Meidän piti lähteä matkaan reippaina aamuyhdeksältä, mutta minä en kuullut herätyskelloani ja heräsin, kun Iris soitti ihmetellääkseen, missä oikein olen. Myöhästyimme tietysti bussista ja minä sain vaaleahiuksisena mennä linja-autoaseman lippuluukulle pyytämään uusia lippuja toiseen bussiin. Selitin hätääntyneenä ja pitkästi, miten olen kokeiden takia nukkunut viime aikoina liian vähän ja olin niin väsynyt, etten kuullut herätyskelloani, mutta haluaisimme kuitenkin kovasti päästä Segoviaan ja niin edelleen. Lipunmyyjä oli oikein mukava ja ymmärtäväinen. Meille järjestyi paikat seuraavasta bussista, eikä tarvinnut maksaa mitään lisämaksua.
Segoviassa on kokoonsa nähden hurjan paljon nähtävää, ennen kaikkea katedraali, aquadukti ja linnoitus. Aquadukti on roomalaisten perintöä ja yhdisti kaupungin Guadarraman vuoristoon. Se oli aikanaan 15 kilometrin pituinen, mutta nyt on jäljellä vain noin kilometri. Linnoitus on keskiajalta, ja toimi muutaman vuosisadan ajan Castillan kuninkaiden päämajana. Aquadukti teki minuun vaikutuksen. On uskomatonta, että roomalaiset osasivat rakentaa niin hienon vedenjakelujärjestelmän jo parituhatta vuotta sitten. Se innosti minut jopa lausumaan joitain lauseita latinaksi. Kiitos keskiviikkoisen latinankokeeni osasin sanoa Aemilia Iulio osculum dat (Aemilia antaa Iuliukselle suukon). Se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, koska mikä tahansa kuulostaa latinaksi intellektuellilta. ;)
Aquadukti.
Pistäydyimme sisällä lukemattomissa kirkoissa ja kiertelimme casco antiguota, eli historiallista keskustaa. Plaza Mayor oli täynnä torikojuja, joissa myytiin hedelmiä, kukkia ja vaatteita. Ihastelimme katedraalia ulkopuolelta, mutta emme maksaneet sisäänpääsymaksua, koska katedraalit nyt ovat kaikki samanlaisia.
Torikojuja ja taustalla katedraali.
Alcázar (linnoitus) taas vaikutti meistä pääsymaksun arvoiselta. Kävimme siellä sisällä ihmettelemässä haarniskoja, asekokoelmaa ja kuninkaiden jäätävän kylmiä saleja. Kiipesiime lisäksi torniin: 152 askelmaa, joista jokainen oli parisenkymmentä senttiä korkea. Pohjelihastreeni samaan hintaan! Sieltä oli ihan hienot näkymät yli kaupungin ja ympäröivän maaseudun. Joka suunnassa maisema oli samanlaista rutikuivaa niittyä. Kartan mukaan linnoituksen ohi kulki joki, mutta en pitkästä tiirailusta huolimatta onnistunut bongaamaan sitä tornista. Kun laskeuduimme laaksoon ja näimme "joen", ei enää ihmetyttänyt, ettei sitä huomannut ylhäältä. Viime aikoina ei ilmeisesti ole satanut paljoa, koska joenuoma oli aivan kuiva pientä, likaista vesinoroa lukuunottamatta.
Linnoitus.
Linnoituksen portti.
Näkymä ylhäältä tornista.
"Joki".
Söimme eväitä nurmikentällä ja aurinko paistoi niin lämpimästi, että oli vaikea
uskoa, että on tammikuu. Harhailimme hiukan kaupungin ulkopuolella ja löysimme yliopiston. Kävimme uteliaisuuttamme sisällä. Universidad SEK:lla on ilmeisesti hiukan eri budjetti kuin Autónomalla. Kaikki luokkahuoneet olivat tyylikkäästi sisustettuja ja viimeisen päälle varusteltuja. Arkeologian luokkaan oli esimerkiksi rakennettu kaivausalue opetuksen havainnollistamiseksi! Kaikki oli suorastaan steriilin siistiä ja merkkivaatteisiin sonnustatuneet opiskelijat olivat selvästi yläluokkaa, joiden pappa betalar lukukausimaksut. Ahdistava paikka, tuli ikävä likaista ja tupakanhajuista Autónoman humanistista tiedekuntaa, jossa on ihanan rento ilmapiiri.
Arkeologian luokka.
Iriksen poikaystävä on opiskellut kolmivuotisen turismin tutkinnon Segoviassa, ja me halusimme selvittää, oliko hän tosiaan käynyt sitä eliittiyliopistoa ja paljonko opinnot olivat maksaneet. Tiedustelimme vastaanotosta lukukausimaksuja, ja meidät neuvottiin opintotoimistoon. Mehän marssimme sinne aivan pokkana, ja Iris esitti olevansa kiinnostunut kyseisen tutkinnon suorittamisesta. Saimme perusteellisen selityksen opinnoista ja kasan esitteitä. Hintaa kolmelta vuodelta kertyisi runsas 10.000 euroa. Aloimme jo innostua, että olimme saaneet näin huippuovelasti selville, että poikaystävä on rikas! Mutta sitten kysyimme, onko Segoviassa muita yliopistoja, ja olihan siellä myös julkinen yliopisto. Suuntasimme siis sinne urkkimaan, ja siellä on myös kolmivuotinen turismin opinto-ohjelma. Kaikki täsmäsi aina tarjolla olevia vaihtokohteita myöten, joten jouduimme hylkäämään hypoteesimme. Mutta kyllä meistä silti minusta olisi salapoliiseiksi. Iris olisi tietysti voinut kysyä Rodrigolta suoraan, missä yliopistossa hän opiskeli, mutta se ei olisi ollut puoliksikaan niin hauskaa!
Ennen Madridiin paluuta kävimme vielä kahvilla vaaleansinisessä talossa.
3 kommenttia:
Kiva, että sulla on noin loistava ystävä, jonka kanssa voit seikkailla ympäriinsä.
P.S. 3333,33e lukuvuosimaksusta selviäminenkö kertoisi rikkauksista... Senhän hoitaisi ihan suomalaisella opintotuella (laina tietty mukaanlukien) ja rahaa jäisi kivasti ylikin. Kertoo siitä, että ei se kovin iso ole ;) No mutta seikkailu kuulosti sen verran hauskalta, että mitäpä sillä väliä, oliko siinä mitään logiikkaa taustalla.
Espanjassa ei ole minkäänlaista opinto- tai asumistukijärjestelmää, ja palkat ovat paljon pienemmät kuin Suomessa. Osa-aikatöistä (tarjoilija, kaupan kassa) maksetaan noin neljän euron tuntipalkkaa. Jos siis ehtii opintojen ohella käydä puolipäiväisesti (20 h/viikko) töissä, tilille tupsahtaa 320 euroa kuussa miinus verot. Jos kokopäivätyöstä ansaitsee 1000 euroa kuussa ja kuuluu "mileuristojen" joukkoon, on onnekkaampi kuin 60% madridilaisista. Monille perheille on mahdottomuus investoida kymppitonni lapsen koulutukseen, vaikka sen arvottaisi kuinka korkealle.
Olen tajunnut, miten harvinaista on, että Suomessa opiskelusta maksetaan rahaa - useimmissa maissa opiskelijan pitää päinvastoin maksaa saadakseen opiskella. Täällä tulee Suomen opintotuella, asumistuella ja Erasmus-stipendillä jo ihan kohtalaisesti toimeen. Alan ihan kokea olevani kiitollisuudenvelassa Suomen veronmaksajille. Eläköön hyvinvointivaltio! ;)
Jänniä faktoja, kun mulla on ollut Espanjasta aika rikas kuva (laajentuen siis myös espanjalaisiin). Olen samaa mieltä opintotuen olemassaolon erinomaisuudesta. :) (Tietysti eri asia on aina, että hyvääkin voi parantaa.)
Lähetä kommentti