Meidän oli tarkoitus lähteä matkaan reippaasti 8:30 lauantaiaamuna, mutta Iris myöhästyi bussista. Saimme kuitenkin silmiä räpyttelemällä paikat seuraavasta bussista. Iriksen ranska-espanja –taskusanakirja viihdytti meitä neljän tunnin matkan ajan, kun kirjoitimme sanalistoja eri aiheista. Tiedän, olemme outoja! ;) Mutta minua ärsyttää usein se, etten tiedä jotain sanaa espanjaksi. Tulee hyvin toimeen tuntematta sanoja poskipää ja parsakaali, koska ne voi aina selittää toisin sanoin, mutta meidän tavoitteemme ei enää ole vain tulla toimeen.
Saavuttuamme Valenciaan kävelimme kaupungin läpi Iriksen isovanhempien asunnolle, joka on kahden kadunkulman päässä merenrannasta. Nana eli isoäiti oli valmistanut herkullisen lounaan: alkuruoaksi pastaa pinaattikastikkeella, pääruoaksi porsaankyljystä ja salaattia, jälkiruoaksi hedelmiä ja vielä aterian päätteeksi kahvia ja tummaa (70 % kaakaota) suklaata. Lounaan jälkeen kävimme kävelyllä rannalla ja Malvarrosan kaupunginosassa. Oli ihanan lämmintä, ja Välimeressä pystyi kahlaamaan myös Iris, joka ei ollut karaistunut suomalainen.
Rannalla oli käynnissä ilotulitus-show, joka olisi kyllä kannattanut järjestää yöllä, koska päivänvalossa ilotulitteet eivät ole näyttävimmillään.
Malvarrosan kaduilla alkoi karnevaali olla täydessä vauhdissa. Miltei joka kadulle oli pystytetty falla eli valtava pahvista ja kartongista rakennettu patsasryhmä. Useimmat fallat tekivät pilaa julkisuuden henkilöistä tai ottivat kantaa ajankohtaisiin aiheisiin, mutta näimme myös satuhahmoja kuten Aladdinin. Eri kaupunginosat kilpailevat keskenään siitä, kenellä on hienoin falla, ja parhaimmat palkitaan. Karnevaalin viimeisenä päivänä kaikki fallat poltetaan. Emme nähneet sitä, mutta Iriksen isoisän mukaan näky on aika hurja. Kukkuloilta katsottuna näyttää siltä, kuin koko Valencia olisi liekeissä. Las Fallas-juhla vaikutti muutenkin aika vaaralliselta: ihan pienet lapset heittelivät paukkupommeja kaduilla. Paukuista oli tulla kuuroksi.
Illansuussa lähdimme kohti Llíriaa, joka on pieni kylä 30 kilometrin päässä Valenciasta. Iriksen serkulla Carolinalla on siellä asunto, jota hän ei tällä hetkellä käytä ja johon saimme majoittua. Ajattelimme, ettei junamatka olisi suuri vaiva, mutta olimme väärässä. Meillä kesti lauantai-iltana kolme tuntia päästä kotiin. Osin syy oli julkisen liikenteen lakon (joitain vuoroja jäi ajamatta), osin huonon junaverkoston ja osin meidän. Kuulutuksia ei kuullut kunnolla, mutta Llíria oli pääteasema, niin kuvittelimme junan pysähtyvän siellä pitkäksi aikaa. Ehei, se lähti suoraan takaisinpäin, koska oli aikataulusta myöhässä. Tajusimme liian myöhään, että olimme jo matkalla takaisin Valenciaan. Jäimme junasta seuraavalla pysäkillä keskellä ei mitään ja jouduimme odottamaan yli puoli tuntia seuraavaa junaa. Aloimme olla kurkkua myöten täynnä Valencian julkista liikennettä, kun vihdoin pääsimme kotiin. Carolinan ja Rubenin asunto oli hieno: tilava ja hyvällä ja maulla sisustettu. Mikä parasta, se oli ylimmässä kerroksessa ja siinä oli valtava parveke! Söimme aamupalan sunnuntaina ja maanantaina parvekkeella auringonpaisteessa.
Sunnuntaina meidän oli tarkoitus lähteä liikkeelle aikaisin, mutta lopulta selvisimme keskustaan vasta vähän ennen kahta, koska aamiaisessa kesti aika kauan ja ennen kaikkea koska junamatkaan tuhraantui kaksi tuntia, kun jouduimme odottamaan junaa 50 minuuttia. Llírian asukkailla on varmasti kaikilla auto, koska paikallisjuna koettelee aika rankasti kenen tahansa kärsivällisyyttä. Tai sitten me vain olemme stressaantuneita suurkaupungin asukkaita emmekä ymmärrä pikkukylän elämänrytmiä!
Keskustassa oli aivan uskomattomasti väkeä ja karnevaali täydessä vauhdissa. Monet olivat pukeutuneet jonkinlaiseen naamiaisasuun ja jotkut perinteiseen falleron tai falleran pukuun. Sellainen maksaa kuulemma kolmisentuhatta euroa. Paukkupommit räjähtelivät yhä kaduilla ja musiikki soi. Kadut olivat täynnä kioskeja ja telttoja, joissa myytiin syötävää ja juotavaa: chocolate con churros o buñuelos, horchataa, paellaa ja muuta valencialaista. Oli lämmin ja kaunis sunnuntaipäivä, niin koko kaupunki selvästi jalkautui kaduille nauttimaan karnevaalihumusta. Plaza del Ayuntamientolla alkoi kello kahdelta ilotulitusesitys, ja tunnelma oli liiankin tiivis: Mantan lakitus potenssiin kolme. Valencian lippuja liehui kaikkialla.
Kävelimme aikamme keskustassa, ja kun väenpaljous alkoi kyllästyttää, siirryimme kulkemaan Jardín de Turiaa kohti merta. Se on monen kilometrin mittainen puisto, joka rakennettiin muutama vuosi sitten kuivuneen Turia-joen uomaan, ihanan rauhallinen viheralue keskellä kaupunkia. Päädyimme Gulliverin jättiläispatsaalle ja kiipeilimme sen päällä. Kuvassa on makaavan Gulliverin päälaki.
Sitten suunnistimme rannalle, mutta saavuimme perille, kun aurinko oli jo laskemassa. Söimme patongit rantahiekalla ja palasimme sitten bussilla keskustaan. Satuimme näkemään kulkueen ja otimme tavoitteeksemme napsia kuvia mahdollisimman monen falleran tai falleron kanssa.
Ulkona alkoi tulla vähän viileä, niin kävimme kahvilassa syömässä chocolate con buñuelos. Buñuelot ovat Valencian lahja espanjalaiselle chocolate con –kulttuurille: kurpitsajauhosta tehtyjä, rasvassa paistettuja munkkeja, joita kastetaan paksuun kaakaoon.
Viimeinen juna maailman huonoimpien liikenneyhteyksien päässä olevaan Llíriaan lähti puoli yhdeltätoista, niin ilta jäi lyhyeksi. Toisaalta aloimme jo olla väsyneitä koko päivän kävelyn jälkeen. Maanantaiaamuna heräsimme puoli seitsemältä ihailemaan auringonnousua parvekkeelta. Se oli vaikuttava, vaikka nousevan auringon eteen eksyikin pari pilveä.
Palasimme nukkumaan ja heräsimme vasta, kun parveke kylpi päivänvalossa ja oli hyvä hetki syödä aamupalaa. Siivosimme kämpän, kävimme kaupassa ostamassa ruokaa jääkaappiin (sen tilalle mitä olimme syöneet pois) ja heitimme hyvästit Llírialle. Menimme taas Iriksen isovanhempien luo lounaalle. Talon viereisen kadun päästä päähän oli ripustettu naruja, joista roikkui paukkupommeja. Juuri kun olimme aikeissa käydä pöytään, ne sytytettiin. Melu oli korvia huumaava, ihan kuin sota olisi syttynyt. Ruoka oli taas erinomaista: alkuruoaksi vihanneskeittoa, pääruoaksi lohta salaatin kera, jälkiruoaksi hedelmiä ja vielä kahvia ja pikkuleipiä. Sitten oli jo aika lähteä linja-autoasemalle, ja saimme Iriksen isoisältä kyydin linja-autoasemalle.
Iris on espanjalais-englantilainen (mutta on asunut koko ikänsä Pariisissa), ja Valenciassa asuvat isovanhemmat olivat englantilaisia. He olivat kuitenkin asuneet Espanjassa 1950-luvulta alkaen ja puhuivat loistavaa espanjaa. He olivat ihan huippumukavia ja muistuttivat minun isovanhempiani monella tavalla! Heidän luonaan oli oikein kotoisaa: valokuvia lapsista ja lapsenlapsista kaikkialla, lastenlasten piirroksia kehyksissä ja muuta mitä mummolaan kuuluu. Huomaa, että olen ollut jo jonkin aikaa poissa Suomesta, kun nautin niin paljon isoäidin ruoista ja vanhojen valokuva-albumien katselemisesta! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti