Neljäs viikko menossa

Tajusin eilen, että olen ollut täällä Madridissa jo melkein kuukauden. Aika menee kauhean nopeasti! Ennen kuin huomaankaan, on jo kesä ja aika palata Suomeen. Aloin oikein ahdistua ajatuksesta, että viivyn vain yhden vaivaisen lukuvuoden. Älkää nyt ymmärtäkö minua väärin, minulla on ikävä monia rakkaita ihmisiä Suomesta, ja siksi on tietysti ihana palata. Mutta mitään muuta en Suomesta kaipaakaan, joten oikeastaan te voisitte pikemminkin tulla tänne! ;)

Maanantaina kävin Iriksen kanssa salsatunnilla La Gramola -baarissa. Siellä tanssittiin parisalsaa, mikä oli minulle uutta, mutta loppujen lopuksi askeleet ovat ihan samat. Oli ihanaa salsata pitkästä aikaa! Harmi vain, että parini ei oikein osannut tanssia (ei millään pahalla) ja on vaikea tanssia, kun mies ei vie. La Gramolassa tapasin suomalaisen tytön, joka oli ollut elokuussa samassa lähtöorientaatiossa ja tuutoritapaamisessa kuin minä! Hän oli ihan yhtä ihastunut Madridiin kuin minäkin. Salsatunnin jälkeen kävimme porukalla kiertämässä pari paikkaa siinä kulmilla. Täällä on aika paljon kilpailua asiakkaista, niin baarien sisäänheittäjät lupaavat usein ilmaisen juoman, joka saattaa olla shotti, olut tai sangria. Sen suomalaistytön kaveripiiri oli keksinyt halvan tavan viettää iltaa: viipyä joka baarissa sen verran, että saa juotua talon tarjoaman "tervetuliaisdrinkin" ja siirtyä sitten seuraavaan paikkaan. Olihan se ihan hauskaa, mutta jotenkin minusta oli silti moraalisesti kyseenalaista kärkkyä ilmaisia drinkkejä ilman minkäänlaista aikomusta ostaa mitään.

Eilen tapasin brasilialaisen Carolin, joka on Kaisan ystävä ja sattuu olemaan vaihdossa täällä Madridissa, vieläpä samassa yliopistossa kuin minä. Carol oli ollut vaihto-oppilaana Suomessa ja puhui yhä yllättävän hyvää suomea. Olen aina säälinyt vaihtareita, jotka sijoitetaan maaseudulle, mutta Carol oli kuulemma viihtynyt mainiosti pikkupaikkakunnalla Imatran lähellä. Carol toi mukanaan ison possen muita brasseja (brasilialiset kai menevät porukalla kaikkialle), ja kävimme parissa tapaspaikassa Plaza de Santa Anan lähistöllä. Minulle kyllä puhuttiin espanjaa, mutta brassit puhuivat tietysti keskenään portugalia. Minua harmitti, kun en oikein pystynyt seuraamaan keskustelua, mutta kyllä sitä kuunteli ihan ilokseen. Tulin siihen tulokseen, että Brasilian portugali kuulostaa vieläkin kauniimmalta kuin espanja! Aloin suunnitella, että haenkin parin vuoden päästä Etvo-vapaaehtoiseksi Brasiliaan enkä espanjankieliseen Amerikkaan. Saa nyt nähdä.

Lähdin tänään laskareista yhtä matkaa parin espanjaisen kanssa, ja he innostuivat kuvailemaan minulle espanjalaista työkulttuuria. Kaikkien espanjalaisten unelma on kuulemma olla funcionario (virkailija), koska se on niin leppoisa työ, käytännössä suojatyöpaikka. Virkailijan työpäivä täällä Espanjassa menee kuulemma näin:

9.00 työaika alkaa.
9.30 virkailija saapuu töihin.
10.00-10.30 aamupalalla.
11.30-12.15 kahvittelua.
13.30-14.45 lounastauko.
15.00-15.30 kahvitauko.
16.00 kotiin.

Nauroin ihan katketakseni, mutta täytyy kyllä sanoa, että tuossa on tietty annos totuutta mukana. En suinkaan halua kyseenalaistaa yliopiston kv-toimiston henkilökunnan työtehoa, mutta vieläkään en ole saanut vastausta siihen, mahdunko valitsemilleni kursseille. Vastauksenhan piti tulla viime viikon alussa, mutta aina kun tiedustelen asiaa, se selviää "ensi viikolla". He kyllä vakuuttelevat joka kerta oikein ystävällisesti, ettei minun tarvitse kantaa asiasta huolta, eiköhän paikka järjesty. No pasa nada!