Lissabon

Muistan, miten yli kymmenen vuotta sitten lainasin kirjastosta Lissabon-oppaan ja luin sen kannesta kanteen. Päätin jo silloin, että haluan Lissaboniin! Aika kauan siinä kesti, koska keksin vuosien aikana monta muutakin matkakohdetta, mutta nyt pääsiäisviikolla lopulta toteutin haaveeni. Iris ja minä kävimme ensimmäistä kertaa Portugalissa!

Lähdimme tiistai-iltana matkaan yöbussilla. Bussissa sai nukuttua huonommin kuin luulimme, koska se pysähtyi Trujillossa, Meridassa, Badajozissa, rajalla ja vielä Portugalin puolella Évorassa ja joka kerta kaikki valot räpsähtivät päälle. Yhteensä torkuimme kolmisen tuntia. Saavuimme Lissaboniin klo 03.45 paikallista aikaa. En käsitä, kuka aikataulun oli suunnitellut. Mitä järkeä on lähteä matkaan niin aikaisin, että saapuu perille keskellä yötä? Estação do Oriente –asema ei ollut auki, mutta onneksi paikalla oli vartijoita, jotka neuvoivat meidät yöbussille.

Siinä vaiheessa tajusin unohtaneeni opaskirjamme linja-autoon, joka tietysti oli jo lukossa. Oppaan välissä olivat myös ohjeet, miten päästä majapaikkaamme. Jätin lapun linja-autoyhtiön lippuluukulle, ennen kuin lähdimme yöbussilla kohti keskustaa: Praça do Comérciota, ainoaa paikkaa, jonka nimen muistimme ilman oppaan karttaa. Kyseinen aukio oli puoli viideltä aamulla yllättäen aivan autio, ja kaiken lisäksi satoi kaatamalla. Parin minuutin harhailun jälkeen kengät ja sukat olivat likomärät. Kävelimme ylös ja alas Baixa-kaupunginosan katuja, mutta mikään ei ollut auki. Lopulta huomasimme, että yhden pankin tuulikaapin ovi oli raollaan ja pujahdimme sinne sateensuojaan. Saimme kokea, miltä tuntuu olla asunnoton. Ja onpahan jotain kerrottavaa lapsenlapsille: ”Kultaseni, kun minä olin nuori ja seikkailin ympäri Eurooppaa…”

Puoli kuudelta ensimmäinen pastelaria avasi ovensa, ja joimme siellä aamukahvit leivoksen kera. Se on selvästi jotain hyvin portugalilaista, koska pastelarioja oli joka kadunkulmassa ja niissä riitti vilskettä jopa aamukuudelta. Pyörimme runsaan tunnin verran numero 28:n raitiovaunussa, jota suositellaan turisteille, koska se tarjoaa aika hyvän kiertoajelun Baixan, Chiadon, Bairro Alton ja Alfaman kaupunginosissa.



Sitten menimme uudestaan kahville, koska leivokset olivat niin nameja. Palasimme Estação do Orientelle kymmeneksi, kun lippuluukku avautui ja saimme oppaan takaisin. Minun ei siis onneksi tarvitse kokea, kuinka Madridin kaupunginkirjasto karhuaa pitkittyneitä lainoja!

Koska sade ei lakannut, menimme aamupäiväksi Museu Calouste-Gulbenkianiin, jossa on esillä hieno kokoelma taidetta aina vanhojen korkeakulttuurien ajalta 1900-luvulle. Aasialainen taide oli aika hyvin edustettuna, mikä on harvinaista. Ilma vähän kirkastui iltapäivää kohden. Söimme hyvin rasvaista pinaattikeittoa ja porco alentejanoa eli sikaa pienessä kuppilassa, jota piti hauska vanha täti. Annoskoossa on yleensä kaksi vaihtoehtoa: meio prato ja prato. Jos ei ole ihan jättiläinen, kannattaa tilata puolikas annos, koska sekin on jo reippaan kokoinen. Iltapäivällä kiertelimme jalkaisin Alfaman kaupunginosaa, pistäydyimme katedraalissa (joka ei tehnyt vaikutusta), katselimme maisemia Miradouro de S. Luzia –näköalapaikalta ja kävimme Castelo de São Jorgessa, joka on vanha linnoitus yhdellä Lissabonin seitsemästä kukkulasta. Sieltä oli hienot näkymät ja muureilla oli kiva kiipeillä.







Illansuussa suuntasimme juna-asemalle ja kohti majapaikkaamme. Se oli bed & breakfast 15 kilometrin päässä keskustasta. Havahduimme varaamaan hostellia aika viime tingassa, ja kaikki keskustan hostellit olivat täynnä. Mutta ei se mitään, loppujen lopuksi sijaintia lukuun ottamatta majapaikkamme oli täydellinen. Sitä piti nuori pariskunta, jolle huoneiden vuokraaminen tuntui olevan pikemmin harrastus kuin elinkeino. Heillä oli seinällä maailmankartta, johon oli merkitty nastoilla maat, joista heillä oli ollut vieraita. Olin ensimmäinen vieras Suomesta ja sain lisätä nastan! 18 eurolla per henkilö ja yö saimme siistin kahden hengen huoneen, jossa oli televisio. Erinomainen aamupala sisältyi hintaan, plus kaikenlaista pientä mukavaa (suihkugeelit sun muut kylpyhuoneessa, Lissabonin kartta, lämpöpatteri…).



Hyvin nukutun yön jälkeen olimme kuin uudelleensyntyneitä. Sääkin oli torstaina täydellinen. Kävimme aamupäivällä Belémin alueella Mosteiro dos Jerónimosissa (luostari) ja kuuluisassa Torre de Belémissä (linnoitustorni).









Maistoimme ainoita oikeita pastéis de Belém kahvilassa, joka on ollut keskeytyksettä auki vuodesta 1837. Ne olivat herkullisia, pieniä, kanelisia kermaleivoksia.



Iltapäivällä kiertelimme Expo ’98 –maailmannäyttelyaluetta ja ihailimme futuristista arkkitehtuuria ja näkymiä Tejo-joelle. Ajelimme köysiradalla ja pyörimme jonkin aikaa Vasco da Gama –kauppakeskuksessa. Estação do Oriente oli myös Expo ’98 –alueella, ja päivän valossa se näytti oikein hienolta. Ensimmäisessä kuvassa on Estação do Oriente, toisessa Vasco da Gaman kauppakeskus.







Auringon laskiessa palasimme keskustaan ja etsiydyimme Bairro Alton kaupunginosaan, joka opaskirjan mukaan oli käymisen arvoinen iltayöstä. Löysimme fado-ravintolan, ja koska meidän piti tietysti tehdä kaikki mahdollisimman tyypilliset turistijutut, söimme ravintolassa turskaa (bacalhau), joka on kuuluisin portugalilainen ruoka. Ravintolassa oli hieno fado-esitys. Fado on hyvin kaihoisaa ja tunteellista portugalilaista musiikkia, jota lauletaan parin kitaran säestyksellä pienissä ravintoloissa. Meille esiintyi vuoron perään kolme fadistaa, kaksi naista ja yksi mies. Kaikki eläytyivät lauluun niin täysin, että kuuntelin kyyneleet silmissä.



Palasimme kotiin puolenyön aikaan ja katselimme vielä jonkin aikaa portugalilaisia tv-ohjelmia ennen nukkumaanmenoa. Perjantaina bussi takaisin Madridiin lähti jo 10:30, niin emme ehtineet muuta kuin ostaa leivoksia tuliaisiksi. Paluumatkaan kului koko päivä, mutta ainakin näimme tällä kertaa maisemia. Ne olivat yllättävän vehreitä ja kauniita.



Portugalilaiset vaikuttivat oikein ystävällisiltä, vaikka olivatkin hiljaisempia kuin espanjalaiset naapurinsa. Yhtään liioittelematta veikkaisin, että kysyimme kahden päivän aikana neuvoa noin sadalta henkilöltä. Se johtui siitä, että olimme aika usein aika pihalla, mutta ennen kaikkea minä halusin puhua portugalia mahdollisimman paljon. Vaikka portugalini olikin aika surkeaa, puhuin sitä sinnikkäästi alusta loppuun. Ja aina saattoi turvautua portuñoliin: jos jokin sana ei tullut mieleen, sanoin sen espanjaksi portugalilaisittain ääntäen! :)

Parin päivän pikavisiitti riitti vakuuttamaan meidät siitä, että Lissabon on aivan ihana kaupunki! Jo ensimmäisenä aamuyönä, sateesta likomärkinä ja väsyneinä parin tunnin yöunien jälkeen emme voineet kuin ihailla, miten siistiä ja kaunista kaikki oli. Lissabonin julkinen liikenne teki vaikutuksen: metro, raitiovaunut, bussit ja junat toimivat kuin unelma ja vaikuttivat moderneilta. Kaupunki oli harvinaisen viehättävä, ja pääkaupungiksi hyvin rauhallinen. Kaikilla kaupunginosilla tuntui olevan sielu. Pariisilainen Iriskin myönsi, että hän on nyt ensimmäistä kertaa löytänyt haastajan kotikaupungilleen. Haluan ehdottomasti palata Lissaboniin töihin tai opiskelemaan!