Perillä!

Saludos desde Madrid!
Lähtöpäivä tuli viimein, ja tänä aamuna äiti ja isi ajoivat minut lentokentälle. Oli aika haikeaa vilkuttaa hyvästiksi passintarkastuksen takaa ja ajatella, että jouluna nähdään seuraavan kerran. Mutta eihän kolme kuukautta nyt kovin pitkä aika ole, se on varmaan ohi ennen kuin huomaankaan. Lentokentällä kulutin aikaa kiertelemällä liikkeitä. Tarjolla olisi ollut esimerkiksi 30 gramman pussi mustatorvisieniä hintaan 11,85 € ja sen kyytipojaksi pullo Dom Pérignonia 109 eurolla. Siitä olisi vaihtovuosi kieltämättä saanut arvoisensa alun, mutta vastustin silti kiusausta.
Lensin ensin Helsingistä Kööpenhaminaan ja sitten sieltä Madridiin. Molemmat lennot menivät oikein hyvin ja SAS:n konekin pysyi ilmassa vastoin viime aikaista tendenssiä. Helsinki-Vantaan lentokentällä suomalaismatkustajat jonottivat 20 minuuttia lähtöportin edessä ennen ovien aukeamista, jotta pääsisivät varmasti koneeseen ensimmäisten joukossa. Ah, vanhat kunnon suomalaiset! Kööpenhaminassa minulla oli puolisentoista tuntia aikaa ihmetellä lentokenttää. Ajattelin ostaa kahvia, mutta hanke kaatui siihen, että Tanskassa ei ole siirrytty euroaikaan eikä minulla tietenkään ollut Tanskan kruunuja.
Madridin lentokentällä ei tarvinnut kauaa odottaa matkatavaroita, koska laukkuni oli ensimmäinen liukuhihnalla! Matka lentokentältä keskustaan meni metrolla oikein jouhevasti ja asuntolakin löytyi heti. Encargada, jonka oli tarkoitus esitellä minulle asuntolaa, ei kuitenkaan ollut paikalla. Pääsin kyllä sisään ja huoneeseenikin asti, koska avaimet odottivat ovessa, mutta esittelykierrosta sain odottaa yli tunnin. Eihän siinä muuten mitään, mutta minulla oli sudennälkä ja olisin mielelläni lähtenyt ruokakauppaan heti saavuttuani.
Asuntola on pienempi kuin kuvittelin. Ainakin tämä osio, johon tullaan sisään 5. kerroksesta, käsittää vain yhden erittäin suuren kerrostalohuoneiston, jossa on huoneet runsaalle kymmenelle asukkaalle. Keittiö, olohuone ja kylpyhuoneet (joita on viisi) ovat yhteiset. Asuntola sijaitsee aivan Madridin ydinkeskustassa Salamanca-kaupunginosassa. Keskeisen sijainnin takia ulkoa kuuluu aika lailla liikenteen melua, kun ikkunoissa ei ole minkäänlaista äänieristystä. Toivottavasti se ei haittaa nukkumista.
Kaikki muut asukkaat, jotka olen tähän mennessä tavannut, ovat oikein mukavia. Se tosin yllätti minut, että osa on ainakin kolmikymppisiä ja työssäkäyviä. Mutta suurin osa on silti opiskelijoita. Minulle vakuutellaan, että täällä voi jättää huoneen oven auki eivätkä ruoat häivy jääkaapista - toisen tavaroita kunnioitetaan. Kaikki ovat avuliaita: minulle on jo neuvottu lähimmän ruokakaupan, tavaratalon, sekatavarakaupan ja puiston sijainnit, langattoman nettiyhteyden käyttöönotto ja reitti yliopistolle. Viimeksi mainitusta tuli kiihkeä keskustelu, kun kaikki puolustivat kilvan omaa reittiehdotustaan. Bussilla, junalla vai metrolla, miltä pysäkiltä, kuinka monta vaihtoa, miten pitkä kävelymatka... Lopulta minulle kaivettiin kartta ja yksi tyttö lupasi vielä saattaa minut huomisaamuna juna-asemalle, ihan varmuuden vuoksi.
Nyt olen ehtinyt "sisustaa" huoneeni eli järjestää tavarat matkalaukuista hyllyille ja kaappeihin. Siitä tuli jotenkin kotoisa olo. Tuntuu, että ehkä täällä voi asuakin!