi alkoholijuomia, ovat asia erikseen. Palasimme kotiin ”aikaisin” – siinä viiden pintaan – ja silloin tunnelma baarissa oli vielä aivan katossa eikä sulkemisaika ollut lähelläkään. Madridissa kai tosiaan juhlitaan auringonnousuun asti! Oli ihan huippuhauska ilta.
Sunnuntaina en tehnyt mitään kovin ihmeellistä. Opettelin käyttämään ostamaani kameraa (lauantain kuvat otettiin María Josén kameralla) ja räpsin kuvia, harmittelin sitä että netti oli rikki, katsoin telkkarista Billy Elliotin espanjaksi dubattuna ja kävin kaupungilla jaloittelemassa. Plaza de Oriente oli täynnä kaikenlaisia esiintyjiä turisteja huvittamassa: oli eläviä patsaita, tangoa tanssiva pari, nukketeatteria ja musiikia. Täällä tapahtuu koko ajan jotain. Helsinki tuntuu varmaan Madridin jälkeen pystyyn kuolleelta kyläpahaselta.
