Vaalihuumaa

Elän täällä täydessä uutispimennossa, kun meillä ei ole televisiota eikä radiota, enkä juurikaan lue lehtiä niin paperiversioina kuin netissäkään. Mutta politiikka on niin kiehtova aihe, että piipahdin hetkeksi ulos kuplastani Espanjan maaliskuisten vaalien alla. Kuten mainitsin viime tekstissä, täällä oli viime sunnuntaina parlamenttivaalit. Niissä valittiin paitsi kansanedustajat myös Presidente del Gobierno, joka vastaa lähinnä Suomen pääministeriä.

Espanjassa on periaatteessa monipuoluejärjestelmä, mutta viime aikoina kehitys on ollut kohti kaksipuoluejärjestelmää, jossa valtaa käyttävät käytännössä vain kaksi suurta puoluetta: oikeistolainen PP (Partido Popular) ja vasemmistolainen PSOE (Partido Socialista Obrero Español). Muiden puolueiden yhteenlaskettu äänisaalis jäi tällä kertaa 15 prosenttiin, eikä yksikään pikkupuolueista saanut yksin edes 4 prosenttia.

Espanjan vaalijärjestelmässä viime kädessä edustajien, ei äänestäjien määrä ratkaisee. Jokaisessa vaalipiirissä menee läpi tietty määrä kandidaatteja, esimerkiksi Madridin comunidad autónomassa (läänissä) 35. Voi siis käydä niin, että pieni puolue saa aika lailla ääniä, mutta ne hajaantuvat niin, ettei yksikään kandidaatti saa missään vaalipiirissä riittävästi ääniä päästäkseen läpi. Samasta ongelmasta tuli keskustelua Suomessa viime vaalien jälkeen, kun Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg putosi eduskunnasta.

Vaaleista tuskin olisi voinut olla kuulematta, kun erilaisia vaalitilaisuuksia järjestettiin päivittäin ja kadunvarret täyttyivät PP:n ja PSOE:n vaalimainoksista. PSOE lähestyi Fannya, Malsoreta ja minua lähettämällä meille ohjelmajulistuksensa postitse. Hyvä yritys, mutta emme ikävä kyllä ole Espanjan kansalaisia. Lähestyvät vaalit kuumensivat tunteita, ja pari viikkoa sitten Madridin Lavapiés-kaupunginosassa fasistit ja antifasistit ottivat yhteen. Iriksen ja minun oli tarkoitus mennä Lavapiésiin istumaan iltaa kavereiden luo, mutta meille soitettiin, että ei kannata tulla ja katsokaapa huviksenne videokuvaa El País -lehden nettisivuilta. Ja tosiaan: Lavapiésissä paloivat roskikset ja mellakkapoliisit yrittivät hillitä kahakkaa, joka ainakin nettivideon mukaan vaikutti täydeltä sodalta.

PSOE:n puheenjohtaja ja istuva Presidente del Gobierno Zapatero ja PP:n puheenjohtaja Rajoy kohtasivat pari kertaa suorana televisioiduissa vaalidebateissa, joita seurasi runsas kymmenen miljoonaa ihmistä, Iris ja minä mukaanluettuna. Me olimme aivan vakuuttuneita siitä, että Zapatero voitti väittelyt, mutta lehdistön kanta jakautui kahtia. Täällä jokaisella sanomalehdellä on selvä puoluekanta, ja niinpä esimerkiksi ABC:n ja Públicon mukaan Rajoy peittosi vastustajansa, kun taas El País julisti Zapateron voittajaksi.

Ensimmäisessä cara a carassa Rajoy päätti puheensa kauniilla sadulla tytöstä, joka syntyy Espanjassa ja jolla tulee olla oikeus "asuntoon, 'tavalliseen' perheeseen ja vanhempiin, joilla on työpaikka". Se on "vähin, mitä voimme vaatia". En tiedä, kenen kuningasajatus tyttö oli, mutta hänestä tuli heti vitsi, ja La niña de Rajoy on jo lentävä lause. Espanjantaitoiset voivat katsoa YouTubesta loistavan videon tytöstä:

http://www.youtube.com/watch?v=VGiBf-f-1jo

Aliinakin pääsi seuraamaan ääntenlaskua televisiosta, kun menimme Iriksen luo vaalivalvojaisiin sunnuntai-iltana. PSOE:n voitto kävi ilmeiseksi jo aika aikaisessa vaiheessa, ja Zapatero jatkaa nyt Presidente del Gobiernona toiset neljä vuotta. Oli hienoa olla voittajan puolella, ja joimme uskottavaan vasemmistolaiseen tapaan Reilun kaupan punaviiniä PSOE:n terveydeksi! Espanjalaiset ottivat vaalituloksen aika tyynesti vastaan, koska kadulla ei juhlistettu lainkaan. Muistan, että kun Ranska voitti jalkapallon maailmanmestaruuden vuonna 1997, barcelonalaiset ajoivat korttelirallia Las Ramblasilla koko yön soitattaen voittolauluja auton töötillä. Politiikka ei ilmeisesti herätä niin suuria tunteita kuin jalkapallo.