Tunnelmia viimeisen viikon alussa

Minulla on enää viikko Espanjan-vuotta jäljellä! Tunnelmat ovat hurjan sekalaiset. Välillä haikeus tulvahtaa ihan odottamatta hyökyaaltona ja tuntuu, että elämää ei ole Madridin jälkeen ja että en tule enää koskaan sopeutumaan Suomeen. Olen jo suunnitellut tuhat eri tapaa ja tekosyytä lähteä Suomesta ja vakuutan itselleni, että muutan sinne takaisin vain väliaikaisesti. Kaikkia uusia ystäviä ja rakasta espanjalaista kulttuuria tulee kova ikävä. Viime viikolla oli yksi toisensa perään eri vaihtarikavereiden läksiäisiä, ja yritän parhaani mukaan olla ajattelematta, että seuraava tapaaminen lienee vasta kuukausien tai vuosien päästä. Joitain niistä, jotka ovat olleet minulle tämän vuoden aikana tärkeitä, en välttämättä tule näkemään enää koskaan.

Välillä taas iskee kova ikävä rakkaita ihmisiä. Pariisissa vaihdossa oleva ystäväni Soili oli perjantaista maanantaihin täällä Madridissa käymässä, ja meillä oli aivan loistava viikonloppu. Madrid tuli nähtyä, haistettua, maistettua, tunnettua ja kuultua; Soilin sanoin viikonloppu oli "aistien ja ruumiin juhlaa". Soilissa taitaa asua pieni runoilija! ;) Erityisesti viimeinen ilta oli aika hurja. Soili palautti uskoni siihen, että Helsinki on ihana kaupunki ja että Suomessa voi pitää oikein hauskaa, ja nyt pieni osa minua oikein odottaa paluuta Helsinkiin. En tosin ole vieläkään tajunnut alkaa kaivata saunaa, ruisleipää tai xylitol-purukumia. Voisin elää oikein mainoisti loppuelämäni ilman kaikkea suomalaista tiettyjä suomalaisia lukuun ottamatta. (Jos tässä vaiheessa mietit, tarkoitankohan sinua, niin kyllä, juuri sinua tarkoitan! Suomalaiset ovat niin vaatimattomia, että muut kuin ne joita tarkoitan eivät edes kehtaa kuvitella olevansa minulle rakkaita.)

Katselin äsken kuvia Suomesta ja siitä muistui mieleen, miten ihania ystäviä minulla siellä on ja miten hauskaa meillä on ollut. Ja jatkossa tulee olemaan vielä hauskempaa, koska Soili ja minä aiomme vähät välittää suomalaisesta tuppisuukuttuurista: mehän aiomme jututtaa ventovieraita ihan koko ajan, koska se on mielenkiintoista. Soili ja minä perustamme myös käänteistä kulttuurishokkia potevien paluumuuttajien kriisiryhmän, kun olemme palanneet Suomeen. Tervetuloa mukaan, jos koet olevasi samassa tilanteessa! Terapeutiksikin saa tulla, koska mitä useampi meitä hoitaa, sen parempi.