Viikonloppu!

Kuluva viikko oli aika raskas, koska oli paljon kaikenlaista hoidettavaa. Kurssi-ilmoittautumisia varten piti palauttaa lomakkeita ja alkuviikosta lisästressinä oli lompakon katoaminen. Oli ihanaa päästä viikonlopun viettoon. Päätin olla ajattelematta kouluasioita tippaakaan kolmeen kokonaiseen päivään ja omistautua rentoutumiselle. Tämä on viimeinen viikonloppuni täällä asuntolassa, ja siksi halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa asuntolakavereideni kanssa. Perjantaina oli minun läksiäisjuhlani (ensimmäinen osa ;)). Haimme kotiin pizzaa ja juttelimme pikkutunneille asti. Lauantaina nukuimme puolillepäivin ja Nerea, Ana, Reyes, Arancha, Carmen ja minä lähdimme sitten terassille. Täällä on vielä oikein mainio terassikeli. Varjossa on alle 20 astetta, mutta auringossa on mukavan lämmin. Kuvassa on Nerea, Ana ja minä.



Illalla vein ensimmäisen kuorman tavaroitani uuteen kämppään. Vaikka virallisesti muutan vasta kuun lopussa, minulla on jo avaimet ja huoneeni on vapaa, niin voin muuttaa kaikessa rauhassa parin päivän aikana. Eipä minulla kyllä paljoa tavaroita olekaan, kun Suomesta ei voinut tuoda pariakymmentä kiloa enempää. Kun saavuin uuteen kotiini matkalaukkuineni, siellä oli yllätyksekseni fiesta alkamassa. Kämppikseni Fanny ja Malsure olivat kutsuneet kymmenisen vierasta syömään illallista ja etkoille. Minut kutsuttiin mukaan, ja oli oikein mukava alkuilta. Kaikki vieraat vaikuttivat kivoilta, mikä on hyvä asia, koska tulen varmaankin viettämään paljon aikaa Fannyn ja Malsuren ystävien kanssa. Minä haluan asua ystävieni, en tuntemattomien kanssa, ja siksi minulle on tärkeää, että ystävystyn kämppisteni kanssa. Vaikutelma uudesta kodista oli lupaava. Lauantai-ilta minun kotonani: reggaeton soi, hyvää seuraa, herkullista ruokaa ja tinto de veranoa. Täydellistä! :) Minun piti kyllä lähteä jo puoli yhdentoista aikaan minun piti lähteä, koska olin sopinut lähteväni ulos asuntolan tyttöjen kanssa. Menimme El Hawaiianoon, jossa olin käynytkin jo kerran. Se on havaijilaistyylinen baari, jossa tarjotaan drinkkejä ja koko visiitti on kuin spektaakkeli. Näyttävin drinkki on Volcán-cocktail, joka päästi savua kuin purkautuva tulivuori. Alemmassa kuvassa minä, Reyes, Carmen, Arancha, Nerea ja Ana.





Tänään kävin Nerean, Aranchan ja Reyesin kanssa kahvilla ja sitten Retirossa kävelyllä, koska taas oli aurinkoinen päivä. Lehdet alkavat jo vaihtaa väriä, ja puisto oli huippukaunis. Ajattelin, että juuri tämän haluaisin teidän kaikkien näkevän uudesta kotikaupungistani. Iltapäivällä katsoimme romanttisen komedian dvd:ltä. Tänä iltana vein toisen satsin tavaroitani uuteen kotiin. Tytöt olivat viettämässä rauhallista koti-iltaa (älä siis, Äiskä, huolehdi siitä, että kämpässä olisi joka päivä bileet!) ja joka huoneessa paloi kynttilöitä. Tunsin tulevani kotiin! Olin jo ehtinyt surra sitä, että lähden asuntolasta, missä on ollut niin hauskaa. Tänään tuntui kuitenkin, että on ihanaa päästä oikeaan kotiin - asuntola ei ole ihan sama asia.

Viikonloppu oli kokonaisuudessaan aika ihana. Parasta siinä oli kuitenkin se, että kuulin perjantaina, että Jussi tulee sittenkin Madridiin jouluna äiskän, iskän ja Annen kanssa! Siitä saan kiittää Sigmund Freudia: Jussi on viime aikoina lukenut Freudin Unien tulkintaa, ja osasi sen ansiosta tulkita näkemänsä unen viestiksi siitä, että hän alitajuisesti haluaakin tulla Madridiin. Olen niin tyytyväinen!

Oikeuden edessä ja muuttoaikeissa

Vaikka lompakko palautettiin minulle keskiviikkoiltana, minun piti silti mennä torstaina tuomarin puheille antamaan todistukseni. Epäillyt eivät saapuneet paikalle, mikä ei ihmetyttänyt ketään. En uskaltanut enää mennä muuttamaan lausuntoani, ja opettelin hermostuneena ulkoa papereihin kirjatun sadun mustasta esineestä, jonka näin kerjäläisten kädessä. Lisäsin tosin, että en tarkemmin ajateltuna mene vannomaan mitä näin, koska olin niin sekaisin. Minua oli kokoontunut kuulemaan neljä ihmistä, joista yksi oli ilmeisesti tuomari ja muut virkailijoita. Tilanne oli kuin saksalaisesta rikossarjasta. Pelkäsin kuollakseni, että tuomari huomaisi minun valehtelevan, mutta loppujen lopuksi sain sanoa sanottavani ihan rauhassa. Ja olisikin aika epätodennäköistä, ettei minua uskottaisi. Kaikki ovat täällä toki tasa-arvoisia lain edessä, mutta jotkut ovat kyllä tasa-arvoisempia kuin toiset. Väitän, että jos on 1) eurooppalainen, 2) nuori nainen, 3) kohteliaasti käyttäytyvä ja 4) vaalea ja sinisilmäinen, poliisien ja oikeuslaitoksen silmissä otsaan on tatuoitu "syytön". Tuomari julisti päätöksensä heti paikalla ja toiveeni toteutui: epäillyt vapautettiin syytteestä puutteellisen todistusaineiston takia. Jos heidät olisi tuomittu, minulla olisi nyt ihan kauhea olo. Kaikki sitä pitääkin kokea...

Tänä sunnuntaina muutan pois täältä asuntolasta! Olen kyllä viihtynyt täällä hyvin, mutta tänne ei voi kutsua vieraita, niin etsin siksi huoneen kimppakämpästä. Minulla oli uskomattoman hyvä tuuri: kävin katsomassa vain yhtä asuntoa ja heti tärppäsi. Monet kiertävät täällä kymmeniä kämppiä, ennen kuin löytävät mitään siedettävää. Olen kuullut lukemattomia kauhutarinoita räjähtäneessä kunnossa olevista läävistä ja oudoista kämppiksistä. Michelen entinen kämppis esimerkiksi poltteli kaiket päivät pilveä olohuoneessa.

Uusi asunto on samassa kaupunginosassa, jossa asun tälläkin hetkellä. Hyvät liikenneyhteydet, kalustettu, siisti asunto ja mikä tärkeintä, mukavat kämppikset. Tulen asumaan kahden sveitsiläisen tytön kanssa. Maksan myös vähemmän kuin nyt. Asuntolahuone kustantaa 470 €/kk, uusi kämppä vain 300€ plus vesi, sähkö, kaasu ja internet. Juoksevat kulut mukaanluettuina säästän ainakin satasen kuussa. Ja nyt siis voin tarjota yösijan! :) Uuden asunnon ainoa selkeä varjopuoli on, että kaikki ikkunat ovat kapeille sisäpihoille, joten auringonvalosta tai näkymistä ei voi nauttia.

Koko muuttohomma eteni aika vauhdilla: aloin katsella asuntoilmoituksia netistä vajaa kaksi viikkoa sitten, vastasin yhteen ilmoitukseen, kävin katsomassa kämppää, odottelin pari päivää vastausta ja viime viikonloppuna tytöt ilmoittivat minulle, että he valitsivat minut ja voin muuttaa tällä viikolla. Asuntolassa kai periaatteessa on kahden viikon irtisanomisaika, mutta ainakaan minun kohdallani siitä ei pidetty kiinni. Ilmoitin muutostani oikein kohteliaasti ja kehuin samaan hengenvetoon asuntolaa monisanaisesti, ja keskustelu ajautuikin siitä suotuisalle raiteelle. Encargada toivotti minulle hyvää jatkoa ja lupasi, että minulle löytyy kyllä huone asuntolasta koska vain, jos joskus tarvitsen apua. On mukava lähteä hyvissä väleissä.

Ihme on tapahtunut!

Olen syntynyt onnellisten tähtien alla! En voi uskoa hyvää tuuriani: lompakkoni löytyi! Olin jo luopunut toivosta, koska maanantaina soitettiin, että lompakko ei ole ilmaantunut. Mutta tänä iltana minua auttaneet poliisit soittivat ja ilmoittivat, että joku on löytänyt lompakon maasta ja palauttanut sen poliisille. Kävin heti paikalla hakemassa sen, ja kaikki, aivan kaikki, on tallella. Edes runsas 25 euroa käteistä ei ollut kelvannut kenellekään. Uskomatonta! Kuulemani mukaan täällä on erittäin harvinaista, että varastettu lompakko palautuu omistajalleen niin, ettei mitään ole viety. Olen aina uskonut, että olen poikkeuksellisen onnekas, ja nyt se tuli taas todistettua. Että olen tyytyväinen! Ainoa harmi, joka tapauksesta koitui on, että ehdin sulkea Visa Electronin (tietenkin heti paikalla!) ja joudun odottelemaan uutta korttia pari viikkoa. Suomalainen Sini, joka on myös täällä vaihdossa, on lainannut minulle rahaa. Iskän oli helppo siirtää hänen suomalaiselle tililleen vastaava summa. Rahastakaan ei siis ole huolta. Ja nyt olen oppinut läksyni: tästä lähin pidän ihan vainoharhaisen tarkasti huolta laukustani enkä kanna mukana mitään tarpeetonta.

Minut ryöstettiin.

Eiliseen asti kaikki olikin mennyt täällä niin täydellisesti, että olisi pitänyt aavistaa, ettei niin voi jatkua ikuisesti. Alkuillasta olin Michelen kanssa kävelyllä ja pysähdyimme Plaza Mayorilla katsomaan sirkustemppuja. Yhtäkkiä huomasin, että laukkuni vetoketju oli puoliksi auki ja kas, lompakko oli kadonnut! Huusin heti apua, ja aivan lähistöllä sattui olemaan pari siviiliasuista poliisia, jotka ottivat asian hoitaakseen. He pidättivät kaksi kerjäläistä, jotka olivat seisoskelleet vieressäni ja jotka kuulemma ovat poliisin vanhoja tuttuja. Lähdimme kaikki poliisiasemalle. Ruumiintarkastuksessa lompakkoa ei löytynyt kerjäläisiltä, mutta poliisit olivat varmoja, että he olivat syylliset. Yleensä he kuulemma nappaavat käteisen ja heittävät sitten lompakon pois.

Poliisit olivat kauhean ystävällisiä ja omistautuivat täysin minun auttamiselleni. Heidän avullaan tein rikosilmoituksen, johon kirjattiin kaikki mahdollinen, mitä lompakossa oli. Ja sitähän oli: minä tyhmänä ja sinisilmäisenä kanniskelin ympäri Madridia muun muassa HKL:n matkakorttia, Lyyra-opiskelijakorttia, verkkopankin tunnuslukulistaa, Kela-korttia, Visa Electronia, eurooppalaista sairasvakuutuskorttia ja liutaa muita kortteja. Rahaa lompakossa ei ollut kuin runsas 20 euroa. Epäillyiltä löytyi 20 euron seteli, mutta sehän saattoi tietysti olla heidän, niin ettei se vielä todista mitään. Rikosilmoitukseen liitettiin myös yksityiskohtainen selostus tapahtumien kulusta. Siinä luki, että olin nähnyt kerjäläisten käsissä jonkin mustan esineen, mikä muistutti lompakkoani. Huomautin, että se ei pidä paikkaansa, mutta minulle vakuutettiin, että tarina kuulostaa paljon paremmalta, kun siihen lisätään tuo lause! Lopulta allekirjoitin paperin toivoen, ettei ole tapahtumassa oikeusmurha.

Joka tapauksessa minulla on tapaaminen tuomarin kanssa torstaiaamuna. Tuomari päättää, tuomitaanko epäillyt ja määrätäänkö heidät korvaamaan jotain (mitä en usko). Saattaa myös olla, että joku löytää lompakon ja palauttaa sen poliisille. Minulle soitetaan maanantaina ja ilmoitetaan, onko lompakko ilmaantunut. Visa Electron ja tunnusluvut on nyt suljettu, joten se on kunnossa. Minulla ei vain ole täällä nyt yhtään rahaa, paitsi se vähä mikä Michelellä oli lainata minulle.

Mutta kaiken kaikkiaan onni onnettomuudessa. Laukussa oli aivan lompakon vieressä mp3-soitin, kännykkä ja avaimet, mutta niihin ei koskettu. Passi ja kamera olivat turvassa kotona. On tietysti rasittavaa uusia kaikki kortit, ja kuluuhan siihen rahaa, mutta aika vähällä pääsin. Lucillelta varastettiin pari viikkoa sitten lompakko ja kallis kamera teräaseella uhaten, mikä on mittaamattoman paljon traumatisoivampaa. Tärkeintä on, että minua ei vahingoitettu millään lailla! Tavarat nyt ovat vain tavaroita.

Tänään olin Irisin ja Ignacion kanssa köyhyyden vastaisessa mielenosoituksessa. Se sopi jotenkin aika hyvin tilanteeseen, kun olen nyt toistaiseksi rutiköyhä itsekin! ;) Mielenosoitus kulki pitkin Calle Alcaláta, joka oli suljettu liikenteeltä, ja siihen osallistui minun arvioni mukaan tuhansia ihmisiä. Tarkoituksena oli muistuttaa päättäjiä YK:n vuosituhattavoitteista, jotka eivät tule toteutumaan ilman huomattavasti suurempaa poliittista tahtoa. Iskulauseena oli "Rebélate contra la pobreza - más hechos, menos palabras" eli vapaasti käännettynä "Kapinoi köyhyyttä vastaan - tekoja lupausten sijaan".





Tänä viikonloppuna sain omakohtaisesti kokea, miten köyhyyden poistaminen on kaikkien etu. Täällä Espanjassa on aika lailla kodittomia, ja siksi taskuvarkaudet ovat erittäin tavallisia. Suomessa on niin turvallista, koska maksamalla paljon veroja takaamme kaikille ainakin kohtalaisen perustoimeentulon. Minusta niin on parempi. Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta, sitä turvallisempi.

Espanjalaista ruokakulttuuria

Tänään olin kokkikurssilla, jonka oli järjestänyt Erasmus Student Network yhteistyössä Gallina Blanca -ruokamerkin kanssa. Kuvittelin etukäteen, että jakautuisimme ryhmiin ja pääsisimme tositoimiin opetuskeittiössä. Olin ymmärtänyt väärin: meidät istutettiin saliin, jonka etuosassa oli keittiö, missä kaksi kokkia laittoi ruokaa ja selitti työvaiheita samalla. Pöytätasoa kuvasi kattoon ripustettu kamera, jonka kuva heijastettiin valkokankaalle. Oli vähän kuin olisi päässyt vakoilemaan jonkin ruokaohjelman nauhoitusta.



Kokit laittoivat espanjalaista ruokaa: perunamunakasta (tortilla española), paellaa ja jälkiruoaksi kookosvanukasta marenkinokareen kera. Lopuksi niitä sai maistella, ja kaikki oli kyllä herkullista, vaikka annoskoko oli aika nuuka. Ovella sai vielä Gallina Blancan tuotepaketin ja vieläpä keittokirjan! Nyt voin yrittää tehdä espanjalaista ruokaa kotona.

Täällä Espanjassa syödään oikein hyvin, olen ihastunut erityisesti tapaskulttuuriin. Kasvissyönti on täällä saanut jäädä - kun olen Espanjassa, elän kuin espanjalaiset, ja espanjalaiset ovat lihansyöjiä! Saa nähdä, mitkä muutkin periaatteet saavat tämän vuoden aikana jäädä. ;)

La Fiesta del Pilar Zaragozassa

Tänä viikonloppuna oli taas ESN-matka, tällä kertaa määränpäänä Zaragoza, joka on jonkin verran Helsinkiä isompi kaupunki ja joka sijaitsee Madridista koilliseen. Tämän viikon perjantai, Día de la Hispanidad, oli vapaapäivä koko Espanjassa. Historian tuntijat tietänevätkin, että 12. lokakuuta on Amerikan "löytämisen" vuosipäivä, ja se on entiselle siirtomaavallalle suuri merkkipäivä. Samana päivänä on Zaragozan suojelijan, Virgen del Pilarin juhla, joten Zaragozassa oli melkoinen hulina.

Me 215 innokasta vaihtaria lähdimme matkaan perjantaiaamuna kahdeksalta neljässä täpötäydessä tilausajobussissa. Bussimatka Zaragozaan kesti neljä tuntia, yksi pysähdys mukaanluettuna. Bussissa ehti siis jatkaa lyhyeksi jääneitä yöunia! Kun saavuimme perille, fiesta oli jo täydessä käynnissä. Kadut olivat täynnä väkeä, tanssi- ja lauluesityksiä, kansallispukuihin sonnustautuneita juhlijoita, ilmapallonmyyjiä ja muita kaupustelijoita... Lähinnä vertaisin tunnelmaa suomalaiseen vappuun, mutta mittakaava oli suurempi. Kiertelimme hetken Zaragozan historiallista keskustaa ja näimme kulkueen, jossa kukilla ja kullalla koristellulle korokkeelle istutettua Neitsyt Maria -patsasta kannettiin ympäri kaupunkia. Keskellä katedraaliaukiota oli toinen patsas, jonka juurelle oli tuotu kokonainen vuori kukkia.





Söimme lounaaksi tapaksia pienessä kuppilassa vähän keskustan ulkopuolella. Matkalla takaisin keskustaa kohti osuimme Paseo de la Independencialle juuri, kun siinä oli alkamassa kulkue. Erilaisiin kansallispukuihin pukeutuneet ryhmät tanssivat aragonilaista kansantanssia pitkin katua. Globalisaatio näytti taas kasvonsa: Kulkuetta sponsoroi Ikea!



Menimme viettämään siestaa Plaza de los Sitiosin nurmikentälle. Aukio oli täynnä pieniä myyntikojuja, joissa myytiin zaragozalaisia herkkuja kuten juustoja, makkaraa, marmeladia ja leivonnaisia. Aikamme lepäiltyämme jahkauduimme läheiseen supermercadoon hakemaan juomista, ja alkuilta kuluikin joutuisasti cuba libren ja sangrian merkeissä. Puistoon kokoontui illan mittaa suuri osa Erasmus-porukasta, ja valloitimme koko nurmikon. Kuvassa minä, Eduardo, Iris ja Lucille.



Kun aurinko oli jo laskenut ja alkoi tulla kylmä, lähdimme kävelemään kaupungilla. Paseo de la Independecialla oli menossa Espanjan kuuluisimman hiphop-ryhmän, Violadores del Verson konsertti, jota jäimme kuuntelemaan. Vaikka yleisesti ottaen inhoan hiphopia, se sopi ihan mukavasti tilanteeseen.



Konsertin jälkeen väsymys alkoi jo vähän painaa päälle, ja menimme kahville. Kofeiinin voimin kiertelimme ruuhkaisilla kaduilla vähän lisää ja lopulta menimme La Traviata -nimiseen baariin, missä soi juuri minun makuuni espanjankielisiä hittejä 2000-luvulta.

Palasimme bussille aamuviideltä. Paluumatka Madridiin meni nopeasti, koska torkuin koko matkan. Pääsin kotiin puoli yhdentoista aikaan ja suoraan sänkyyn. Tuntui hassulta mennä nukkumaan, kun kaikki muut alkoivat heräillä, mutta ei se nukahtamista haitannut. Heräsin varttia yli kuusi illalla, mikä taitaa olla ennätys! Olinpahan ainakin ehtinyt nukkua tarpeeksi. Matka oli kaiken kaikkiaan tosi hauska! Zaragozaan pitäis kyllä mennä uudestaan, koska nyt ei väenpaljouden takia voinut kunnolla katsella nähtävyyksiä. Mutta la Fiesta del Pilar oli ehdottomasti käymisen arvoinen, erityisesti kun oli hyvä porukka!

Neljäs viikko menossa

Tajusin eilen, että olen ollut täällä Madridissa jo melkein kuukauden. Aika menee kauhean nopeasti! Ennen kuin huomaankaan, on jo kesä ja aika palata Suomeen. Aloin oikein ahdistua ajatuksesta, että viivyn vain yhden vaivaisen lukuvuoden. Älkää nyt ymmärtäkö minua väärin, minulla on ikävä monia rakkaita ihmisiä Suomesta, ja siksi on tietysti ihana palata. Mutta mitään muuta en Suomesta kaipaakaan, joten oikeastaan te voisitte pikemminkin tulla tänne! ;)

Maanantaina kävin Iriksen kanssa salsatunnilla La Gramola -baarissa. Siellä tanssittiin parisalsaa, mikä oli minulle uutta, mutta loppujen lopuksi askeleet ovat ihan samat. Oli ihanaa salsata pitkästä aikaa! Harmi vain, että parini ei oikein osannut tanssia (ei millään pahalla) ja on vaikea tanssia, kun mies ei vie. La Gramolassa tapasin suomalaisen tytön, joka oli ollut elokuussa samassa lähtöorientaatiossa ja tuutoritapaamisessa kuin minä! Hän oli ihan yhtä ihastunut Madridiin kuin minäkin. Salsatunnin jälkeen kävimme porukalla kiertämässä pari paikkaa siinä kulmilla. Täällä on aika paljon kilpailua asiakkaista, niin baarien sisäänheittäjät lupaavat usein ilmaisen juoman, joka saattaa olla shotti, olut tai sangria. Sen suomalaistytön kaveripiiri oli keksinyt halvan tavan viettää iltaa: viipyä joka baarissa sen verran, että saa juotua talon tarjoaman "tervetuliaisdrinkin" ja siirtyä sitten seuraavaan paikkaan. Olihan se ihan hauskaa, mutta jotenkin minusta oli silti moraalisesti kyseenalaista kärkkyä ilmaisia drinkkejä ilman minkäänlaista aikomusta ostaa mitään.

Eilen tapasin brasilialaisen Carolin, joka on Kaisan ystävä ja sattuu olemaan vaihdossa täällä Madridissa, vieläpä samassa yliopistossa kuin minä. Carol oli ollut vaihto-oppilaana Suomessa ja puhui yhä yllättävän hyvää suomea. Olen aina säälinyt vaihtareita, jotka sijoitetaan maaseudulle, mutta Carol oli kuulemma viihtynyt mainiosti pikkupaikkakunnalla Imatran lähellä. Carol toi mukanaan ison possen muita brasseja (brasilialiset kai menevät porukalla kaikkialle), ja kävimme parissa tapaspaikassa Plaza de Santa Anan lähistöllä. Minulle kyllä puhuttiin espanjaa, mutta brassit puhuivat tietysti keskenään portugalia. Minua harmitti, kun en oikein pystynyt seuraamaan keskustelua, mutta kyllä sitä kuunteli ihan ilokseen. Tulin siihen tulokseen, että Brasilian portugali kuulostaa vieläkin kauniimmalta kuin espanja! Aloin suunnitella, että haenkin parin vuoden päästä Etvo-vapaaehtoiseksi Brasiliaan enkä espanjankieliseen Amerikkaan. Saa nyt nähdä.

Lähdin tänään laskareista yhtä matkaa parin espanjaisen kanssa, ja he innostuivat kuvailemaan minulle espanjalaista työkulttuuria. Kaikkien espanjalaisten unelma on kuulemma olla funcionario (virkailija), koska se on niin leppoisa työ, käytännössä suojatyöpaikka. Virkailijan työpäivä täällä Espanjassa menee kuulemma näin:

9.00 työaika alkaa.
9.30 virkailija saapuu töihin.
10.00-10.30 aamupalalla.
11.30-12.15 kahvittelua.
13.30-14.45 lounastauko.
15.00-15.30 kahvitauko.
16.00 kotiin.

Nauroin ihan katketakseni, mutta täytyy kyllä sanoa, että tuossa on tietty annos totuutta mukana. En suinkaan halua kyseenalaistaa yliopiston kv-toimiston henkilökunnan työtehoa, mutta vieläkään en ole saanut vastausta siihen, mahdunko valitsemilleni kursseille. Vastauksenhan piti tulla viime viikon alussa, mutta aina kun tiedustelen asiaa, se selviää "ensi viikolla". He kyllä vakuuttelevat joka kerta oikein ystävällisesti, ettei minun tarvitse kantaa asiasta huolta, eiköhän paikka järjesty. No pasa nada!

Toledossa

Eilen tein henkilökohtaisen ennätykseni täällä Madridissa, kun olin ulkona niinkin aikasin kuin puoli yhdeksältä aamulla! Syynä oli ESN-matka Toledoon. Se on pieni kaupunki, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Madridista ja jonka historia ulottuu aikaan ennen ajanlaskun alkua. Kaupungissa eli pitkään rinta rinnan kolme kulttuuria (kristityt, juutalaiset ja muslimit), mikä näkyy arkkitehtuurissa, taiteessa ja kaupunkisuunnittelussa. Toledo on nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi.

Kaikki olivat kehuneet Toledoa etukäteen, ja se olikin oikein kaunis kaupunki. Toledossa tunsi olevansa Espanjassa ihan toisella tavalla kuin Madridissa. Pääkaupungille tyypilliseen tapaan Madrid on pikemminkin kansainvälinen kuin periespanjalainen kaupunki. Vanha Toledo taas on säilynyt pitkälti samana kuin keskiajalla. Arabien rakennustyylille ominaisesti kadut olivat hyvin kapeita ja mutkittelevia. Kaupunki oli rakennettu kukkulalle, joten sieltä oli hienot näkymät ympäröivään laaksoon.

Kaupunkikierros söi suurimman osan päivästä. Kiersimme oppaan johdolla Toledon vanhaa keskustaa ja pistäydyimme sisälläkin muutamissa paikoissa: Monasterio de San Juan de los Reyesissä, Hospital de Santa Cruzissa ja Sinagoga del Tránsitossa. Visiitistä saa aina paljon enemmän irti, kun on opas. Ryhmä vain oli turhan iso. Jakauduimme kahtia, mutta molemmissa ryhmissä oli silti yli 50 henkeä. Siksi aikaa tuhraantui ihan lyhyilläkin kävelyosuuksilla uskomattoman paljon siihen, kun odotteli että hitaimmat jahkautuvat paikalle. Aikataulu venyi, kaikki alkoivat väsyä, ja vapaa-aikaa ei jäänyt kovin paljoa. Mutta on isolla porukalla matkustamisessa puolensa - on ainakin hauskaa! Iltaan mennessä Iris ja minä olimme niin väsyneitä, että nauroimme ihan levottomille jutuille koko paluumatkan. Päivä toi jotenkin mieleen leirikoulumatkan Englantiin 6. luokalla!



Monasterio de San Juan de los Reyesin pylväskäytävässä.


Marsipaanista muotoiltu linnoitus herkkukaupan näyteikkunassa. Espanjan paras marsipaani valmistetaan kuulemma Toledon luostareissa.


Michele (Italia), minä ja näkymä Alcázar-linnoituksen luota laaksoon.


Hospital de Sta. Cruzin sisäpiha.


Cervantes ja minä.

Tänään kävin kävelyllä Casa de Campo -puistossa, joka on valtava ulkoilualue Madridin keskustan länsipuolella. Öisin sinne kannattaa kuulemma mennä, jos on aikeissa ostaa tai myydä seksiä. Sunnuntai-iltapäivänä siellä kyllä oli lähinnä lapsiperheitä piknikillä, pariskuntia kävelyllä ja reippailijoita lenkillä. Kiinnittäkää huomiota sanaan "lähinnä": pari ahkeraa ammatinharjoittajaa oli apajilla keskellä kirkasta päivää. Töllötin ihan ihmeissäni kahta tummaihoista tyttöä, joilla oli päällä pieni toppi, stringit (ei siis hametta), reiteen asti ulottuvat pitsisukat ja hyvin korkeat korot. He olivat asemoituneet autotien viereen vastaantuleviin autoihin päin ja päivystivät siinä vatsa vedettynä sisään ja tissit tanassa. Koiranulkoiluttajat ja äidit lastenvaunuineen kulkivat tyynesti ohi. Koko tilanne tuntui jotenkin surrealistiselta.

Synttärijuhlat!

Eilen oli ensimmäinen varsinainen Fiesta Erasmus Morocco-diskossa. Tästä lähin joka torstai on Erasmus-bileet. Olenkin tehnyt kurssivalintani vaihto-opiskelijan elämään sopiviksi: minulla ei ole perjantaisin lainkaan luentoja! Eipähän tule kiusausta jättää menemättä. Maanantaista torstaihin koulu alkaa joko klo 11 tai klo 12, joten aikaiset aamuherätykset eivät pääse haittaamaan menoa.

Iris ja minä menimme ensin Punto de Encuentroon DeCine-baariin. Siellä oli jo kymmenen aikaan paljon väkeä ja puoleenyöhön mennessä oli niin kova tungos, että hädin tuskin pystyi liikkumaan. Mutta ei se mitään! Tapasin paljon tuttuja ja tutustuin moniin uusiin ihmisiin. On kivaa, että alkaa jo tuntea porukkaa. Sain puhua melkein kaikkia osaamiani kieliä ja myös monia, joita en osaa kuten saksaa, kiinaa ja italiaa. In culo alla balena! In bocca al lupo!

Koska maanantai oli vähän huono päivä viettää synttäreitä, päätimme juhlistaa niitä eilen. Iris mainosti kaikille, että minulla on synttärit (pieni valkoinen valhe, synttärithän olivat jo maanantaina), ja minulle laulettiin illan aikana ranskaksi, espanjaksi ja italiaksi. Kiitos Iriksen informointikampanjan illasta tuli halpa: minulle tarjottiin syntymäpäivän kunniaksi juomia niin paljon, ettei tarvinnut ostaa itse mitään.

Yhden aikaan jatkoimme Moroccoon, joka oli ensimmäinen disko, jossa kävin täällä Madridissa. Se ei kuulu kaupungin isoimpien ja hienoimpien diskojen joukkoon, mutta siellä oli hyvä tunnelma, kun se oli täynnä vaihtareita. Suomessa ei oikein kuulu asiaan mennä yökerhossa juttelemaan tuntemattomille muuten kuin pokausmielessä, mikä on harmi. Täällä on ihan luonnollista tervehtiä kaikkia ja vaihtaa muutama sana. Opin tanssimaan saksalaista paritanssia, jolla oli pitkä ja hankala nimi ja joka ei minusta eronnut millään lailla perusvalssista. Minun on vähän ikävä Yliopistoliikunnan salsatunteja, mutta pääseepähän täällä ainakin tanssimaan mielin määrin baarissa. Oli kaiken kaikkiaan oikein hauskat synttärijuhlat. Voisin harkita täyttäväni 21 vähintään kerran kuussa! ;)




Ylempi kuva: Santiago (Meksiko), minä, Mechi (Meksiko), Andrés (Meksiko) ja Tina (Makedonia) ja alempi kuva: Iris ja minä.

Koulu alkoi

Maanantaina oli ensimmäiset luennot. Syntymäpäivä alkoi huonosti, kun heräsin aamuviideltä runsaan neljän tunnin unien jälkeen enkä enää saanut unta. Ehkä alkavat kurssit huolestuttivat, vaikka en tiedostanutkaan niitä stressavani. Aamupäivän juoksin ympäri kaupunkia hoitamassa asioita, ja juokseminen jatkui yliopistolla, kun yritin löytää oikeisiin luokkiin oikeaan aikaan. Olin päivän päätteeksi niin väsynyt, että surkuttelin koko junamatkan kovaa kohtaloani, kun minun pitää jopa käydä täällä koulua! Kaikki kurssit tuntuivat tylsiltä ja työläiltä, kurssikaverit vaikuttivat tyhmiltä ja kaikki oli huonosti.

Kun pääsin kotiin, päivä alkoi jo vähän parantua. Kävin Nerean kanssa kävelyllä ja sain purettua mieltäni kursseista ja muusta. Sitten kirjauduin facebookiin, näin parikymmentä synttärionnittelua ja olin onnellinen siitä, ettei minua ole ihan unohdettu! Illalla pariisilainen vaihtari Iris ja minä kävimme lasillisella juhlistamassa sitä, että olen taas vähän vanhempi kuin ennen. Meidän oli tarkoitus mennä baariin, mutta harva paikka on maanantaisin auki ja kun vielä satoi, emme jaksaneet kauheasti etsiskellä. Ensimmäinen paikka, joka tuli vastaan, oli Van Gogh Café. Seinille oli ripustettu kavalkaadi julisteita Van Goghin tauluista, niin se oli ihan hyvä miljöö juoda punaviiniä ja parantaa maailmaa.

Tiistaina koululla meni jo paljon paremmin. Kun en ollut niin väsynyt, jaksoin innostua kursseista ja jutella muille opiskelijoille, jotka eivät loppujen lopuksi ole yhtään tyhmiä. Minulle ei ole kyllä vielä selvinnyt, onko kursseilla tilaa vai ei ja millainen paperisota minua odottaa, jos minun pitää erikseen anoa paikkaa. Mutta turha sitä on vielä murehtia. Syyslukukaudeksi olen valinnut viisi kurssia, mikä on aika paljon, niin ettei nyt kauheasti haittaa, vaikka joutuisin lopettamaan jonkun niistä.

Eilen illalla oli taas Erasmus-tapaaminen, tällä kertaa DeCine-baarissa. Tapasin espanjalaisen Fernandon, joka oli viime vuoden vaihdossa TKK:lla. Hän oli opetellut aika lailla suomea ja osasi vaikka mitä sanoja aina teekkarilakista Räkä Räikköseen! Oli kivaa kuulla Fernandon vaikutelmia Helsingistä ja suomalaisesta kulttuurista ja puhua Suomesta jonkun kanssa, joka tuntee sen. Tutustuin myös hollantilaiseen Hansiin, joka on pienestä kaupungista nimeltä Gröningen, missä sattumalta Anja opiskelee tällä hetkellä! Maailma on pieni. Olin kuulemma ensimmäinen Hansin tapaama ulkomaalainen, joka on joskus kuullut Gröningenistä. :)