Olen rikkonut periaatteeni, etten tee täällä opiskelujen eteen yhtään enempää, kuin mikä on aivan välttämätöntä: päätin kirjoittaa Chilen historia 1900-luvulla -kurssille lopputyön, joka on vapaaehtoinen! Pelkällä tenttillä pääsisi läpi, mutta työ kuulosti niin mielenkiintoiselta, että luistin periaatteestani. Varmaan tiedättekin, että Pinochetin sotilasdiktatuurin aikana (1973-1990) chileläiset viranomaiset syyllistyivät yleisesti ihmisoikeusrikoksiin. Tapaukset on demokratian aikana tutkittu ja raportoitu, ja jostain syystä UAM:ssa on arkisto kyseisiä raportteja.
Työ koostuu siitä, että tutkii alkuperäisten dokumenttien perusteella tiettyä tapausta, yhdistää sen historialliseen viitekehykseen ja pohtii lopuksi totuuden, oikeuden ja sovinnon merkitystä demokratisaatioprosessissa. Professori kopioi minulle kaikki dokumentit, jotka liittyvät yhteen ihmisoikeusrikoksen uhriin, Nelson Carrasco Bascuñániin. "Kaikki" tarkoittaa pariasataa sivua dokumentteja: oikeuspöytäkirjat, syntymätodistukset, ruumiinavaustulokset, tapaukseen liittyvät lehtileikkeet, todistajanlausunnot, yksityiskohtaiset raportit poliisitutkimuksista...
Tuntuu hurjalta lukea raportteja. Niistä välittyy aika kokonaisvaltainen kuva surmatusta, aina sormenjälkiä myöten. Kyseisen illan tapahtumat ovat kuin elokuvasta, mutta eivät ole fiktiota vaan täyttä totta. Todistajat ja syylliset ovat todellisia henkilöitä, jotka suurella todennäköisyydellä ovat vielä elossa. Uhri surmattiin 24.4.1984. Onhan siitä pitkä aika (minä en ollut silloin vielä syntynytkään), mutta toisaalta ei kyse ole mistään esihistoriasta. On erikoista ajatella, että olen lukenut nimellä varustetut todistajanlausunnot ja voisin teoriassa törmätä johonkin syyllisistä. Välillä mietin, mitä heille nyt kuuluu ja ajattelevatko he koskaan tuon illan tapahtumia. Luultavasti he ovat ihan tavallisia viisikymppisiä perheenisiä ja diktatuurin aika on heille enää kaukainen muisto.
Tutkielman aihe on mielenkiintoisempi kuin minkään, minkä olen kirjoittanut. Tällaista mahdollisuutta minulle ei tarjoutuisi Helsingissä. Vaikka syyni valita juuri Madrid vaihtokohteeksi eivät liittyneet opintoihin millään lailla, on mukavaa, että Madrid tarjoaa kokemuksia myös akateemiselta kannalta. Olen muuten päättänyt, että ilahdutan jotain feissaria ja ryhdyn Amnesty Internationalin jäseneksi ja kuukausilahjoittajaksi, kun palaan Suomeen. Nyt tuntuu siltä, että haluan vaikuttaa siihen, että ihmisoikeudet toteutuvat maailmassa! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Minä liityin Amnestyn internet-sivujen kautta, koska henkilökohtaisesti pidän feissausta kerjäämiseen verrattavana viheliäisenä ilmiönä, jota en halua kannattaa. Mutta ehkäpä sinä jaksat suhtautua feissaajiin paremmin. :)
(Pakko kyllä tunnustaa, että olen kerran langennut feissaajan ansaan, mutta ei koskaan enää ;)
Kiitos vinkistä! Minäkin olen nyt Amnestyn jäsen, liittyminen kävi käden käänteessä. :)
Taas olisi tarvittu selitysteosta. Vaari oli pohtinut, mikä feissari on, ja kysyi, onko se joku vasemmistolainen vapaustaistelija. ;)
Vau!! Voi, tekisin mitä tahansa, että pääsisin käsiksi noihin sun kopiohin, kuulostaa aivan älyttömän mielenkiintoiselta tehtävältä! Siinä onkin suurten kaupunkien hienous ja se että osaa kieliä, pääsee tekemään tuollaisia supermielenkiintoisia hommia. (joo, tämä on vaan tällaista historian opiskelijan hehkutusta, mutta en millään malttanut, olen kateellinen :)
Lähetä kommentti