Tiedon lähteillä

Kävin tänään aamupäivällä Biblioteca Nacionalissa eli Espanjan Kansalliskirjastossa lukemassa yhtä kirjaa kandintyötäni varten. En ollut koskaan ennen käynyt siellä sisällä, ja tietämättömyydessäni kuvittelin sen muistuttavan prameaa julkisivua lukuunottamatta tavallista kirjastoa. Olin väärässä. En tiedä, mitä mittaamattoman arvokkaita käsikirjoituksia ja vuosisatojen kellastamia kirjoja Kansalliskirjaston holveissa oikein säilytetään, mutta tarkoin niitä varjellaan!



Heti ovella joutui ensimmäisen tiskin eteen. Virkailijalle piti näyttää henkilöllisyystodistus ja selittää, millä asialla oli. Koska minulla ei ollut Kansalliskirjaston kirjastokorttia, sain rintaan keltaisen Visitante-tarran. Seuraavaksi piti asettaa laukku läpivalaisulaitteen hihnalle ja kävellä metallinpaljastimen läpi. Näin olin päässyt eteishalliin asti. Siellä sain uudelleen selittää aikeeni turvamiehille, jotka selasivat läpi muistiinpanolehtiöni, katsastivat henkilöpaperini ja tarkastivat penaalini sisällön. Käry kävi, kun minulla oli penaalissa yliviivaustussi ja viivotin. Ne piti jättää laukun kanssa narikkaan. Vesipulloa ei myöskään saanut ottaa kirjastosaleihin mukaan.

Sitten pääsin jo varsinaisesti kirjaston puolelle ja seuraavan tiskin ääreen, jossa taas kysyttiin passia. Sain kirjastokorttihakemuksen täytettäväksi. Siinä tiedusteltiin henkilötietojen lisäksi muun muassa koulutustaso ja tutkimusaihe. Kun lomake oli täytetty, vein sen ties kuinka monennelle virkailijalle, joka skannasi passini, otti minusta valokuvan (kas kun ei sormenjälkiä) ja tulosti minulle kirjastokortin. Sain vaihtaa keltaisen tarran siniseen, jossa luki Lector.

Tarkoin varjeltuja kirjoja ei tietenkään saa lainata kotiin (nehän saattaisivat kohdata siellä vaikka viivottimen), mutta kortilla niitä voi pyytää luettavaksi kirjaston lukusalissa. Kirjat eivät siis ole esillä, vaan ne pyydetään tiskiltä täyttämällä lappu. Siinä vaiheessa kirjastokortti otetaan pantiksi. Kirjan hakemisessa kestää 20 minuuttia, ja sitä odotellessa minulle osoitettiin lukusalista paikka. Miten kuvittelinkaan saavani itse päättää, mihin istua! Kun poistuin kirjastosta, vartijat lehteilivät taas muistiinpanoni läpi ja tonkivat penaalini sisällön. Kokemuksesta viisastuneena olin ottanut passin esille jo valmiiksi, ja kysyttiinhän sitä. Turvatoimet olivat kaiken kaikkiaan sitä luokkaa, että ydinasetehtaalle on varmasti helpompi pujahtaa sisälle kuin Espanjan Kansalliskirjastoon.